👍 Esko Valtaoja: Tiedonjano - Vuosi seikkailuja tieteen viidakoissa

Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä miksi Valtaoja on yksi suosikeistani. Hän kirjoittaa vähän pilke silmäkulmassa ja ymmärrettävästi vaikeistakin asioista, mutta ei niele ihan kaikkea kritiikittä. Toisaalta hän on myös sopivan nöyrä oman erikoisalansa ulkopuolella.

 

”Tiedonjano - Vuosi seikkailuja tieteen viidakoissa” teoksessaan Valtaoja lukee vuoden ajan maailman ehkä arvostetuinta yleistiedelehteä, Naturea ja poimii sieltä mielenkiintoisia juttuja kommentoitavakseen. Aiheita on laidasta laitaan eri tieteenaloilta.

Hän myös kertoo mitä tiede on ja mitä se ei ole, ja miksi on suoraan sanottuna ihan helvetin tyhmää ylenkatsoa ja vähätellä tutkittua tietoa, tiedettä ja tieteen tekijöitä, kuten mm. populistit tekevät.

 

Suosittelen myös muita hänen kirjojaan ja ainakin suurin osa niistä löytyy myös blogista.

💖 Peter Frankopan: Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria

Länsimaisen maailman historia on toki mielenkiintoista, mutta se unohtaa neljä viidesosaa maailmasta. Ja enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikkapa Pohjois-Amerikka ja Australia ennen niiden länsimaistumista.
Tämän takia tartuin Oxfordin yliopiston maailman historian professori Peter Frankopanin teokseen ”Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria” ajatellen sen paikkaavan tätä unohdusta.
Kirja nimi olisi kyllä kuvaavampi, jos se olisi pelkästään ”Uusi maailmanhistoria”, sillä Frankopan kirjoittaa paljolti länsimaiden näkökulmasta ja koko maailman historiaa kerraten.
Kirja kattaa tosiaan valtavan alueen ja ajanjakson, joten kovin laajasti sitä ei tässä pysty referoimaan, mutta jotain sentään jäi mieleen.

Lukemattomat imperiumit ja valtakunnat, kuninkaat ja keisarit, tsaarit, šaahit, kaanit ja kalifit nousivat ja tuhoutuivat jo kauan ennen ajanlaskun alkua ja sen jälkeen. Uskonnot, suuret ja pienet, vyöryivät idästä Euroopan rajoille ja taas takaisin vuoron perään. Samoin muut ajatukset, ideat ja keksinnöt.
Kauppa se oli joka kannatti ja erilaisuuden hyväksyminen (kuten on todettu myös Ari Turusen mainiossa kirjassa Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit).
Hoveihin ja kuningashuoneisiin kertyi valtavia rikkauksia ja mittaamattomia aarteita, jotka jaettiin sotien avulla aina uudelleen sen mukaan, ketkä kulloinkin olivat mahtavimmillaan.

Ajanlaskun alun jälkeen Persiassa, nykyisen Irakin alueella, Basran, Mosulin ja Tikritin kaltaisissa paikoissa oli kukoistavat kristilliset yhteisöt. Kun Attilasta ja hunneista oli selvitty, 500-luvun puolivälissä kristillisiä piispanistuimia oli syvällä Aasiassa. Mm. Mervin (nykyisen Turkmenistanin alueella) ja Kašgarin (Kiinassa, Xinjiangin uiguuri-alueella) kaupungeissa oli kristillisen kirkon piispanistuin jo ennen kuin sellainen tuli Englannin Canterburyyn vuonna 597 tai ennen kuin islam edes keksittiin 600-luvulla.
Vertailun vuoksi 500-luvulla Suomessa kaupungeista ei ollut tietoakaan ja täällä elettiin lähinnä rautakautista ja pakanallista metsästäjä-keräilijä elämää pienissä yhteisöissä välillä ehkä vähän maata viljellen.
Kun viikingit vähän myöhemmin perustivat Volgan ja Dneprin mutkiin Rusin, siis käytännössä Venäjän, Silkkitien lonkeroihin liittyi myös ”turkistie” ja niin suomalaisiakin turkiksia päätyi jopa Bysanttiin asti ja pidemmällekin.
Samarkandissa ja Buharassa (nykyisessä Uzbekistanissa) oli eloisat kristilliset yhteisöt tuhat vuotta ennen kuin kristinusko vietiin Amerikan mantereelle. Suomen kamaralle kristinusko puolestaan alkoi hivuttautua vasta vuosituhannen vaihteen huitteilla. Vielä keskiajallakin Aasiassa oli paljon enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.

Islamin alkuvaiheen räjähdysmäisestä leviämisestä on suuresti kiittäminen kristittyjen ja juutalaisten vahvaa tukea, joka johtui ko. uskontojen samankaltaisuudesta ja sitä myöden läheisyydestä. Kaikki ovat toki myöhemmin tapelleet useaan otteeseen kovastikin, sekä keskenään että toistensa kanssa, mutta Frankopanin teos antaa ymmärtää syiden olleen yleensä ennemminkin poliittisia ja taloudellisia kuin ideologisia tai uskonnollisia.
Antiikin Rooman luhistuttua ja Euroopan siten ollessa lähinnä barbaarista syrjäseutua, muslimivalloitusten myötä Välimeren ympäristö alkoi kehittyä entisestään. Varsinkin Iberian niemimaa kukoisti kulttuurin, tieteen ja kaupan aloilla, ja siellä vallitsi laaja uskonnollinen ja etninen monimuotoisuus. Cordobasta tuli erityisesti islamilaisen kulttuurin ja tieteen keskus, ja sen yliopistot ja kirjastot tunnettiin laajalti. Tästä ajasta jäi muistoksi lukuisat al-alkuiset paikannimet, suomalaisille tutuimpana ehkä Portugalin Algarve.

Rusit, eli viikingit ja heidän jälkeläisensä, keksivät pian että hei, ihmiskauppahan on paljon tuottoisampaa kuin turkisten kanssa pelaaminen. Niinpä he ryhtyivät orjakauppiaiksi, eikä sen jälkeen kukaan ollut turvassa.
Tässä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta mielenkiintoista on seuraava: Rusit sieppasivat ihmisiä orjiksi ensin lähiseuduilta ja Itä-Euroopassa kun oltiin, se tarkoitti slaaveja. Mittakaava slaavien orjakaupassa oli niin valtava, että sana slaavi alkoi tarkoittamaan orjaa. Tästä puolestaan todisteeksi jälkimaailmalle on jäänyt esim. englannin kielen orjaa tarkoittava sana ”slave”. Lisäksi orjakauppiaat usein kastroivat miesorjat ja esim. arabian kielen eunukkia tarkoittava sana tulee slaavia tarkoittavasta termistä.
Myöhemmin Rusit tajusivat, että vielä tuottoisampaa ja helpompaa oli vain yksinkertaisesti kerätä suojelurahaa mafiatyyliin. 
Pitääkö tästä kaikesta sitten päätellä, että nyky-Venäjä oli syntynyt; suuri orjakansa, joka tekee mitä käsketään ja komennossa on pieni rikollisten ryhmä keräämässä rikkaudet? Ehkä ei, mutta yhdennäköisyys on ilmeinen. Ja toki myöhemmin oli vielä monta mutkaa matkassa, että päästiin nykypäivän tilanteeseen.
Eivätkä Rusit orjineen toki yksin olleet; esimerkiksi seuraavan kerran kun käyt Venetsiassa, muista että sen loisto ja vauraus perustuivat mittavan orjakaupan tähtitieteellisille voitoille.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen muslimimaailman keskinäiset välit alkoivat kiristyä entisestään ja eurooppalaiset kristityt puolestaan keksivät ristiretket. Soppa oli valmis. Tietysti ristiretkeläiset tappelivat melkein useammin toisia kristittyjä kuin muslimeja tai juutalaisia vastaan ja esim. neljännen ristiretken aikana ryöstivät ja tuhosivat siihen aikaan kristityn Konstantinopolin ja jakoivat siten kristikunnan lopullisesti kahtia katoliseen ja ortodoksiseen osaan.

Keskiajan lähestyessä ja Euroopan pikkuhiljaa alkaessa nousta jaloilleen, homman keskeytti idästä puhaltava raivokas puhuri, joka tuhosi miltei kaiken joka tielle osui. Puhurin nimi oli Tšingis-kaani ja hänen mongolinsa, ja se tarkoitti käytännössä maailmanloppua monille alueille ja lukemattomille ihmisille.
Ennen näkemättömän raaka ja väkivaltainen armeija valloitti mm. Kiinan, suurimman osan Venäjää, Lähi-Itää sekä Itä- ja Keski-Eurooppaa. Tuho oli valtavaa, esim. edellä mainittu Mervin kaupunki hävitettiin maan tasalle ja kaupungin kaikki yli miljoona asukasta murhattiin. Monissa paikoissa käsky oli tappaa kaikkien ihmisten lisäksi myös karja ja kotieläimet, koiraa ja kissaakaan ei saanut jättää eloon.
Mongolit eivät silti olleet pelkkiä raakalaisia. Tuhoamistaktiikan takana oli ajatus pelotella tulevien valloitusten kohteet antautumaan taisteluitta ja siten säästämään heidän henkensä.
Pitää myös huomioida ettei tuohonkaan aikaan valtavan armeijan liikuttelu ympäri maailmaa ja sen huolto ollut ihan yksinkertaista, eikä olisi onnistunut kovin typeriltä tyypeiltä.
Mongolit sijoittivat myös valtavia rahasummia valloittamiensa kaupunkien infrastruktuuriin ja jälleenrakennukseen. Erityistä huomiota kiinnitettiin taiteiden, käsitöiden ja tavarantuotannon tukemiseen. Tšingis-kaani myös ymmärsi, että valtakunnan hallinto vaatii kirjoitettua kieltä. Hänen ratkaisunsa pulmaan oli ottaa käyttöön uiguuriien käyttämä kirjaimisto.
Tšingis-kaani on saanut osakseen myös liioittelua, sillä suuren osan valloituksista teki isänsä kuoltua hänen poikansa Ögödei. Myös pojanpoika Kublai-kaani oli merkittävä hallitsija, joka perusti mm. 20 000 koulua ja postilaitoksen, sekä Kiinan Yuan-dynastian.
Mongolit olisivat todennäköisesti valloittaneet ja tuhonneet vaivatta myös Länsi-Euroopan, mutta sepä ei heitä kiinnostanut, koska Egyptin suunnalla oli tarjolla suurempia voittoja.
Suurimmillaan mongoli-valtakunta hallitsi yli 32 miljoonan neliökilometrin aluetta Aasiassa ja Euroopassa, ja valtakunnan alaisuudessa oli arviolta lähes puolet maapallon väestöstä. Se oli historian suurin yhtenäinen valtio, myöhemmin vain merten jakaman brittiläisen imperiumin ollessa sitä suurempi. Lopulta mongolivallan tuhosi sisäiset ristiriidat ja seuraava maailmanloppu eli musta surma. Mongolien idästä tuoma pandemia tappoi ehkä puolet Euroopan väestöstä, eli vajaa 50 miljoonaa ihmistä ja saman verran Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.
Ruton jälkeisen nousukauden suurimpia voittajia oli Pohjois-Eurooppa, sekä jälleen Venetsia kauppiaineen.
Seuraava idästä tullut valloittaja oli Timur Lenk. Puoliksi mongolien jälkeläisenä myös hän loi valtavan imperiumin. Vaikkei se ollut yhtä suuri kuin esi-isiensä, väkivaltainen julmuus ei kalvennut sille yhtään. Timur aikoi valloittaa myös Kiinan, mutta harmikseen kuoli juuri ennen kuin ehti aloittaa ja koko valtakunta kuivui kasaan.

Koska Euroopassa ei oikeastaan ollut mitään, tai ainakaan tarpeeksi, tarjottavaa maksuksi idän tuotteille, seurauksena oli maailmanlaajuinen talouslama. Sitä pahensi pieni jääkausi ja siitä aiheutuneet nälänhädät. Osin kaiken tämän takia kristitty Eurooppa ei pystynyt vastaamaan Osmannien uhkaan ja menetti Konstantinopolin muslimeille lopullisesti.
Kun idässä meni huonosti, painopiste siirtyi läntisimpään Eurooppaan. Venetsia, Firenze, Pisa, Genova ja muut Italian kaupunkivaltiot menettivät asemiaan. Kauppa ja sen myötä valta siirtyi Iberian niemimaalle, josta myös ajettiin muslimivalloittajat pois.

Erityisesti Portugali ryhtyi tutkimusmatkailemaan. Prinssi Henrik perusti purjehduskoulun, varusti laivoja pitkille matkoille, houkutteli merenkulkijoita jättämään tutun Välimeren taakseen ja suuntaamaan tuntemattomalle Atlantille pannen näin alulle löytöretket. Prinssi sai tästä hyvästä lisänimen "Purjehtija", vaikkei itse edes osallistunut pidemmille matkoille. Henrik Purjehtijana hänet kuitenkin sittemmin tunnettiin.
Länsi-Afrikasta aloitettiin ja sen seurauksena orja- ja kultakauppa paisui ennen näkemättömiin mittoihin tuoden Portugaliin valtavia rikkauksia. Kristoffer Kolumbuksen epäonnistuttua meritien löytämisessä Intiaan, Vasco da Gama paikkasi tämän kiertämällä Afrikan Hyväntoivonniemen kautta ja sieltä Intiaan. Fernão de Magalhães puolestaan löysi Tyynelle valtamerelle kiertämällä Etelä-Amerikan etelän puolelta.
Aiemmin Espanja siis suostui rahoittamaan Kolumbuksen unelman toisen reitin löytämisestä Intiaan. Sen sijaan hän löysikin jotain ihan muuta. Lopulta sen seurauksena Cortés, Pizarro ja kumppanit ryöstivät, hävittivät ja kansanmurhasivat inkoja, mayoja, atsteekkeja, nazcoja ja monia muita alkuperäiskansoja ja sivilisaatioita Etelä- ja Väli-Amerikassa sellaisella vimmalla että Tšingis-kaanikin taisi jäädä toiseksi. Muut eurooppalaiset hoitelivat sitten myöhemmin Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat.

Portugalin orja-, kulta- ja maustekaupalla luomat rikkaudet ja Espanjan Etelä-Amerikasta ryöstämät kulta-aarteet loivat Iberian niemimaalle sellaisen vaurauden ja vallan keskittymän, että oli sen vuoro olla hetken aikaa maailman keskipiste.
Kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista, muu Eurooppa katsoi kateellisena. Iberian niemimaalla puolestaan luultiin että auvoa jatkuu ikuisesti, ja ryhdyttiin elämään yli varojen.
Kun vielä muu Eurooppa kahinoi keskenään, britit ja hollantilaiset huomasivat tilaisuutensa tulleen. Britit rakensivat ensin uudenaikaisen sotalaivaston ja tuhosivat Espanjan ”Voittamattoman” armadan. Sitten Hollanti pyristeli irti Espanjan vallan alta ja rakensi puolestaan niin tehokkaan kauppalaivaston, että sellaista ei oltu ennen nähty.
Maailman napa siirtyi taas, ensin hetkeksi Amsterdamiin ja lyhyen nahistelun jälkeen Lontooseen.

Puritaanit lähtivät Amerikkaan etsimään yksinkertaisempaa elämää ja ne joita uskonnollinen konservatismi ei kiinnostanut, mutta jotka halusivat hyötyä maailman tarjoamista huvituksista ja nautinnoista, ottivat kurssin itään ja lähtivät Aasiaan.
Britit uudistivat laivastonsa vielä kertaalleen ja löivät sitten Espanjan, Portugalin ja Hollannin sekä merillä että maailmankaupassa. Näin Britit loivat imperiuminsa ja ryhtyivät hallitsimaan suurta osaa maailmasta.
Kun Amerikan siirtokunnat menetettiin, Intia otettiin entistä tiukemmin haltuun. Mutta se oli jo lopun alkua imperiumille, eikä brittien ylimielisyys auttanut asiaa.

Nykyaikaa ja maailmansotia lähestyttäessä Venäjän nousu ja kiinnostus itää kohtaan lisääntyi niin paljon, että brittien oli ryhdyttävä sitä patoamaan imperiuminsa säilyttääkseen. Kun sotkuun lisättiin vielä öljy, niin katastrofi oli valmis.
Vaikka liekki leimahti Itävalta-Unkarin ja Serbian suunnalla, syyt olivat muualla. Peter Frankopanin mukaan kyse oli ennenkaikkea Aasian hallinnasta, edellämainitusta Venäjän ja Britannian kilpajuoksusta ja toki myös Saksan aggressioista. Toisen maailmansodan siemenet puolestaan kylvettiin Saksan kannalta mahdottomalla Versailles’n rauhansopimuksella ja paljolti siitä johtuneella hullun itävaltalaisen valtaannousulla Saksassa.

Ennen kaikkea tätä, niiden aikana ja jälkeen, ensin britit etunenässä ja myöhemmin USA, mutta myös muut juonittelivat, kieroilivat, valehtelivat, määräilivät, pettivät ja huijasivat minkä kerkisivät vuoron perään kaikkia Lähi-Idässä. Ensin Silkkitien reittien hallinnan, myöhemmin öljyn takia. Valtioita ja rajoja luotiin ja siirreltiin paikallisilta mitään kysymättä. Luonnonvarat ryövättiin. Erityisesti länsimaat osoittivat Lähi-Idän kansoille ja heimoille kerta toisensa jälkeen että meihin ei ole luottamista, joten ei pidä ihmetellä miksi tilanne Lähi-Idässä tänä päivänä on mikä on.
Öljyvaltiot saivat toki kostonsa kansallistamalla länsimaiset öljy-yhtiöt, perustamalla OPECin ja luomalla -70 luvulla öljykriisin, joka puolestaan aiheutti syvän laman länsimaissa.
Vaikka kylmän sodan aikaan ja eritysesti öljykriisin jälkeen öljytulot alkoivat pikkuhiljaa valua maihin, joista öljy oli porattu, se ei monissakaan paikoissa näkynyt tavallisille kansalaisille autoritääristen hallintojen takia, jotka käärivät rikkaudet omiin ja kavereiden taskuihin.
Hyvänä esimerkkinä jenkit hääräsivät ensin lempiystävänsä, Iranin šaahi Pahlavin kanssa myymällä maan täyteen aseita dollarin kuvat silmissä kiiluen (silloin myydyillä suihkuhävittäjillä lennetään muuten Iranissa vieläkin), eikä korviaan lotkauttanut joka puolelta tulvivista raporteista tavallisen kansan kurjuudesta ja salaisen poliisin sortotoimista. Seurauksena oli Iranin islamilainen vallankumous, ajatollah Khomeini, seuraava öljykriisi ja lama, pahasti mokattu panttivankikriisi, Saddam Hussein naapurissa ja lopulta Irakin-Iranin sota, joten ihan ei mennyt kuin Strömsössä tämäkään homma.
Mistään mitään oppimatta nämä pölväs.. anteeksi, jenkit saivat seuraavaksi päähänsä loistavan idean ryhtyä kaveeraamaan ensin Saddamin ja sitten vielä Afganistanin mujahidin-sissen kanssa. Kaikki tietävät miten näissä kävi. Saatanan tunarit, sanois Kekkonen.

Vaikka tässä brittejä ja jenkkejä syyllistän ja ihan aiheesta, ei pidä unohtaa että myös Neuvostoliitto huseerasi alueella, eikä ihan vähän. He eivät vain ehkä olleet niin rahan tai öljyn perään, vaan vaikutusvallan ja se näkyy alueella vieläkin esim. Syyrian ja Iranin liittolaisuutena Venäjän kanssa. Eikä esim. Ranska tai Kiina ole syyttömiä nekään.
Ja toisaalta, eipä ne paikallisetkaan hallinnot erityisen korruptiovapaita tai humaaneja ole olleet, kuten on nähty.
Silti Lähi-Idän asiat tuskin olisivat yhtä solmussa kuin nykyään, jos britit ja jenkit eivät olisi siellä olleet säätämässä toista sataa vuotta ja pidempäänkin.

Mitä sitten seuraavaksi tapahtuu? Oma arvaukseni on seuraava:
Kiina rakentaa uutta silkkitietä vajaalla biljoonalla dollarilla valtavassa ”Yksi vyö, yksi tie” -hankkeessaan, joka käsittää moottori- ja rautateitä, satamia ja muuta infrastruktuuria yli 60:ssa maassa pitkin Aasiaa, Lähi-Itää, Eurooppaa ja Afrikkaa, tarkoituksenaan ottaa kauppa haltuun ja samalla tietysti saada tiukka ote kyseisistä maista.
Pahasti jakautuneesta ja poukkoilevasta, neljän vuoden välein suuntaa muuttavasta USA:sta tai hajanaisesta ja päätöksentekoon kykenemättömästä EU:sta ei taida olla vastusta yksinvaltaiselle Kiinalle, joka pelaa pitkää peliä ja jonka ei tarvitse välittää kvartaalitaloudesta, äänestäjistä, vaali- tai hallituskausista, eikä sellaisista pikku asioista kuin ihmisoikeudet tai vähemmistöt.
Nykyiset kahinat Ukrainassa ja Lähi-Idässä lienevät vain resonanssia vanhan länsi-vetoisen liberaalin maailmanjärjestyksen vaihtumisesta moninapaiseen tai itä-vetoiseen uuteen maailmanjärjestykseen.
Kaikki imperiumit murtuvat joskus, mutta jos länsi haluaisi pysyä pelissä mukana tai edes relevanttina, sen pitäisi yhdistyä tai ainakin puhua tiukemmin vain yhdellä suulla, toteuttaa vihreä siirtymä ja vähän äkkiä, päästäkseen eroon diktatuurien öljystä ja kaasusta, ja siten vaikutusvallasta, sekä haalia ulkoistettu tuotanto takaisin kotiin mitä pikimmiten.
Tämä ei vaan taida onnistua, koska yllä mainitun toteutuessa hinnat nousisivat ja se laskisi elintasoa, jolloin kansa äänestäisi aika äkkiä moisen kurjuuden aiheuttaneet poliitikot ulos.
Lisäksi kaikki länsimaat jakautuvat sisäisesti yhä enemmän koko ajan, tuijottavat vain omaan napaansa ja päättäjät eivät uskalla tehdä tarpeellisia päätöksiä eläessään vain seuraavissa vaaleissa valintaa varten.
Pelkäänpä siis, että demokratia on häviämässä tämän erän ja ehkä koko ottelunkin.


Pitipä siitä nykyajan länsimainen ihminen tai ei, antiikin Kreikasta ja Roomasta huolimatta, Mesopotamia, Bysantti, Lähi-itä, Keski-Aasia ja lopulta islamilainen Välimeri olivat maailman napa, kaupan, tieteen ja sivistyksen StartUp-pöhinämesta vuosisatoja, ellei -tuhansia.
Ja samaan aikaan toisaalla; Amerikoissa kukoisti useita upeita sivilisaatioita ja kulttuureita joista täällä toisella puolella maailmaa ei tiedetty mitään, ja ymmärrettiin vielä vähemmän.
Toki uskonnot sittemmin pilasivat kaiken, niinkuin ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus aina. Ahneudesta nyt puhumattakaan.
Vaikka vallassa olleet ovat aina sorsineet heikompiaan, ihan kansallisuudesta, uskonnosta tai mistään muustakaan riippumatta, niin on hyvä pitää mielessä ettei se meidän eurooppalaistenkaan historia aina niin kunniakasta tai puhtoista ole ollut.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että maailman historia on epäreiluuden historiaa. Ja kun nykymenoa katsoo, niin voinee todeta ettei ihmiskunta ole tainnut vuosituhansien aikana oppia paljoakaan.
Luomakunnan kruunu? Pyh!


Kirja on joka tapauksessa oikein hyvä ja kuten yllä olevasta voi ehkä päätellä, kiitettävän laaja ja antaa sittenkin vähän erilaisen näkökulman maailman historiaan. Ehdottomasti kaikkien vähän vajaan 30 tunnin kuuntelun arvoinen.
Viekö siis Peter Frankopan suosikkihistorioitsijani aseman Yuval Noah Hararilta? Ehkäpä, se selviää herrojen seuraavista kirjoista; Frankopanin ”Uudet Silkkitiet - Tulevaisuuden maailmanhistoria” ja ”Maan ja taivaan välissä – ihmiskunnan ja ilmaston uusi historia”, sekä Hararin ”Nexus - Tietoverkkojen lyhyt historia”, jotka siis ovat epätoivoisen pitkällä lukulistallani.

Mutta ensin jotain muuta.

👌 Hannu Lauerma: Usko, toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin

Sinua yritetään viilata linssiin ja höynäyttää koko ajan monelta suunnalta. Tee vastaisku ja lue tämä kirja.

Psykiatri, professori, ja mm. psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerman teos ”Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin” kertoo johdattelusta, manipuloinnista, suggestiosta, huijaamisesta ja valehtelusta.
Esimerkkeinä toimivat mm. hypnoosi, epäaito psykoterapia, uskonlahkot, Auervaara, Rasputin ja jopa Hitler. Osansa saavat myös myytti rehellisistä suomalaisista, mainonta, luontaistuotteet, uskonnot, vaihtoehtolääkintä, kultit ja monet muut.

Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää ja jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole.
Herkkäuskoisuuttamme ja toiveajatteluamme yritetään hyväksikäyttää, mutta ihan maalaisjärjellä pääsee pitkälle, jos vain luottaa siihen.
Ole kuitenkin kriittinen omia ajatuksiasi kohtaan, sillä ne eivät aina ole sinun. Ja äläkä ainakaan purematta niele omia muistikuviasi.

Toisinaan Lauerma eksyy vähän aiheesta, mutta muuten teos on ehkä tieteellisemmällä pohjalla ja perusteellisempi kuin jotkin toiset huijauksia käsittelevät kirjat. Toisaalta tässä ei käsitellä viime vuosina yleistyneitä verkkohuijauksia sellaisenaan oikeastaan ollenkaan.

👍 Richard Munson: Tesla – Modernin luoja

Tarina menee niin, että kun Albert Einsteinilta kysyttiin, miltä tuntuu olla fiksuin elossa oleva ihminen, hän vastasi: "En minä tiedä. Kysykää Nikola Teslalta."

 

Kuten aina, hyvää tarinaa ei välttämättä kannata pilata faktoilla, mutta kiistatonta lienee, että serbi Nikola Tesla (1856-1943) oli nero ja yksi historian merkittävimmistä keksijöistä.

Nykyajan sähköinen arkemme olisi todennäköisesti hyvin erilainen ilman tuota omalaatuista visionääriä.

Esimerkiksi ”Virtojen sodassa” (tasavirta/vaihtovirta) Tesla päihitti itsensä Thomas Edisonin oltuaan hänellä ensin töissä. Ja vaikka italialainen Guglielmo Marconi sai Nobelin palkinnon 1909 radion keksimisestä, 1943 Marconin tärkein patentti kumottiin ja Tesla tunnustettiin radioteknologian kehittäjänä Marconia keskeisemmäksi.

Röntgen-säteet Tesla löysi itsenäisesti samoihin aikoihin kuin Wilhelm Röntgen. Tesla myös keksi tekniikoita vaihtovirran ja monivaihejärjestelmien käyttöön, oikosulkumoottorin, Tesla-muuntajan, fluoresoivan valon, langattoman viestinnän ja sähkönsiirron, kauko-ohjauksen, robotiikan, Tesla-turbiinin sekä lentokoneen pystysuoran lentoonnousun, tai ainakin myötävaikutti niiden keksimiseen. Tesla myös visioi tai ennusti mm. tutkan, aurinkoenergian, satelliitit, internetin sekä älypuhelimet ja -kellot. Hänellä oli noin 300 patenttia.

Jossain leffassa kysytäänkin:

”Keksikö se Tesla oikeasti mitään?”

”Joo, 1900-luvun!”

 

Toisin kuin hänen nimeään kantavia autoja valmistava, lähinnä Bond-leffojen kahjon pahiksen karikatyyriä muistuttava toinen omalaatuinen tyyppi, Tesla oli sivistynyt herrasmies, humaani filosofian ja taiteen tuntija, joka puhui ainakin kahdeksaa kieltä. Ystäviin kuului mm. Mark Twain.

Toisaalta pelottavine maanjäristyslaitteineen ja salamakokeineen Tesla muistutti myös sellaista ”hullua tiedemiestä”, jolta Einstein näytti siinä kuuluisassa valokuvassa.

Ei Tesla toki täydellinen ollut, ei tosiaan. Hän osasi olla itsekeskeinen, kateellinen, ärsyttävä, ylimielinen ja neuroottinen. Hän mm. kiisti Einsteinin suhteellisuusteoriat, yms. mitä ei ollut itse hoksannut.

Hän myös väitti keksineensä kosmisilla säteillä toimivan moottorin, uuden energiamuodon, ajatusten valokuvauksen sekä kuoleman säteen, ja haaveili yhteyksistä toisiin planeettoihin.

Ehkä hullun ja neron ero on tosiaan hiuksenhieno.

Silti hän oli myös niin paljon aikaansa edellä, että ymmärtämättömät aikalaiset toisinaan leimasivat Teslan ajatuksia hourailuksi. Mutta vuosikymmeniä myöhemmin hänen ideoitaan on toteutettu yksi jos toinenkin

 

Nikola Teslan kohtaloksi koitui lopulta hyväuskoisuus ja onnettomat taidot liike-elämässä, sen huomanneet liikemiehet, sekä näistä joutuneet rahahuolet ja mielenterveyshaasteet.

Surullista kyllä, Nikola Tesla kuoli hieman höynähtäneenä, köyhänä, yksinäisenä ja osin unohdettuna.

 

Richard MunsonIn teos ”Tesla - Modernin luoja” kertoo melko perinpohjaisesti Nikola Teslan tarinan.

💖 Daniel E. Lieberman: Ihmiskehon lyhyt historia - Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet

Hei! Sinä siellä! Joo, just sinä! Luepas tämä opus! Tää on mahdottoman hyvä!

Harvardin yliopiston paleoantropologi ja evoluutiobiologian proffa Daniel E. Liebermanin mielenkiintoinen teos ”Ihmiskehon lyhyt historia - Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet” kertoo ymmärrettävästi miten olemme tulleet sellaisiksi kuin olemme, miksi sairastumme ja mitä sille voi tehdä

 

Ihmisiä vaivaavat nykyään paljon sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, muistisairaudet, syövät, allergiat, suolistosairaudet jne. jne. Oletko pohtinut miksi olemme sairaampia kuin ennen?

Emme välttämättä ole, vaan ehkä jopa paljon terveempiä. Mutta ravinnon saatavuuden, lääketieteen ja muiden nykyajan edistysten ansiosta elämme paljon vanhemmiksi. Ja sitten sairastumme noihin elintasosairauksiin. Oikeampi termi on sopeumasairaudet, sillä ihmisen evoluutio ei ole pysynyt kehittämämme maailman muutosten perässä. Ehkä maanviljelyn keksiminen tosiaan oli ihmiskunnan suurin moka, kuten Yuval Noah Hararikin kirjoitti. 

 

Springsteen lauloi ”… baby we were born to run!”, ja oli kuin olikin oikeassa

Pari miljoonaa vuotta sitten, pian puusta laskeutumisen jälkeen ja paljon ennen työkalujen ja tulenkäsittelyn kehittymistä evoluutio, luonnonvalinta ja sopeumat tekivät esi-ihmisestä ennen kaikkea juoksijan. Se näkyy vielä tämäkin päivänä; ihminen on ainoa nisäkäs, joka pystyy juoksemaan maratonin 35 asteen helteessä.

Leijonaa pakoon juostessa se ei auta paljon (se auttaa, että juoksee nopeammin kuin kaveri), mutta antiloopista saa päivällisen, kun juoksee sen ensin uuvuksiin

 

Suuri oivallus tässä kirjassa lienee se, että evoluutio ja luonnonvalinta ei ole yrittänyt, eikä yritä jatkossakaan tehdä ihmisestä hoikkaa, onnellista, tervettä tai pitkäikäistä.

Tämä varmaan vääristää nykyihmisen odotuksia.

Liebermanin mukaan evoluution ainoa päämäärä on varmistaa (ihmisen) hengissä pysyminen sukukypsäksi asti ja siten lisääntyminen.

 

Vaikka kertaus onkin opintojen äiti, pikkuisen tässä kirjassa häiritsee jatkuva samojen yksityiskohtien toisto erityisesti kirjan alkupuolella. Oikolukija tms. olisi voinut siihen puuttua.

Muuten erinomainen oppitunti ihmisen kehittymiseen, kehoon ja sairauksien välttämiseen.

👍 Pentti Huovinen: Parantavat bakteerit

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri sekä bakteeriopin professori Pentti Huovinen kertoo meille erittäin mielenkiintoisessa teoksessaan ”Parantavat bakteerit” suoliston mikrobien ja erityisesti bakteerien olevan niin tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille, että suolistossa sanotaan olevan ihmisen toiset aivot.

 

Vaivaako vatsa, immuunipuutos, astma tai verenpaine? Eikö lääke tehoa? Kärsitkö ylipainosta, jostain suolistosairaudesta tai allergiasta? Suoliston bakteeritasapaino voi olla pielessä. MS-tauti, diabetes, väsymysoireyhtymä? Sama homma. Jopa jotkin syövät, Parkinsonin ja Alzheimerin taudit, mielenterveysongelmat ja monet muut ongelmat ja sairaudet saattavat juontaa juurensa suolistosta. Ja toki bakteereita on ihmisessä muuallakin kuin suolistossa.

Proffa kertoo myös miten asiaan voi vaikuttaa. Ulosteensiirto lienee sarjaa ”älä kokeile tätä kotona”, mutta muutakin voi tehdä

 

Niin että sitä vaan tulin sanomaan, että jos oma terveys kiinnostaa, lukekaa (tai kuunnelkaa) tämä kirja ja syökää niitä kuituja. Ja kasviksia, syökää kasviksia. Välttäkää antibiootteja, jos vaan mitenkään mahdollista.

 

Pitäkää huolta bakteereistanne. Bakteeri on ystävä. Useimmiten.

👌 Vesa Sisättö: 102 murrettua myyttiä

Vesa Sisätöllä on useampikin saman tyylinen kirja, esim. ”101 yllättävää faktaa” ja ”103 kummallista juttua”, ja tämä ”102 murrettua myyttiä”, sekä muutama muu, joissa on lyhyitä, nopeita, huvittavia tai muuten mielenkiintoisia pikku tarinoita. Ja on niitä muillakin, vaikkapa Ari Turusella.

Tällaiset kirjat sopivat erinomaisesti vaikkapa työmatkaliikenteeseen pitkäjänteisyyttä vaativampien kirjojen ”välipalaksi” tai jos haluaa muuten vaan jotain kevyempää

 

Joka tapauksessa ”102 murrettua myyttiä” todistaa, että hyvää tarinaa ei kannata pilata faktoilla. Tulee ihan mieleen eräs entinen presidentti ison veden takaa, sillä valeuutiset eivät tosiaankaan ole mikään uusi keksintö.

👌 Teemu Keskisarja: Murhanenkeli - Suuren Pohjan sodan ihmisten historia

Teemu Keskisarjan ”Murhanenkeli - Suuren Pohjan sodan ihmisten historia” on vähän ristiriitainen kirja

 

Toisaalta Keskisarja selkeästi tietää mistä kirjoittaa ja varmasti on asiaa paljon tutkinut, mutta valittu näkökulma tavallisten ihmisten kautta on aika outo; henkilöitä on hirmuinen määrä, mutta tuolta ajalta lähteitä yksittäisistä tavallisista ihmisistä on rajallisesti. Niinpä tämä näkökulma muuttuu vain sekavaksi sarjaksi anekdootteja. Erityisesti kirjan alkupuolella.

Joitain yksittäisiä (esim. Napuen) taisteluita kuvataan hieman laajemmin, mutta Suuren Pohjan sodan taustoja, syitä ja seurauksia ei avata oikeastaan ollenkaan, joten lukiessa sitä ihmettelee että huvikseenko nämä tappelee vai mikä homma?

 

Loppupuolella kirjaa kuninkaan määräämää, suomalaisen kenraali Armfeltin turhanpäiväistä ja kohtalokasta sotaretkeä Norjaan kuvataan laajasti, mutta Isovihaa tuskin mainitaan. Jälkisanoissa on perustelut tälle ratkaisulle; Isovihasta on kirjoitettu paljon, Norjan retkestä vähemmän. Tämä ei kuitenkaan oikein vakuuta, jos tarkoitus oli kertoa tavallisten ihmisten historiasta.

Se kyllä käy selväksi, että suomalaisten näkökulmasta aika karua on meininki ollut. Vaikkei ruotsalaisetkaan erityisen hellämielisesti suomalaisia kohdelleet, kauhut tuli suurimmaksi osaksi idästä, kuinkas muuten. Se siellä on osattu jo vuosisatoja. Muuta ei niinkään

 

Vaikka ”Murhanenkeli” on vuodelta 2019, jo silloin nykyisen kansanedustajan tekstistä paistoi paikoitellen läpi puistattava Persu-ideologia ja niinpä tämä taitaa jäädä omalta osaltani viimeiseksi hänen kirjakseen, ehkä ”Hattujen sota” -teosta lukuunottamatta.

👍 William MacAskill: Ihmiskunnan tulevaisuuden historia - Miljoonan vuoden näkökulma

William MacAskillin ”Ihmiskunnan tulevaisuuden historia - Miljoonan vuoden näkökulma” olikin hieman erilainen kuin etukäteen kuvittelin. Aika paljon vakavampi.

Ensimmäisten sivujen jälkeen tunne oli, että tämäpä onkin tärkeä aihe. Niin tärkeä, että soisi varsinkin maailman päättäjien lukevan kirjan ajatuksella. Mutta se lienee turha toive, poliitikkojen aikaskaala kun on vaalikausi ja tulevaisuus on (toivottavasti) miljoonia vuosia.

 

Tekoäly, ilmastonmuutos, ydinsodat, bioaseet, pandemiat ja muut vastaavat uhkaavat (mahdollisesti biljoonia) tulevaisuuden ihmisiä. He eivät kuitenkaan tulevaisuudesta käsin voi esim. äänestää tai muuten vaikuttaa asioihin tänään.

Onko meillä silti moraalinen velvollisuus ottaa heidät huomioon? MacAskill perustelee miksi on ja mitä voimme asialle tehdä.

 

Longtermismi, väestöetiikka, teknologinen stagnaatio ja arvojen lukittuminen yms. eivät ole kovin kevyttä tai helppoa luettavaa, enkä väitä ymmärtäneeni tai sisäistäneeni läheskään kaikkea, mutta mielenkiintoinen tämä kirja on. Vaikka paikoin turhankin teoreettinen. Parasta antia ovat historialliset esimerkit ja toiveikkuus.

👍 Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Auschwitzin tatuoija kertoo romaanin muodossa Lale Sokolovin tarinan ja tositapahtumista Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä.

Slovakialainen Lale saa Auschwitziin jouduttuaan tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin

 

Vaikka aihe on synkkä, teos tuo Lalen henkilön kautta esiin miten rakkaus, päättäväisyys, toivo, ystävällisyys ja erityisesti myötätunto toisia kohtaan saattaa pelastaa jopa keskitysleiriltä.

Kertomuksessa vilahtaa jopa itse Kuoleman enkeli, Josef Mengele, mutta kaikkein kammottavimmilla epäinhimillisyyksillä kirjassa ei juuri mässäillä

 

Keskitysleirien kauheuksista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tässä ajassa herää kysymys, että miten Israel voi kohdella omia vähemmistöjään samalla otteella?

💖 Liu Cixin: Muistoja planeetta Maasta -trilogia: Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä & Kuolema on ikuinen

 

Kesälukemiseksi suosittelen vaihteeksi romaania:

Liu Cixinin järkälemäinen ”Muistoja planeetta Maasta” Science Fiction -trilogia; ”Kolmen kappaleen probleema”, ”Synkkä metsä” ja ”Kuolema on ikuinen” on lyhyesti sanottuna nerokas!

Cixin kutoo fysiikasta, historiasta, matematiikasta, sosiologiasta, tähtitieteestä, evoluutiosta, teknologioista, politiikasta ja filosofiasta sekä fiktiivisistä keksinnöistä, salaliitoista ja vieraista sivilisaatioista niin salaperäisen vyyhdin että heikompaa hirvittää.
Ja tämä on vasta alkua, sillä ensimmäisen osan lopussa Liu Cixin vaihtaa isommalle ja kiihdyttää ihan sananmukaisesti uusiin ulottuvuuksiin. Meno myös jatkuu vähintään yhtä huimaavana toisessa ja kolmannessa osassa.
Tulevaisuuden tilanteet ja tunnelmat trilogiassa vaihtelevat laidasta laitaan, ahdistavasta epätoivosta auvoiseen elämään tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunta-utopiassa ja kaikkeen siltä väliltä.
Kuvitelmat arkielämästä erilaisissa tulevaisuuksissa ovat hirmu mielenkiintoisia, esimerkiksi asuminen, liikkuminen, pukeutuminen, teknologia ja jopa ihmisten ulkonäkö jne.

Toisinaan voi tuntua siltä, että Liu Cixcin sortuu jaarittelemaan, mutta kaikelle kyllä selviää tarkoitus. Ehkä paikoitellen olisi silti ollut mahdollisuus vähän tiivistää kerrontaa.
Toki kirjan aikajanakin on pitkä, Kiinan kulttuurivallankumouksesta 1960-luvulta piiiiiitkälle tulevaisuuteen, joten…
Osin samasta syystä trilogiassa on hengästyttävä määrä henkilöitä, ja kun suurimmalla osalla on tämmöisen länkkärin korvaan kovin samankaltaiselta kuulostavia kiinalaisia nimiä, niin aina ei meinaa pysyä kärryillä siitä kuka onkaan kuka. Onneksi E-kirjan ensimmäisen ja kolmannen osan alussa on edes lyhyt henkilöluettelo. Äänikirjan kuuntelijan kannattaakin ladata myös E-kirja ja vaikka ottaa kuvakaappaus luettelosta, niin siihen on helppo palata.

Trilogia on monella tasolla ajatuksia herättävä ja voimakkaasti kantaa ottava, tieteen ja erityisesti ympäristön puolesta sekä autoritäärisiä hallintoja ja valvontayhteiskuntia vastaan. Jopa siinä määrin, että ihmetyttää miten hän on voinut Kiinassa näin kirjoittaa.
En myöskään yllättyisi, jos kirjailija olisi tutustunut esim. Linkolan ja Unabomberin ihmisvastaisiin manifesteihin ynnä muihin vastaaviin ajatuksiin.
Uskoa, uskontoja tai ehkä oikeastaan sokeaa uskomista kritisoidaan myös varsin selvästi.
Kirja haastaa lisäksi nykyihmisen aikakäsityksen, jossa kaikki tärkeä tapahtuu juuri nyt, tai ainakin omana elinaikana, eikä historiaa kunnioiteta tai oman sukupolven jälkeisestä tulevaisuudesta oikeasti välitetä.
Kirjailija kyllä tuntuu tietävän tieteestä ja historiasta melkoisesti ja se tekeekin kirjan visioista uskottavia.

Yritän olla paljastamatta juonesta  liikoja, mutta sanotaanko vielä vaikka niin, että ehkä ihmiskunnan kannattaisi kuitenkin lopettaa se ulkoavaruuteen huhuileminen 😱

💖 Bruce Springsteen: Born to Run - Omaelämäkerta (uusinta-arvio)

Kehuin tämän jo aikanaan kun kirja julkaistiin. Luin sen silloin sekä englanniksi että suomeksi ja nyt kuuntelin tulevan heinäkuun konsertin kunniaksi äänikirjan suomeksi. Pitäisiköhän kuunnella äänikirja vielä Pomon itsensä lukemana englanniksi…

Kirja on edelleen hyvä, suorastaan loistava. Tyyppi osaa kyllä kirjoittaa muutakin kuin lauluja.
Omaelämäkerta on koskettava, avoin ja hyvin rehellinen, jopa siihen pisteeseen asti että fani ei välttämättä kaikkea haluaisi kuulla. Mutta ehkä se on vain osoitus siitä, ettei kukaan ole täydellinen.

Tässä vielä aiempi arvioni vuodelta 2016:

”Vaikka et olisi ikinä tykännyt Brucen musiikista, suosittelen tätä äijän itsensä kirjoittamaa elämäkertaa jos sinua kiinnostaa rock-musiikki ja sen historia, musiikin tekeminen, kirjoittaminen yleensä tai vaikkapa se, miksi ja miten rock-tähti syntyy. 60- ja 70-lukujen USA:n itärannikon ajankuvasta, "road movie" -tunnelmasta ja aidoista ryysyistä rikkauksiin -tarinoista kiinnostuneet pitävät tästä myös.
Kirja on yllättävän rehellinen kuvaus yhden aikamme suurimpien rock-tähtien usein hämmentävän tavallisesta ja arkisestakin elämästä, vaikka on siellä ne yksityissuihkarit ja paparazzitkin.
Tämä omaelämäkerta tarjoaa myös huumoria, syvällistä pohdiskelua rakkaudesta, ystävyydestä, perhe- ja ihmissuhteista sekä synkkiä kokemuksia mielenterveysongelmista. Vihjeitä saa myös siitä miksi melkein seitsemänkymppinen monimiljonääri vetää täysillä  uuvuttavia neljän tunnin konsertteja.
Itse asiassa kirja on kuin Pomon konsertti; lopussa olo on voipunut mutta onnellinen, ja jäät silti kaipaamaan lisää.”

👍 Juha Hurme: Niemi

Miksei aikanaan koulussa kerrottu historiasta näin hykerryttävästi? Olisi varmasti kiinnostanut enemmän, kuin ne kuivat vuosilukujen ulkoa pänttäykset.

Juha Hurmeen Finlandia-palkittu teos ”Niemi” kertoo ilkikurisesti Suomen ja siinä sivussa vähän muunkin maailman historiasta aina alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, jolloin Suomi joutui Venäjän vallan alle.
Kirjassa nykyisen Suomen aluetta kutsutaan Niemeksi ja täällä asuneita niemeläisiksi, koska Suomen valtiota ja siten oikeastaan suomalaisiakaan ei ollut olemassa sinä aikana jota kirja käsittelee.
Ruotsalaisten tullessa isommin mukaan kuvioihin tämän maailman kolkan nimi oli useimmiten Österlandet tai Nyland (Itämaa tai Uusimaa). Finland otettiin käyttöön vasta joskus 1500-luvun huitteilla.  Vielä myöhemmin Suomi saattoi tulla puheisiin, mutta silloinkin vain jossain peräkylissä.
Kirjassa kerrotaan muutenkin  mielenkiintoisia esimerkkejä muualta tulleista sanoista ja paikannimistä yms.
Tiesitkö että Espoo on alunperin Haapajoki? Ruotsiksi toki, eli Aspå. Entäpä Helsingin vaakunan laiva? No, ruotsalaiset tietysti ovat syypäitä siihenkin; siirtolaiset tulivat Helsinkiin Ruotsista laivalla, joten eikös joku hurri keksinyt ikuistaa sen vaakunaan. Helsingistä puheenollen, Hurme kysyy myös: ”Mikä v*tun Pasila?” Jos haluat tietää miksi, lue kirja.
Sana ”hana” puolestaan tulee Saksan kielestä. Olutta säilytettiin tynnyreissä, joiden suljinmekanismi muistutti kukkoa. Niinpä kukkoa tarkoittava Saksan kielen sana ”hahn” alkoi tarkoittaa myös hanaa ja lainattiin sitten meillekin.

Suuria osia kielestä ja paljolti myös osaaminen, tiede, taide, kulttuuri ja muu sivistys tuli siis aikanaan tälle niemelle muualta. Enemmän tai vähemmän väkisin päähän taottuna. Toki täällä varsinkin myöhemmin keksittiin ihan omiakin omituisuuksia.

Hurmeen mukaan jo 1300-luvulla maailman epäkohdat osattiin kertoa tutun kuuloisesti Piae Cantiones-lauluissa:

1) juopunut, villiintynyt nykyaika rakastaa kummallisia ja käsittämättömiä asioita
2) kaikki oli ennen paremmin; maailma huononee huononemistaan
3) vanhoja hyviä tapoja ei enää noudateta
4) väkivalta ja tyhmyys hallitsevat oikeuden ja viisauden sijasta
5) tyrannit nousevat, sota uhkaa
6) korruptio leviää
7) tuloerot kasvavat

Ei sitä turhaan sanota että historia toistaa itseään.

Alla pari näytettä Hurmeen hupaisasta tyylistä.
Ensimmäinen kertoo Turun piispa Hemmingin hyvästä ystävästä ja aikansa eurooppalaisesta julkkiksesta, pyhästä Birgitasta, jonka ukko heitti lusikan nurkkaan heidän palatessaan Santiago de Compostelasta pyhiinvaellukselta.
(Ei vielä silloin pyhällä) Birgitalla meni suru puseroon niin pahasti, että hän alkoi nähdä näkyjä ja keksi olevansa maailmaa pelastamaan lähetetty Jeesuksen morsian.

”Visio oli niin vahva, että monet uskoivat häntä, muiden muassa kuningas Magnus Eriksson, joka sai Birgitalta Jeesuksen sanelemat yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka tuli hyökätä Novgorodiin ja tuhota häijyt ortodoksit.
Magnus lähti atakkiin 1348, mutta tyhmät venäläiset eivät arvostaneet Jeesuksen ja Birgitan sotasuunnitelmaa, vaan liiskasivat ruotsalaisjoukot. Myös musta surma pilasi hyvän sodan, kun se iski molempiin osapuoliin. Magnuksen ja Birgitan välit menivät poikki; Birgitan mielestä Magnus ei ollut osannut noudattaa ohjeita, ja kuninkaan mielestä Birgitan ohjeet olivat perseestä.
Birgitta otti ja lähti Roomaan ja vietti siellä hurskasta ja iloista elämää kuolemaansa asti 1373. Kaikki olivat Roomassa sitä mieltä, että siinä oli pyhä mimmi jos kuka. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun paperit pantiin vetämään ja Birgitta kanonisoitiin pyhäksi 1391.”

Myöhemmin Martin Lutherin ideoiden jaettua läntisen kristikunnan kahtia suistui Eurooppa uskonsotiin yli sadaksi vuodeksi. Niissä oli oikeastaan enimmäkseen kyse politiikasta, aluevaltauksista ja muista hyödyistä, ”…mutta molempien osapuolten virallisten päiväkäskyjen mukaan tapeltiin siitä, minkälaisilla askelmerkeillä ja taikamenoilla kuuluisaa kolmikkoa, isää, poikaa ja pyhää kummitusta, pitää palvoa.”

Jos jotain kriittistä pitää kirjasta sanoa, niin kirjallisuushistoriaa yleensä ja erityisesti lainauksia Kalevalasta ja muista vanhoista teksteistä olisi voinut olla vähemmän, tai ainakin ne olisivat voineet olla lyhyempiä. Vaikka tekstit ovat paikoitellen aika hervottomia, on niitä tässä mitassa vähän raskasta kuunnella.
Joka tapauksessa tätä kuunnellessa joutuu hymyilemään ääneen useampaan kertaan.

Juha Hurme on kirjoittanut tälle myös jatko-osan nimellä ”Suomi”, joka jatkaa siitä mihin tämä päättyy. Se on lukulistalla jossain välissä.

Yhteenvetona tähän loppuun voisi lainata Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan (1583-1654) kuolematonta viisautta: ”Poikani, kunpa tietäisit kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Kuten Juha Hurme toteaa: ”Semmoista se on aina maailmassa. Kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään muutu ikinä.”

👍 Heino Falcke & Jörg Römer: Valo pimeydessä – Mustat aukot, maailmankaikkeus ja me

Ensimmäisen mustan aukon kuvan tarina.

Radioastronomian ja astrohiukkasfysiikan professorin, Heino Falcken teos ”Valo pimeydessä - Mustat aukot, maailmankaikkeus ja me” kertoo mustien aukkojen jahtaamisesta, Event Horizon Telescopen pystyttämisestä ja ensimmäisestä mustan aukon kuvaamisesta. Kuvan saaminen vaati vuosien työn sadoilta astrofyysikoilta ja muilta asiantuntijoilta joka puolelta maailmaa.
Siihen nähden on ironista, että kirjan kannessa oleva kuva on ylösalaisin. Avaruudessa ei toki sinänsä tunneta käsitteitä ”ylös” tai ”alas”, mutta olisihan kuva silti voinut olla niin päin kuin sen luoneet tiedemiehet ovat kuvan julkaisseet vuonna 2019.

Alunperin ensimmäiseen kuvaan olisi haluttu oman Linnunratamme keskustan supermassiivinen musta aukko, Sagittarius A*. Sen neljä miljoonaa auringonmassaa ja 27000 valovuoden etäisyys maasta tekivät siitä kuitenkin liian pienen ja liian lähellä olevan, jotta se olisi tarpeeksi rauhallinen kuvattavaksi.
Niinpä kohteeksi valikoitui Neitsyen tähdistön 53 miljoonan valovuoden päässä maasta sijaitseva jättiläismäinen elliptinen galaksi Messier 87 ja sen keskustassa oleva musta aukko M87*.

Messier 87 -galaksi tunnetaan myös nimellä Virgo A ja se on 2000 kertaa suurempi kuin Linnunrata.
M87* mustan aukon massa on tajuttomat 6,4 miljardia auringonmassaa. Koko aurinkokuntamme, planeettojen kiertoratoineen, mahtuisi heittämällä sen tapahtumahorisontin sisään, vaikka mukaan laskettaisiin entisen planeetta Plutonkin kiertorata.
M87* ahmii suunnilleen 90 maan massan verran ainetta päivässä. Auringon massan mutusteluun kuluisi sentään kymmenen vuotta.
Melkoisia lukuja.

Värivalokuva mustasta aukosta ei muuten oikeastaan ole värivalokuva mustasta aukosta, muutamastakin eri syystä.
Ensinnäkin, kuten kaikki muistavat, mustan aukon painovoima on niin suuri, että valokaan ei pääse sieltä pois. Näin ollen itse mustaa aukkoa ei varsinaisesti voi nähdä, eikä siten (valo)kuvatakaan.
Kuvassa näkyykin sen sijaan mustan aukon tapahtumahorisonttia miltei valonnopeudella kiertävää ja säteilevää plasmaa hieman ennen syöksymistään mustaan aukkoon.
Heino Falcken sanoin musta läiskä kuvan keskellä on siis eräänlainen mustan aukon ”varjo”.
Toisekseen kuvan data on hankittu radioteleskoopeilla, siis radioaalloilla tai tarkemmin sanottuna 1,3 mm mikroaalloilla. Oletko koskaan nähnyt minkä värisiä mikroaaltoja mikroaaltouunissasi vilistää? Aivan, en minäkään. Kuva on siis väritetty ja värisävyt on vedetty hatusta. Hehkuvan raudan väriskaala vaikutti tiedetyyppien mielestä siisteimmältä, joten se valittiin.
Kuvassa näkyvä kohde näyttää suunnilleen saman kokoiselta kuin appelsiini näyttäisi kuussa maasta katsottuna.
Kahdeksasta eri puolella maapalloa sijaitsevasta radioteleskoopista kerättyä dataa oli niin paljon, että oli nopeampaa lähettää se kovalevyillä lentorahtina kuin tiedostosiirtoina internetin kautta Jenkkilään ja Saksaan analysoitavaksi. Silti, vaikka Etelämantereen South Pole Telescopen data saatiin vasta puolen vuoden kuluttua, koska sieltä ei lennetä talvella.

Mustien aukkojen ja niiden kuvaamisen jälkeen kirjassa käsitellään lyhyesti suhteellisuus- ja kvanttiteorioita yms. sekä maailmankaikkeutta yleisesti. Ikävä kyllä, lopuksi Falcke miltei pilaa kirjansa sekoittamalla uskonnolliset käsityksensä tieteeseen, mutta onneksi tämä osio on aika lyhyt.

Joka tapauksessa ensimmäisen mustan aukon kuvan tarina on kiehtova ja lukemisen arvoinen.

Sittemmin M87*:n kuvaa on saatu tarkennettua uudella datalla ja tekoälyn käytöllä, ja myös Sagittarius A* onnistuttiin lopulta kuvaamaan.

💖 Ari Turunen: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit - Eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä

Ari Turusen kirja ”Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit - eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä” kertoo antiikin Miletoksen, Kleopatran kotikaupungin Aleksandrian, maailman ensimmäisen hyvinvointiyhteiskunta Pataliputran, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Bagdadin, Song-dynastian pääkaupungin Hangzhoun, renessanssin synnyinkaupungin Firenzen, satumaisen kauniin Isfahanin, maailman kaupan keskuksen Amsterdamin sekä vaihtoehtoisen elämäntapojen ja hippien San Franciscon ja Piilaakson tarinoiden kautta miten erilaisuuden sietäminen, ei välttämättä edes suosiminen tai suvaitseminen, vaan jopa pelkkä sietäminen tuottaa yhteiskunnalle valtavasti taloudellista, tieteellistä, taiteellista ja henkistä hyötyä.

Oli erilaisuus sitten uskonnollista, etnistä, poliittista, kulttuurista tai vaikka kieli, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai mielipide, toisiin törmätessään ne saavat aikaan sitä kuuluisaa pöhinää.

Kerta toisensa jälkeen vapaus olla erilainen, vapaus olla oma itsensä ja vapaus ajatella on koonnut lahjakkaimmat ja fiksuimmat ihmiset yhteen luomaan mitä merkittävämpiä asioita ja viemään maailmaa eteenpäin.
Kuten Turunen kirjoittaa ”…esittelen yhdeksän kaupunkia, jotka ovat hetken aikaa olleet maailman rikkaimpia ja kehittyneimpiä, koska niissä on uskallettu innostaa ja innostua toisten ideoista ja vaikutteista.”

Historia on toistanut itseään myös siten, että joka kerta kun näissä yhteiskunnissa on päässyt valtaan suvaitsematon ja itsekäs despootti, hän on tehnyt ahneuttaan tai ahdasmielisyyttään lopun kaikesta hyvästä alta aikayksikön.

Riku Rantalakin kirjoitti hiljattain Hesarin kolumnissaan tästä kirjasta ja erilaisuuden sietämisestä: ”Tietenkään kyse ei ole hyvesignaloinnista. Yksikään yritys ei nosta yhtäkään asiaa strategiaansa kuin yhdestä ainoasta syystä: rahan takia.”

💖 Antero Holmila & Martti J. Kari: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii

Tämä oli hiton hyvä! Ja aika pelottava myös.

Historian proffa yhdessä viime syksynä edesmenneen tiedustelueverstin kanssa kertoo vakuuttavasti ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii”.

Suunnilleen puolet kirjasta käy läpi Venäjän historiaa 800-luvulta alkaen. Tämä mainio historian pikakurssi onkin tärkeä nykytilanteen ymmärtämiseksi. Venäjän väkivallan kulttuurin perustan ovat luoneet kaksi aiempaa väkivaltaa ihannoinutta kulttuuria; Rus:in 800-luvulla perustaneet viikingit ja Venäjän 1200-luvulla vallanneet mongolit, eli mm. Tšingis-kaani ja muut iloiset veikot. Sitä sitten jatkoivat mm. Iivana Julma, Pietari ja Katariina Suuri, Romanovit, Lenin, Stalin ja tässä ollaan.

Vaikka tavallisia, yksittäisiä venäläisiä on ehkä paha syyttää, kun kansa on viikinkien ajoista lähtien peloteltu puolikuoliaaksi, niin jotain outoa tuossa porukassa on. Väkeä aivopestään, tapatetaan sodissa, tiputetaan ikkunoista, myrkytetään tai murhataan muuten, lähetetään Siperiaan, sorretaan ja syrjitään joka käänteessä, valtion rikkaudet ryöstetään ja järkätään muutamille harvoille, sanan- ja muut vapaudet riistetään jne. jne.
Ja silti vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen siellä aina vaan pyydetään lisää samaa.

Kirjasta voi aika selkeästi vetää sen johtopäätöksen, että ihan heti homma ei tule muuttumaan, riippumatta siitä kuka siellä huseeraa wannabe-tsaarina.
Joten pitäkää hatuistanne kiinni, tämä pahenee vielä ennen kuin paranee. Jos paranee.

💖 Markus Tiittula: Taistelu totuudesta - Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?

Markus Tiittulan tietoteos ”Taistelu totuudesta - Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?” käsittelee salaliittoteorioiden ja muiden ”vaihtoehtoisten totuuksien” syntyjä, syitä, seurauksia ja torjumista.

Sitä voi hihitellä litteän maan teoreetikoille ja muille foliohatuille, mutta kuten tämä kirja osoittaa,  niissä ei ole paljoa nauramista. Päinvastoin, salaliittoteoriat, dis- ja misinformaatio, propaganda, valehtelu ja silkka paskanpuhuminen rapauttavat luottamusta asiantuntijuuteen, tietoon, tieteeseen, mediaan ja demokratiaan, ja ovat suuri uhka yhteiskuntarauhalle, lisäävät polarisaatiota, voivat johtaa ja ovat johtaneetkin radikalisoitumiseen ja väkivaltaisuuksiin, jopa sotiin kuten Venäjällä nyt tai Saksassa 1939.

Vaikka tämä kirja keskittyy pääasiassa länsimaiseen ja erityisesti yhdysvaltalaiseen näkökulmaan, muun maailman tilannettakin sivutaan paikoin. Toki Suomen tilanne käydään myös läpi ja valitettavasti salaliittoteoriat ja muu huuhaa elää ja voi hyvin täälläkin. Eduskuntaa ja hallitusta myöden.

En tiedä kummat suututtavat minua enemmän, valheita keksivät ja levittävät oman edun tavoittelijat vai kaikkea roskaa uskovat todellisuuden kieltäjät. Mutta sen tiedän, että oikeistopopulistit ovat yliedustettuina kummassakin ryhmässä.

Ei kuitenkaan  pidä luulla että salaliittoteorioita kannattavat ovat varttihulluja tai muuten mieleltään järkkyneitä. Usein kyseessä ovat ihan fiksut ja tavalliset ihmiset. Luiskahtaminen kaninkoloon tapahtuu pikkuhiljaa ja myöhemmin ihmisten on todella vaikeaa myöntää edes itselleen olleensa väärässä ja uskoneensa päättömyyksiä.
Silti ihmetyttää tyypit, jotka vailla mitään lähdekritiikkiä uskovat mitä ihmeellisempiä juttuja, koska joku hörhö juutuubissa kertoi, tai joku trolli kirjoitti raflaavan tarinan somessa, MV-lehdessä, InfoWarsissa, Breitbartissa tms.

Kuten Tiittula kirjoittaa: ”On ymmärrettävää, että asiantuntijoiden lausunnot ärsyttävät, jos ne eivät osu yksiin omien mielipiteiden kanssa, mutta millä ne sitten korvattaisiin? Tunnettujen valehtelijoiden väitteillä? Internetistä löytyvillä anekdooteilla? Mutulla ja ideologialla? Horoskoopeilla ja Tarot-korteilla? Salaliittoteorioilla?”
Eihän mistään tule mitään, jos edes faktoista ja todellisuudesta ole yhteisymmärrystä, kuten USA:n politiikassa nähdään.
 
Voisiko näitä vastaan sitten kamppailla jotenkin? Ikävä kyllä, se taitaa olla kuin sitä kuuluisaa shakkia pulun kanssa. Ai mitä? No, pulu kaataa tai heittää lattialle kaikki nappulat, nokkii sinua sormille, paskoo pitkin shakkilautaa, julistaa voittaneensa ja lentää pois. Ja ainoa joka välittää säännöistä ja joutuu siivoamaan pelilaudan olet sinä.
Tätä samaa taktiikkaa käyttävät muuten myös Putler ja Trumpetti, vai mikä torvi se nyt oli?

Kirja on siis tärkeä ja ajatuksia herättävä lukukokemus, joka myös haastaa lukijaa pohtimaan omaa suhdettaan totuuteen, tietoon ja todellisuuteen. Se on myös kiukun ja huolen ilmaus siitä, mitä tapahtuu, kun valheet saavat vallan ja faktoilla ei ole enää mitään väliä.

Lue!

👌 Ismo Leikola & Angelika Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood

Vaikka tämä ei mikään varsinainen vitsikirja olekaan, Ismo on kyllä hauska heppu.

Kulttuurishokin kokemuksilla Leikolat analysoivat USA:n ja Suomen eroja mielenkiintoisesti. Vaikka koomikko tietysti liioittelee ja kärjistää, Amerikan mahdollisuudet ja muut hyvät puolet tulevat hyvin esiin, samoin Suomessa asumisen edut.

Jenkkilään tai ylipäätään ulkomaille muuttoa suunnittelevalle kirja antaa ajattelemisen aihetta. Ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka sitä olisi enemmän.
Koomikon elämästä, työstä ja Hollywoodin koukeroista muodostuu myös hyvä kuva ainakin yhdestä näkökulmasta.

👍 Scott Kelly: Kiertoradalla - Vuosi avaruudessa

Oletko suunnitellut astronautiksi ryhtymistä?

Scott Kellyn muistelmateos ”Kiertoradalla - Vuosi avaruudessa” antaa hyvän kuvan siitä miten astronautiksi tullaan (ei ole helppoa), minkälaista puuhaa se on (hiton vaikeaa ja vaarallista) ja miltä tuntuu viettää avaruudessa ja painottomuudessa pitkiä aikoja; hankalaa, vaikeaa ja vaarallista. Kelly kertoo myös miksi monet silti sinne haluavat, enemmän kuin mitään muuta.

Scott Kelly on sähköinsinööri, ilmailujärjestelmien maisteri, Yhdysvaltain laivaston kapteeni (toiminut mm. hävittäjälentäjänä lentotukialuksella ja koelentäjänä), sekä Nasan astronautti ja avaruussukkulan lentäjä. Muiden avaruuslentojen lisäksi hän teki avaruusmatkailun historiaa ja vietti yhtä mittaa vuoden kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä.
Kaiken muun lisäksi Kelly on syntynyt samana vuonna kuin minä ja diggailee myös Brucea, joten huipputyyppi on kyseessä 😃

👍 Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset - Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille

Caroline Criado Perezin ajatuksia herättävä kirja ”Näkymättömät naiset” paljastaa karuilla esimerkeillä miten puolet ihmiskunnasta sivuutetaan lähes kaikessa lumen aurauksesta lääkkeisiin ja suunnittelusta rakentamiseen. Puhumattakaan kaikesta muusta naisten kokemasta syrjinnästä, häirinnästä ja väkivallasta.
Sen lisäksi että se on todella epäoikeudenmukaista, se on myös esim. taloudellisesti erittäin typerää. Tämä vaivaa myös ihan tavallisia länsimaita, eikä pelkästään kolmatta maailmaa.

Kirja sai vuonna 2019 sekä Royal Societyn arvostetun Vuoden tiedekirja -palkinnon, että Financial Timesin Vuoden bisneskirja -palkinnon, joten pelkästään mun lukusuositukseen ei tarvitse luottaa.