💖 Philip Lymbery: Dead zone - Mihin villi luonto katosi?

Philip Lymberyn silmiä avaava teos ”Dead zone - Mihin villi luonto katosi?” on luonnon hätähuuto ihmiskunnan puolesta. Se kertoo teollisen lihantuotannon ja tehomaatalouden karmeista seurauksista.

 

Kirjailija on britti ja elinikäinen lintuharrastaja, joten teos painottuu aavistuksen Englannin ja lintujen suuntaan. Mutta mikä tahansa viherpiipertäjä tai ituhippi hän ei ole, vaan tunnustettu kovan luokan eläinten- ja ympäristönsuojelun asiantuntija.

 

Sujuvien kertomusten myötä teos toimii mainiosti myös matkakirjana. Kirjailijan matkat ovat suuntautuneet hänen kotikulmiltaan Englannista muualle Eurooppaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan sekä Aasiaan. Määränpäissä tutustutaan upeisiin, mitä monipuolisimpiin luontokohteisiin, erilaisiin maatiloihin, tehotuotantolaitoksiin, alkuperäiskansojen asuttamiin syrjäisiin viidakoihin, sekä luonnonsuojelun ja uhanalaisten eläinten tilanteeseen ja niitä parantamaan pyrkiviin ihmisiin. Käydäänpä kirjassa jopa Charles Darwinin jalanjäljillä Galápagos-saarilla historiaa kerraten.

 

Philip Lymbery kertoo myös, miten koko tehotuotantoala voisi olla eettisempi, moraalisempi, taloudellisempi ja ottaa paremmin huomioon eläimet ja luonnon, estää luontokatoa, sekä tuottaa terveellisempiä elintarvikkeita ja ylipäätään pitää huolta, että ihmiskunnalla olisi jatkossakin mahdollisuus syödä jotain.

 

Kirja vyöryttää esiin luontokadon, tuhotun ympäristön ja sukupuuttoon kuolevan lajin toisensa jälkeen.

 

Palmuöljyn yksipuolinen tehotuotanto valtaa alaa viidakosta ja ajaa mm. Sumatran norsuja ja tiikereitä sukupuuttoon. Samalla tuotettu palmunydinjauhorehu edistää eläinten tehotuotantoa muualla maailmassa.

 

Tehomaatalouden suosima viljelykasvien yksipuolistaminen ja rikkaruoho- yms. myrkyt aiheuttavat vakavaa luontokatoa ja esim. Britanniassa tornipöllö ja monet muut lintulajit ovat suuressa vaarassa kadota, elleivät ole jo kadonneet.

 

Puolassa eli aikanaan 25 prosenttia maailman kattohaikaroista. Sitten tuli EU ja tehomaatalous suuryrityksineen.

”Pian liittymisen jälkeen kasvimyrkkyjen käyttö kolminkertaistui ja lannoitteiden sekä hyönteismyrkkyjen käyttö lisääntyi 80 prosenttia.”

Kattohaikaroiden kanta romahti.

 

Britanniassa puolestaan vesimyyräkanta romahti 40 vuodessa 90 prosenttia tehomaatalouden ja maissin viljelyn pilattua niiden elinympäristöt.

 

Yhdysvaltojen keskilännessä kaiken nielevä maissinviljely ja karjan kasvatus on typeryydessään miltei omaa luokkaansa. Valtavilla myrkky- ja lannoitemäärillä tuotetaan kalliisti maissirehua, joka pakkosyötetään aitauksissa, karmeissa oloissa muutenkin pidetyille lehmille. Cowboy-romantiikka on valovuosien päässä.

Vaihtoehtona olisivat olleet itse itsensä ilmaiseksi monimuotoisen luonnon keskellä ruohotasangoilla laiduntaneet ja onnellisena eläneet biisonit, joiden liha olisi ollut myös paljon terveellisempää ja maukkaampaa. Mutta ei, ne oli pakko tappaa lähes sukupuuttoon, jotta lannoitetehtailijat, maissiviljelijät, rehukauppiaat, sekä lääkeyhtiöt antibiootteineen ja muu oheisteollisuus saavat omansa. 

Samaa tehdään myös etelämpänä, sillä jos kuvittelit Amazonin sademetsää tuhottavan, että saadaan laidunmaata vapaana vaeltelevalle pihvikarjalle, niin pieleen meni. Sademetsää kaadetaan, jotta voidaan, arvaat oikein, viljellä maissia. Ja soijaa, ihan helvetin paljon soijaa. Ai miksi? No tehotuotantoeläinten rehuksi tietenkin. Esimerkiksi kanoille ja sioille. 

Siinä sivussa taidetaan tappaa jaguaari ja muutama muu laji sukupuuttoon.

Ihan sama juttu on käynnissä myös muualla Etelä-Amerikassa. Mutta ei tästä pelkästään Etelä-Amerikkaa voi syyttää, kuten Lymbery kertoo:

”EU:hun tuodaan vuosittain noin 35 miljoonaa tonnia soijaa, josta lähes puolet on peräisin Brasiliasta. Noin 13 miljoonaa hehtaaria Etelä-Amerikan maaperästä, mikä vastaa suunnilleen Kreikan pinta-alaa, on omistettu EU:n soijan kasvattamiseen. Suuren osan siitä syövät eurooppalaisilla tehotuotantotiloilla kasvavat tuotantoeläimet.”

Eikä EU tietenkään ainoa soijarehun käyttäjä ole.

 

Punaviidakkokana, eli se kotoinen broileri, on yksi teollisen lihantuotannon suurimmista soijan syöjistä. Se on myös suurimpia häviäjiä. Ei siksi, että se olisi kuolemassa sukupuuttoon, ei tosiaankaan. Niitä tehotuotetaan yli 60 miljardia kappaletta vuodessa järkyttävissä oloissa. Kanoja pakkolihotetaan 5-6 viikkoa, jonka jälkeen ne teurastetaan. Paitsi tietysti puolet kuoriutuneista tipuista; ne jotka ovat kukonpoikia laitetaan silppuriin jo päivän ikäisinä. 

Tähän sitten päälle vielä ne n. 7 miljardia munivaa kanaa, joista 2/3 elää häkeissä. 

”New York Timesin Nicolas Kristof on todennut: Jos kiduttaa yhtä lintua, voi tulla pidätetyksi. Mutta entä jos kiduttaakin satoja tuhansia lintuja koko niiden elämän ajan? Se on maatalousliiketoimintaa.”

Kun valtavia määriä lintuja pidetään ahtaissa oloissa, taudit lisääntyvät dramaattisesti. Sitä paikkaillaan syöttämällä niille antibiootteja.

”Yhdysvalloissa tuotantoeläimille syötetään jopa 80 prosenttia kaikista antibiooteista. Britanniassa lähes 90 prosenttia maatalouden käyttämistä antibiooteista annetaan tehotuotetuimmille eläimille, sioille ja siipikarjalle.”

Ja näin luodaan sellaiset superbakteerit, joihin ei kohta tehoa mikään. Lisäksi tietysti lintu- ja sikainfluenssat, koronat ja ties mitä muuta.

 

Mutta eihän Suomessa….?

Hesarin mukaan Atria avasi hiljattain Pohjanmaalle uuden tehtaan, jossa teurastetaan satatuhatta broileria vuorokaudessa (!).

Jutussa kerrotaan että: ”Yhdessäkään toisessa EU-valtiossa broilerit eivät elä yhtä ahtaasti kuin Suomessa.”

No, täällä ei sentään käytetä antibiootteja broilerin tuotannossa.

 

Ihan kuin lintuja ei muuten saataisi hengiltä tarpeeksi, keksittiin siemenviljan peittaus. Se tarkoittaa sitä, että jyvät päällystetään kasvitautien torjunta-aineilla. Varpuset, peipot ja muut pikkulinnut sitten syövät näitä siemeniä. 

”Esimerkiksi varpunen voi kuolla syötyään vain puolitoista neonikotinoideihin kuuluvalla imidaklopridilla käsiteltyä juurikkaansiementä.”

”Jokaisella kylvetyllä hehtaarilla voi olla niin paljon kemiallisesti käsiteltyjä siemeniä, että niillä voisi tappaa sata peltopyytä.”

Myrkyt kulkeutuvat ravintoketjua ylöspäin petolintuihin, joten esim. pikkulintuja pyydystävä muuttohaukka on vaarassa kadota monin paikoin. Ja kulkeutuu ne myrkyt ravintoketjua ylöspäin muuta kautta myös meihin ihmisiin.

Sama kuvio toteutuu tietysti myös viljelyssä käytetyillä hyönteis-, home- ja muilla myrkyillä. Jos joku pikkulintu sattuukin selviämään myrkyistä ja petolinnuista hengissä, myrkyt aiheuttavat joka tapauksessa ongelmia saada poikasia.

Ei siis yllätä, että ennen niin yleinen varpunen luokitellaan nykyään erittäin uhanalaiseksi lajiksi Suomessakin.

 

Hyönteismyrkyistä puheenollen… kaikki varmaan tietävät jo, että myös mehiläiset ja muut pölyttäjät ovat katoamassa. Kuten Lymbery kertoo:

”Esimerkistä käyvät Kaliforniassa edellisellä matkallani näkemäni mehiläiset. Koska osavaltiossa ei enää ole luonnonvaraisia mesipistiäisiä, Central Valleyn suunnattomille mantelitarhoille kuskataan vuosittain 3 000 kuorma-autollista eli noin 40 miljardia mehiläistä pölyttämään kasvien kukat. Pesät jätetään tarhaan kuudeksi viikoksi, jona aikana hyönteiset hoitavat hommansa. Pölytyksen jälkeen ne kerätään kasaan ja kuskataan seuraavaan ekokatastrofin kohteeksi joutuneeseen osavaltioon. Mehiläishoitajien jatkuvana pelkona on, että heidän suojattinsa joutuvat viereisiltä pelloilta ajelehtivien tuholaismyrkkypilvien myrkyttämiksi.”

Onko tässä mitään järkeä?

Kolmasosa ihmiskunnan syömästä ruoasta vaatii pölytyksen. Esim. kahvi, kaakao ja suurin osa marjoista ja hedelmistä ovat riippuvaisia pölyttäjistä. Ilman mesipistiäisiä maailmassa ei olisi mm. tomaatteja, kesäkurpitsoja, mustikoita, vadelmia, kurkkuja tai suurinta osaa pavuista. 

Jossain vaiheessa voisi alkaa tulla se pelkkä pihvi korvista. 

Vaikka käsinpölytys on mahdollista ja Kiinan kaltaisissa halvan työvoiman maissa sitä joskus käytetäänkin, arvaapa mitä kotimainen tomaatti maksaisi siinä kohtaa?

 

Entäpä sitten meret? Jos unohdetaan hetkeksi muu saastuminen, muoviroskan kertyminen jättimäisiksi lautoiksi, jauhautuminen mikromuoviksi ja lopulta kerääntyminen meidän kaikkien elimistöihin, ei kai tehotuotanto meriin vaikuta?

 

Maissin, soijan ja palmunydinjauhon lisäksi jättimäiset laumat tehotuotantoeläimiä tarvitsevat muutakin rehua.

”Vuosituhannen vaihteeseen mennessä merestä imettiin joka vuosi 400 000 tonnia sardelleja, sardiineja ja pyörösillejä. Suurimmasta osasta tehtiin kalajauhoa siipikarjateollisuuden rehun raaka-aineeksi.”

Se kaikki on poissa kaloilta, merilinnuilta ja muilta mereneläviltä, esim. hylkeiltä, valailta, delfiineiltä ja pingviineiltä. Niinpä mm. monet pingviinilajit ovat uhanalaisia. 

Jotain kertoo sekin, että kalastuslaivastot pyytävät kalaa nykyään jopa Etelämantereen ympäristöstä, kun muualla ei enää tahdo saalista saada.

”Tutkijat ovat ennustaneet, että nykyisellä tahdilla meret tyhjenevät kaloista vuoteen 2048 mennessä.”

 

Kun tehoviljellään vain yhtä lajia ja myrkytetään muut, suuri osa maanpinnasta kasvien vierellä jää paljaaksi, eikä lannoitteet imeydy maahan kunnolla. Ylilannoitus pahentaa tilannetta entisestään ja lopuksi ravinteet huuhtoutuvat sade- ja kasteluveden mukana jokiin, järviin ja lopulta meriin. Siellä typpi, fosfori ja nitraatit aiheuttavat rehevöitymistä, sen seurauksena happikadon ja tappavat siten kaikki merenelävät. Sitä tulee kuollut vyöhyke, johon tämän kirjan nimikin viittaa.

Esimerkiksi Meksikonlahdella katkaravun pyytäjät ja kalastajat ovat koko ajan pahenevassa pulassa kun saalista ei vain yksinkertaisesti enää ole valtavan maissinviljelyn takia. 

Seuraavaksi joku sitten sanoo, ettei meillä Suomessa ole tuommoisia ongelmia, mutta kuten Lymbery kirjoittaa:

”Maailman laajin kuollut vyöhyke löytyy Itämereltä, jossa maatalouden ravinnehuuhtoumat ovat yhdistyneet fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuviin typpilaskeumiin ja mereen päästettyihin asumajätevesiin.”

Ei se toki yksin Suomen syy ole ja täällä on sentään asiaan vähän herätty ja yritetty jotain tehdäkin, mutta tosiasia on, että Itämeri kuolee käsiin.

 

Mitähän sitä vielä voisi tuhota? Ai niin, makean veden varannot. 

Kalifornian Central Valley on maanviljelyaluetta, jossa tuotetaan noin 40 prosenttia Yhdysvaltain hedelmistä, pähkinöistä ja vihanneksista. Alue kärsii myös kuivuudesta ja kasteluvedeksi pumpataan pohjavettä siihen tahtiin, että maan pinta on alkanut vajoamaan ja niinpä tiet, sillat, rakennukset ja muu infrastruktuuri ovat vaarassa, elleivät ole jo vaurioituneet. 

”Kalifornian vesivaroista vastaavan laitoksen johtaja Mark Cowin selitti: Lisääntyneen pumppauksen takia pohjavedenpinta on ennätyksellisen alhaalla, jopa 30 metriä aikaisempia ennätyslukemia alempana. Pohjaveden laajamittaisen pumppaamisen jatkuessa maaperä va­joaa nopeammin…”

Kuvernööri ilmoitti pakollisista vedenkäyttörajoituksista. Kotitalouksien oli vähennettävä nurmikoiden kastelua, suihkuja ja autojen pesemistä. Vedenkulutusta oli vähennettävä 25 prosenttia. Rajoitukset eivät kuitenkaan koskeneet tehotuotantotiloja.

”Yhden naudanlihakilon tuottamiseen käytetty vesimäärä vastaa yhden henkilön päivittäisiä kylpyjä kolmen kuukauden ajan.”

Kun Kalifornian vedenkulutuksesta yli 90 prosenttia liittyy maataloustuotantoon, voi päätellä kuinka paljon rajoitukset auttoivat.

Hmm.. mistähän johtuu että viimeaikaisten Los Angelesin maastopalojen sammutuksissakaan vesi ei tahdo riittää…?

”Tilanne on samanlainen monessa muussakin maailmankolkassa, jossa vedestä on pulaa. Jo nyt yli miljardi ihmistä elää äärimmäisen vesipulan keskellä.”

 

Turhauttavinta tässä kaikessa on se, että tehomaatalous on tehotonta. 

Isoimpana ongelmana koko vyyhdissä on Lymberyn mukaan se, että ylivoimaisesti suurin osa tehomaataloudesta tuottaa ruokaa eläimille, eikä ihmisille.

”[Maatalous] käyttää lähes 50 prosenttia kaikesta käyttökelpoisesta maa-alasta ja noin 70 prosenttia makean veden vesivaroista.”

”…tehotuotettujen eläinten rehun viljelyala vastaa koko EU:n maa-alaa tai puolta Yhdysvaltain maa-alasta. ”

Kun eläimet muuttavat viljan lihaksi, ruoan energiasta häviää noin 70 prosenttia. Lisäksi siinä pilataan maat, meret ja muu ympäristö sekä aiheutetaan joukkosukupuutto ja antibioottiresistenssi. 

Että semmoista ”tehomaataloutta”. Tällä menolla tarvitsemme toisen planeetan pelkkään ruoan tuotantoon. Vaikka Lymberyn mukaan: ”…maailmassa tuotetaan jo nyt tarpeeksi kaloreita noin 16 miljardin ihmisen tarpeisiin.”

 

Kaikkeen tähän päälle vielä ilmaston lämpeneminen. Se vaikeuttaa tehomaataloutta ja pakottaa alan käyttämään yhä enemmän kemikaaleja ja valtaamaan yhä enemmän alaa luonnolta. Mikä puolestaan pahentaa ilmaston lämpenemistä. Noidankehä on valmis. 

”Lihantuotannon ilmastopäästöt ovat jo nyt 14,5 prosenttia kaikista ihmisten aiheuttamista päästöistä. Se on enemmän kuin kaikki maailman autot, junat ja lentokoneet yhteenlaskettuna.”

Kun ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat ja meren pinta nousee. Monien lajien, esim. merileguaanien ja merikilpikonnien lisääntymisalueet katoavat. Puhumattakaan rannikoilla olevista miljoonakaupungeista tai pienistä, matalista saarivaltioista. Bangladeshista voi jäädä veden alle 20 prosenttia tai enemmänkin. Kyseisellä alueella asuu miljoonia ihmisiä. 

Myös meret lämpenevät. Sen lisäksi että lämpimämmät meret aiheuttavat suurempia ja kovempia hirmumyrskyjä useammin (niinkuin on jo nähty), monet eliöt eivät sitä kestä. Ja taas kuollaan sukupuuttoon.

 

”Come on, kids, you can play extinction later!”, niinkuin elokuvassa Ice Age sanotaan.

 

”Dead zone - Mihin villi luonto katosi?” saa pohtimaan liittymistä vähintään WWF:ään, Greenpeaceen, PETA:an, Animaliaan ja Elokapinaan, sillä jos Putin, Xi, Kim tai Trump eivät saa meitä hengiltä ensin, ihmisten ahneus ja oman edun tavoittelu, ilmastonmuutos, teollinen lihantuotanto ja tehomaatalous seurauksineen tekevät sen kyllä lopulta.

 

Yleensä olen edistyksen kannalla ja uskon tieteeseen, mutta tehotuotannossa voisi ottaa pari pykälää pakkia. Ja jos tiede ei äkkiä keksi halpoja ja ympäristöystävällisiä tapoja tuottaa lihaa laboratoriossa ja kerätä hiilidioksidia pois ilmakehästä, niin olemme todella pahassa pulassa.

 

Vaikka Lymbery yrittää kirjassaan pitää optimismia ja toivoa yllä, niin luulenpa olevan jo liian myöhäistä.

Kirja on vuodelta 2018, eikä siten kaikki numerot varmaan enää pidä ihan paikkaansa ja vaikka jutuissa olisi värikynääkin puolet, pelkään tuon kaiken yllä kerrotun olevan pysäyttävä yhtälö.

Kun lasketaan kaikki yhteen, voidaan ehkä todeta takaisinkytkennän olevan jo käynnissä ja monilla osa-alueilla keikahduspisteen jääneen jo taakse ja niinpä koko ekosysteemin romahdus on enää ajan kysymys. 

Luotettavia aikatauluarvioita sen suhteen en ole nähnyt, mutta jos olemme onnekkaita, meidän ja lastemme elinaikana se ei ehkä tapahdu. Lastenlastemme aikana mahdollisesti. Sopii miettiä millaisen maailman me heille oikein jätämme?

 

Kirja on järkyttävä, huolestuttava, masentava ja surullinen. 

Itkettäisi, jos ei raivostuttaisi.

 

Vahva lukusuositus siis.


Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 14h 2min

Muut vuonna 2024 kuunnellut kirjat

😐 Ville Eloranta & Jaakko Leino:
Sanaiset kansiot - Suomen kielen vaietut vaiheet 
Lukija: Simo Häkli
Kesto: 5h 57min

👌 Petteri Järvinen:
Digiajan tietosuoja - Turvaa henkilötietosi, torju identiteettivarkaudet ja suojaudu urkinnalta 
Lukija: Aku Laitinen
Kesto: 9h 43min

😐 Aarno Malin:
Pimeyden ytimeen - Tutkimusmatka Tor-verkon rikollisuuteen
Lukija: Mikko Toiviainen
Kesto: 8h 30min

👍 Kirsi Lehto, Harry Lehto & Pekka Janhunen:
Elämä maapallolla - Mitä astrobiologia kertoo meistä ja tulevaisuudestamme
Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 4h 32min

👌 Mervi Marttila:
Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka
Lukija: Tuija Kosonen
Kesto: 46min

👍 Carlo Rovelli:
Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 1h 48min

 

Vuoden kirja:
💖 Peter Frankopan:
Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Lukija: Kalle Chydenius
Kesto: 29h 31min

Vuoden kirjailija:
Liu Cixin

👍 Esko Valtaoja: Tiedonjano - Vuosi seikkailuja tieteen viidakoissa

Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä miksi Valtaoja on yksi suosikeistani. Hän kirjoittaa vähän pilke silmäkulmassa ja ymmärrettävästi vaikeistakin asioista, mutta ei niele ihan kaikkea kritiikittä. Toisaalta hän on myös sopivan nöyrä oman erikoisalansa ulkopuolella.

 

”Tiedonjano - Vuosi seikkailuja tieteen viidakoissa” teoksessaan Valtaoja lukee vuoden ajan maailman ehkä arvostetuinta yleistiedelehteä, Naturea ja poimii sieltä mielenkiintoisia juttuja kommentoitavakseen. Aiheita on laidasta laitaan eri tieteenaloilta.

Hän myös kertoo mitä tiede on ja mitä se ei ole, ja miksi on suoraan sanottuna ihan helvetin tyhmää ylenkatsoa ja vähätellä tutkittua tietoa, tiedettä ja tieteen tekijöitä, kuten mm. populistit tekevät.

 

Suosittelen myös muita hänen kirjojaan ja ainakin suurin osa niistä löytyy myös blogista.


Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 10h 15min

💖 Peter Frankopan: Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria

Länsimaisen maailman historia on toki mielenkiintoista, mutta se unohtaa neljä viidesosaa maailmasta. Ja enemmänkin, jos lasketaan mukaan vaikkapa Pohjois-Amerikka ja Australia ennen niiden länsimaistumista.
Tämän takia tartuin Oxfordin yliopiston maailman historian professori Peter Frankopanin teokseen ”Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria” ajatellen sen paikkaavan tätä unohdusta.
Kirja nimi olisi kyllä kuvaavampi, jos se olisi pelkästään ”Uusi maailmanhistoria”, sillä Frankopan kirjoittaa paljolti länsimaiden näkökulmasta ja koko maailman historiaa kerraten.
Kirja kattaa tosiaan valtavan alueen ja ajanjakson, joten kovin laajasti sitä ei tässä pysty referoimaan, mutta jotain sentään jäi mieleen.

Lukemattomat imperiumit ja valtakunnat, kuninkaat ja keisarit, tsaarit, šaahit, kaanit ja kalifit nousivat ja tuhoutuivat jo kauan ennen ajanlaskun alkua ja sen jälkeen. Uskonnot, suuret ja pienet, vyöryivät idästä Euroopan rajoille ja taas takaisin vuoron perään. Samoin muut ajatukset, ideat ja keksinnöt.
Kauppa se oli joka kannatti ja erilaisuuden hyväksyminen (kuten on todettu myös Ari Turusen mainiossa kirjassa Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit).
Hoveihin ja kuningashuoneisiin kertyi valtavia rikkauksia ja mittaamattomia aarteita, jotka jaettiin sotien avulla aina uudelleen sen mukaan, ketkä kulloinkin olivat mahtavimmillaan.

Ajanlaskun alun jälkeen Persiassa, nykyisen Irakin alueella, Basran, Mosulin ja Tikritin kaltaisissa paikoissa oli kukoistavat kristilliset yhteisöt. Kun Attilasta ja hunneista oli selvitty, 500-luvun puolivälissä kristillisiä piispanistuimia oli syvällä Aasiassa. Mm. Mervin (nykyisen Turkmenistanin alueella) ja Kašgarin (Kiinassa, Xinjiangin uiguuri-alueella) kaupungeissa oli kristillisen kirkon piispanistuin jo ennen kuin sellainen tuli Englannin Canterburyyn vuonna 597 tai ennen kuin islam edes keksittiin 600-luvulla.
Vertailun vuoksi 500-luvulla Suomessa kaupungeista ei ollut tietoakaan ja täällä elettiin lähinnä rautakautista ja pakanallista metsästäjä-keräilijä elämää pienissä yhteisöissä välillä ehkä vähän maata viljellen.
Kun viikingit vähän myöhemmin perustivat Volgan ja Dneprin mutkiin Rusin, siis käytännössä Venäjän, Silkkitien lonkeroihin liittyi myös ”turkistie” ja niin suomalaisiakin turkiksia päätyi jopa Bysanttiin asti ja pidemmällekin.
Samarkandissa ja Buharassa (nykyisessä Uzbekistanissa) oli eloisat kristilliset yhteisöt tuhat vuotta ennen kuin kristinusko vietiin Amerikan mantereelle. Suomen kamaralle kristinusko puolestaan alkoi hivuttautua vasta vuosituhannen vaihteen huitteilla. Vielä keskiajallakin Aasiassa oli paljon enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.

Islamin alkuvaiheen räjähdysmäisestä leviämisestä on suuresti kiittäminen kristittyjen ja juutalaisten vahvaa tukea, joka johtui ko. uskontojen samankaltaisuudesta ja sitä myöden läheisyydestä. Kaikki ovat toki myöhemmin tapelleet useaan otteeseen kovastikin, sekä keskenään että toistensa kanssa, mutta Frankopanin teos antaa ymmärtää syiden olleen yleensä ennemminkin poliittisia ja taloudellisia kuin ideologisia tai uskonnollisia.
Antiikin Rooman luhistuttua ja Euroopan siten ollessa lähinnä barbaarista syrjäseutua, muslimivalloitusten myötä Välimeren ympäristö alkoi kehittyä entisestään. Varsinkin Iberian niemimaa kukoisti kulttuurin, tieteen ja kaupan aloilla, ja siellä vallitsi laaja uskonnollinen ja etninen monimuotoisuus. Cordobasta tuli erityisesti islamilaisen kulttuurin ja tieteen keskus, ja sen yliopistot ja kirjastot tunnettiin laajalti. Tästä ajasta jäi muistoksi lukuisat al-alkuiset paikannimet, suomalaisille tutuimpana ehkä Portugalin Algarve.

Rusit, eli viikingit ja heidän jälkeläisensä, keksivät pian että hei, ihmiskauppahan on paljon tuottoisampaa kuin turkisten kanssa pelaaminen. Niinpä he ryhtyivät orjakauppiaiksi, eikä sen jälkeen kukaan ollut turvassa.
Tässä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta mielenkiintoista on seuraava: Rusit sieppasivat ihmisiä orjiksi ensin lähiseuduilta ja Itä-Euroopassa kun oltiin, se tarkoitti slaaveja. Mittakaava slaavien orjakaupassa oli niin valtava, että sana slaavi alkoi tarkoittamaan orjaa. Tästä puolestaan todisteeksi jälkimaailmalle on jäänyt esim. englannin kielen orjaa tarkoittava sana ”slave”. Lisäksi orjakauppiaat usein kastroivat miesorjat ja esim. arabian kielen eunukkia tarkoittava sana tulee slaavia tarkoittavasta termistä.
Myöhemmin Rusit tajusivat, että vielä tuottoisampaa ja helpompaa oli vain yksinkertaisesti kerätä suojelurahaa mafiatyyliin. 
Pitääkö tästä kaikesta sitten päätellä, että nyky-Venäjä oli syntynyt; suuri orjakansa, joka tekee mitä käsketään ja komennossa on pieni rikollisten ryhmä keräämässä rikkaudet? Ehkä ei, mutta yhdennäköisyys on ilmeinen. Ja toki myöhemmin oli vielä monta mutkaa matkassa, että päästiin nykypäivän tilanteeseen.
Eivätkä Rusit orjineen toki yksin olleet; esimerkiksi seuraavan kerran kun käyt Venetsiassa, muista että sen loisto ja vauraus perustuivat mittavan orjakaupan tähtitieteellisille voitoille.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen muslimimaailman keskinäiset välit alkoivat kiristyä entisestään ja eurooppalaiset kristityt puolestaan keksivät ristiretket. Soppa oli valmis. Tietysti ristiretkeläiset tappelivat melkein useammin toisia kristittyjä kuin muslimeja tai juutalaisia vastaan ja esim. neljännen ristiretken aikana ryöstivät ja tuhosivat siihen aikaan kristityn Konstantinopolin ja jakoivat siten kristikunnan lopullisesti kahtia katoliseen ja ortodoksiseen osaan.

Keskiajan lähestyessä ja Euroopan pikkuhiljaa alkaessa nousta jaloilleen, homman keskeytti idästä puhaltava raivokas puhuri, joka tuhosi miltei kaiken joka tielle osui. Puhurin nimi oli Tšingis-kaani ja hänen mongolinsa, ja se tarkoitti käytännössä maailmanloppua monille alueille ja lukemattomille ihmisille.
Ennen näkemättömän raaka ja väkivaltainen armeija valloitti mm. Kiinan, suurimman osan Venäjää, Lähi-Itää sekä Itä- ja Keski-Eurooppaa. Tuho oli valtavaa, esim. edellä mainittu Mervin kaupunki hävitettiin maan tasalle ja kaupungin kaikki yli miljoona asukasta murhattiin. Monissa paikoissa käsky oli tappaa kaikkien ihmisten lisäksi myös karja ja kotieläimet, koiraa ja kissaakaan ei saanut jättää eloon.
Mongolit eivät silti olleet pelkkiä raakalaisia. Tuhoamistaktiikan takana oli ajatus pelotella tulevien valloitusten kohteet antautumaan taisteluitta ja siten säästämään heidän henkensä.
Pitää myös huomioida ettei tuohonkaan aikaan valtavan armeijan liikuttelu ympäri maailmaa ja sen huolto ollut ihan yksinkertaista, eikä olisi onnistunut kovin typeriltä tyypeiltä.
Mongolit sijoittivat myös valtavia rahasummia valloittamiensa kaupunkien infrastruktuuriin ja jälleenrakennukseen. Erityistä huomiota kiinnitettiin taiteiden, käsitöiden ja tavarantuotannon tukemiseen. Tšingis-kaani myös ymmärsi, että valtakunnan hallinto vaatii kirjoitettua kieltä. Hänen ratkaisunsa pulmaan oli ottaa käyttöön uiguuriien käyttämä kirjaimisto.
Tšingis-kaani on saanut osakseen myös liioittelua, sillä suuren osan valloituksista teki isänsä kuoltua hänen poikansa Ögödei. Myös pojanpoika Kublai-kaani oli merkittävä hallitsija, joka perusti mm. 20 000 koulua ja postilaitoksen, sekä Kiinan Yuan-dynastian.
Mongolit olisivat todennäköisesti valloittaneet ja tuhonneet vaivatta myös Länsi-Euroopan, mutta sepä ei heitä kiinnostanut, koska Egyptin suunnalla oli tarjolla suurempia voittoja.
Suurimmillaan mongoli-valtakunta hallitsi yli 32 miljoonan neliökilometrin aluetta Aasiassa ja Euroopassa, ja valtakunnan alaisuudessa oli arviolta lähes puolet maapallon väestöstä. Se oli historian suurin yhtenäinen valtio, myöhemmin vain merten jakaman brittiläisen imperiumin ollessa sitä suurempi. Lopulta mongolivallan tuhosi sisäiset ristiriidat ja seuraava maailmanloppu eli musta surma. Mongolien idästä tuoma pandemia tappoi ehkä puolet Euroopan väestöstä, eli vajaa 50 miljoonaa ihmistä ja saman verran Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.
Ruton jälkeisen nousukauden suurimpia voittajia oli Pohjois-Eurooppa, sekä jälleen Venetsia kauppiaineen.
Seuraava idästä tullut valloittaja oli Timur Lenk. Puoliksi mongolien jälkeläisenä myös hän loi valtavan imperiumin. Vaikkei se ollut yhtä suuri kuin esi-isiensä, väkivaltainen julmuus ei kalvennut sille yhtään. Timur aikoi valloittaa myös Kiinan, mutta harmikseen kuoli juuri ennen kuin ehti aloittaa ja koko valtakunta kuivui kasaan.

Koska Euroopassa ei oikeastaan ollut mitään, tai ainakaan tarpeeksi, tarjottavaa maksuksi idän tuotteille, seurauksena oli maailmanlaajuinen talouslama. Sitä pahensi pieni jääkausi ja siitä aiheutuneet nälänhädät. Osin kaiken tämän takia kristitty Eurooppa ei pystynyt vastaamaan Osmannien uhkaan ja menetti Konstantinopolin muslimeille lopullisesti.
Kun idässä meni huonosti, painopiste siirtyi läntisimpään Eurooppaan. Venetsia, Firenze, Pisa, Genova ja muut Italian kaupunkivaltiot menettivät asemiaan. Kauppa ja sen myötä valta siirtyi Iberian niemimaalle, josta myös ajettiin muslimivalloittajat pois.

Erityisesti Portugali ryhtyi tutkimusmatkailemaan. Prinssi Henrik perusti purjehduskoulun, varusti laivoja pitkille matkoille, houkutteli merenkulkijoita jättämään tutun Välimeren taakseen ja suuntaamaan tuntemattomalle Atlantille pannen näin alulle löytöretket. Prinssi sai tästä hyvästä lisänimen "Purjehtija", vaikkei itse edes osallistunut pidemmille matkoille. Henrik Purjehtijana hänet kuitenkin sittemmin tunnettiin.
Länsi-Afrikasta aloitettiin ja sen seurauksena orja- ja kultakauppa paisui ennen näkemättömiin mittoihin tuoden Portugaliin valtavia rikkauksia. Kristoffer Kolumbuksen epäonnistuttua meritien löytämisessä Intiaan, Vasco da Gama paikkasi tämän kiertämällä Afrikan Hyväntoivonniemen kautta ja sieltä Intiaan. Fernão de Magalhães puolestaan löysi Tyynelle valtamerelle kiertämällä Etelä-Amerikan etelän puolelta.
Aiemmin Espanja siis suostui rahoittamaan Kolumbuksen unelman toisen reitin löytämisestä Intiaan. Sen sijaan hän löysikin jotain ihan muuta. Lopulta sen seurauksena Cortés, Pizarro ja kumppanit ryöstivät, hävittivät ja kansanmurhasivat inkoja, mayoja, atsteekkeja, nazcoja ja monia muita alkuperäiskansoja ja sivilisaatioita Etelä- ja Väli-Amerikassa sellaisella vimmalla että Tšingis-kaanikin taisi jäädä toiseksi. Muut eurooppalaiset hoitelivat sitten myöhemmin Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat.

Portugalin orja-, kulta- ja maustekaupalla luomat rikkaudet ja Espanjan Etelä-Amerikasta ryöstämät kulta-aarteet loivat Iberian niemimaalle sellaisen vaurauden ja vallan keskittymän, että oli sen vuoro olla hetken aikaa maailman keskipiste.
Kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista, muu Eurooppa katsoi kateellisena. Iberian niemimaalla puolestaan luultiin että auvoa jatkuu ikuisesti, ja ryhdyttiin elämään yli varojen.
Kun vielä muu Eurooppa kahinoi keskenään, britit ja hollantilaiset huomasivat tilaisuutensa tulleen. Britit rakensivat ensin uudenaikaisen sotalaivaston ja tuhosivat Espanjan ”Voittamattoman” armadan. Sitten Hollanti pyristeli irti Espanjan vallan alta ja rakensi puolestaan niin tehokkaan kauppalaivaston, että sellaista ei oltu ennen nähty.
Maailman napa siirtyi taas, ensin hetkeksi Amsterdamiin ja lyhyen nahistelun jälkeen Lontooseen.

Puritaanit lähtivät Amerikkaan etsimään yksinkertaisempaa elämää ja ne joita uskonnollinen konservatismi ei kiinnostanut, mutta jotka halusivat hyötyä maailman tarjoamista huvituksista ja nautinnoista, ottivat kurssin itään ja lähtivät Aasiaan.
Britit uudistivat laivastonsa vielä kertaalleen ja löivät sitten Espanjan, Portugalin ja Hollannin sekä merillä että maailmankaupassa. Näin Britit loivat imperiuminsa ja ryhtyivät hallitsimaan suurta osaa maailmasta.
Kun Amerikan siirtokunnat menetettiin, Intia otettiin entistä tiukemmin haltuun. Mutta se oli jo lopun alkua imperiumille, eikä brittien ylimielisyys auttanut asiaa.

Nykyaikaa ja maailmansotia lähestyttäessä Venäjän nousu ja kiinnostus itää kohtaan lisääntyi niin paljon, että brittien oli ryhdyttävä sitä patoamaan imperiuminsa säilyttääkseen. Kun sotkuun lisättiin vielä öljy, niin katastrofi oli valmis.
Vaikka liekki leimahti Itävalta-Unkarin ja Serbian suunnalla, syyt olivat muualla. Peter Frankopanin mukaan kyse oli ennenkaikkea Aasian hallinnasta, edellämainitusta Venäjän ja Britannian kilpajuoksusta ja toki myös Saksan aggressioista. Toisen maailmansodan siemenet puolestaan kylvettiin Saksan kannalta mahdottomalla Versailles’n rauhansopimuksella ja paljolti siitä johtuneella hullun itävaltalaisen valtaannousulla Saksassa.

Ennen kaikkea tätä, niiden aikana ja jälkeen, ensin britit etunenässä ja myöhemmin USA, mutta myös muut juonittelivat, kieroilivat, valehtelivat, määräilivät, pettivät ja huijasivat minkä kerkisivät vuoron perään kaikkia Lähi-Idässä. Ensin Silkkitien reittien hallinnan, myöhemmin öljyn takia. Valtioita ja rajoja luotiin ja siirreltiin paikallisilta mitään kysymättä. Luonnonvarat ryövättiin. Erityisesti länsimaat osoittivat Lähi-Idän kansoille ja heimoille kerta toisensa jälkeen että meihin ei ole luottamista, joten ei pidä ihmetellä miksi tilanne Lähi-Idässä tänä päivänä on mikä on.
Öljyvaltiot saivat toki kostonsa kansallistamalla länsimaiset öljy-yhtiöt, perustamalla OPECin ja luomalla -70 luvulla öljykriisin, joka puolestaan aiheutti syvän laman länsimaissa.
Vaikka kylmän sodan aikaan ja eritysesti öljykriisin jälkeen öljytulot alkoivat pikkuhiljaa valua maihin, joista öljy oli porattu, se ei monissakaan paikoissa näkynyt tavallisille kansalaisille autoritääristen hallintojen takia, jotka käärivät rikkaudet omiin ja kavereiden taskuihin.
Hyvänä esimerkkinä jenkit hääräsivät ensin lempiystävänsä, Iranin šaahi Pahlavin kanssa myymällä maan täyteen aseita dollarin kuvat silmissä kiiluen (silloin myydyillä suihkuhävittäjillä lennetään muuten Iranissa vieläkin), eikä korviaan lotkauttanut joka puolelta tulvivista raporteista tavallisen kansan kurjuudesta ja salaisen poliisin sortotoimista. Seurauksena oli Iranin islamilainen vallankumous, ajatollah Khomeini, seuraava öljykriisi ja lama, pahasti mokattu panttivankikriisi, Saddam Hussein naapurissa ja lopulta Irakin-Iranin sota, joten ihan ei mennyt kuin Strömsössä tämäkään homma.
Mistään mitään oppimatta nämä pölväs.. anteeksi, jenkit saivat seuraavaksi päähänsä loistavan idean ryhtyä kaveeraamaan ensin Saddamin ja sitten vielä Afganistanin mujahidin-sissen kanssa. Kaikki tietävät miten näissä kävi. Saatanan tunarit, sanois Kekkonen.

Vaikka tässä brittejä ja jenkkejä syyllistän ja ihan aiheesta, ei pidä unohtaa että myös Neuvostoliitto huseerasi alueella, eikä ihan vähän. He eivät vain ehkä olleet niin rahan tai öljyn perään, vaan vaikutusvallan ja se näkyy alueella vieläkin esim. Syyrian ja Iranin liittolaisuutena Venäjän kanssa. Eikä esim. Ranska tai Kiina ole syyttömiä nekään.
Ja toisaalta, eipä ne paikallisetkaan hallinnot erityisen korruptiovapaita tai humaaneja ole olleet, kuten on nähty.
Silti Lähi-Idän asiat tuskin olisivat yhtä solmussa kuin nykyään, jos britit ja jenkit eivät olisi siellä olleet säätämässä toista sataa vuotta ja pidempäänkin.

Mitä sitten seuraavaksi tapahtuu? Oma arvaukseni on seuraava:
Kiina rakentaa uutta silkkitietä vajaalla biljoonalla dollarilla valtavassa ”Yksi vyö, yksi tie” -hankkeessaan, joka käsittää moottori- ja rautateitä, satamia ja muuta infrastruktuuria yli 60:ssa maassa pitkin Aasiaa, Lähi-Itää, Eurooppaa ja Afrikkaa, tarkoituksenaan ottaa kauppa haltuun ja samalla tietysti saada tiukka ote kyseisistä maista.
Pahasti jakautuneesta ja poukkoilevasta, neljän vuoden välein suuntaa muuttavasta USA:sta tai hajanaisesta ja päätöksentekoon kykenemättömästä EU:sta ei taida olla vastusta yksinvaltaiselle Kiinalle, joka pelaa pitkää peliä ja jonka ei tarvitse välittää kvartaalitaloudesta, äänestäjistä, vaali- tai hallituskausista, eikä sellaisista pikku asioista kuin ihmisoikeudet tai vähemmistöt.
Nykyiset kahinat Ukrainassa ja Lähi-Idässä lienevät vain resonanssia vanhan länsi-vetoisen liberaalin maailmanjärjestyksen vaihtumisesta moninapaiseen tai itä-vetoiseen uuteen maailmanjärjestykseen.
Kaikki imperiumit murtuvat joskus, mutta jos länsi haluaisi pysyä pelissä mukana tai edes relevanttina, sen pitäisi yhdistyä tai ainakin puhua tiukemmin vain yhdellä suulla, toteuttaa vihreä siirtymä ja vähän äkkiä, päästäkseen eroon diktatuurien öljystä ja kaasusta, ja siten vaikutusvallasta, sekä haalia ulkoistettu tuotanto takaisin kotiin mitä pikimmiten.
Tämä ei vaan taida onnistua, koska yllä mainitun toteutuessa hinnat nousisivat ja se laskisi elintasoa, jolloin kansa äänestäisi aika äkkiä moisen kurjuuden aiheuttaneet poliitikot ulos.
Lisäksi kaikki länsimaat jakautuvat sisäisesti yhä enemmän koko ajan, tuijottavat vain omaan napaansa ja päättäjät eivät uskalla tehdä tarpeellisia päätöksiä eläessään vain seuraavissa vaaleissa valintaa varten.
Pelkäänpä siis, että demokratia on häviämässä tämän erän ja ehkä koko ottelunkin.


Pitipä siitä nykyajan länsimainen ihminen tai ei, antiikin Kreikasta ja Roomasta huolimatta, Mesopotamia, Bysantti, Lähi-itä, Keski-Aasia ja lopulta islamilainen Välimeri olivat maailman napa, kaupan, tieteen ja sivistyksen StartUp-pöhinämesta vuosisatoja, ellei -tuhansia.
Ja samaan aikaan toisaalla; Amerikoissa kukoisti useita upeita sivilisaatioita ja kulttuureita joista täällä toisella puolella maailmaa ei tiedetty mitään, ja ymmärrettiin vielä vähemmän.
Toki uskonnot sittemmin pilasivat kaiken, niinkuin ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus aina. Ahneudesta nyt puhumattakaan.
Vaikka vallassa olleet ovat aina sorsineet heikompiaan, ihan kansallisuudesta, uskonnosta tai mistään muustakaan riippumatta, niin on hyvä pitää mielessä ettei se meidän eurooppalaistenkaan historia aina niin kunniakasta tai puhtoista ole ollut.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että maailman historia on epäreiluuden historiaa. Ja kun nykymenoa katsoo, niin voinee todeta ettei ihmiskunta ole tainnut vuosituhansien aikana oppia paljoakaan.
Luomakunnan kruunu? Pyh!


Kirja on joka tapauksessa oikein hyvä ja kuten yllä olevasta voi ehkä päätellä, kiitettävän laaja ja antaa sittenkin vähän erilaisen näkökulman maailman historiaan. Ehdottomasti kaikkien vähän vajaan 30 tunnin kuuntelun arvoinen.
Viekö siis Peter Frankopan suosikkihistorioitsijani aseman Yuval Noah Hararilta? Ehkäpä, se selviää herrojen seuraavista kirjoista; Frankopanin ”Uudet Silkkitiet - Tulevaisuuden maailmanhistoria” ja ”Maan ja taivaan välissä – ihmiskunnan ja ilmaston uusi historia”, sekä Hararin ”Nexus - Tietoverkkojen lyhyt historia”, jotka siis ovat epätoivoisen pitkällä lukulistallani.

Mutta ensin jotain muuta.


Lukija: Kalle Chydenius
Kesto: 29h 31min

👌 Hannu Lauerma: Usko, toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin

Sinua yritetään viilata linssiin ja höynäyttää koko ajan monelta suunnalta. Tee vastaisku ja lue tämä kirja.

Psykiatri, professori, ja mm. psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerman teos ”Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin” kertoo johdattelusta, manipuloinnista, suggestiosta, huijaamisesta ja valehtelusta.
Esimerkkeinä toimivat mm. hypnoosi, epäaito psykoterapia, uskonlahkot, Auervaara, Rasputin ja jopa Hitler. Osansa saavat myös myytti rehellisistä suomalaisista, mainonta, luontaistuotteet, uskonnot, vaihtoehtolääkintä, kultit ja monet muut.

Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää ja jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole.
Herkkäuskoisuuttamme ja toiveajatteluamme yritetään hyväksikäyttää, mutta ihan maalaisjärjellä pääsee pitkälle, jos vain luottaa siihen.
Ole kuitenkin kriittinen omia ajatuksiasi kohtaan, sillä ne eivät aina ole sinun. Ja äläkä ainakaan purematta niele omia muistikuviasi.

Toisinaan Lauerma eksyy vähän aiheesta, mutta muuten teos on ehkä tieteellisemmällä pohjalla ja perusteellisempi kuin jotkin toiset huijauksia käsittelevät kirjat. Toisaalta tässä ei käsitellä viime vuosina yleistyneitä verkkohuijauksia sellaisenaan oikeastaan ollenkaan.


Lukija: Lauri Kortelainen
Kesto: 10h 25min

👍 Richard Munson: Tesla – Modernin luoja

Tarina menee niin, että kun Albert Einsteinilta kysyttiin, miltä tuntuu olla fiksuin elossa oleva ihminen, hän vastasi: "En minä tiedä. Kysykää Nikola Teslalta."

 

Kuten aina, hyvää tarinaa ei välttämättä kannata pilata faktoilla, mutta kiistatonta lienee, että serbi Nikola Tesla (1856-1943) oli nero ja yksi historian merkittävimmistä keksijöistä.

Nykyajan sähköinen arkemme olisi todennäköisesti hyvin erilainen ilman tuota omalaatuista visionääriä.

Esimerkiksi ”Virtojen sodassa” (tasavirta/vaihtovirta) Tesla päihitti itsensä Thomas Edisonin oltuaan hänellä ensin töissä. Ja vaikka italialainen Guglielmo Marconi sai Nobelin palkinnon 1909 radion keksimisestä, 1943 Marconin tärkein patentti kumottiin ja Tesla tunnustettiin radioteknologian kehittäjänä Marconia keskeisemmäksi.

Röntgen-säteet Tesla löysi itsenäisesti samoihin aikoihin kuin Wilhelm Röntgen. Tesla myös keksi tekniikoita vaihtovirran ja monivaihejärjestelmien käyttöön, oikosulkumoottorin, Tesla-muuntajan, fluoresoivan valon, langattoman viestinnän ja sähkönsiirron, kauko-ohjauksen, robotiikan, Tesla-turbiinin sekä lentokoneen pystysuoran lentoonnousun, tai ainakin myötävaikutti niiden keksimiseen. Tesla myös visioi tai ennusti mm. tutkan, aurinkoenergian, satelliitit, internetin sekä älypuhelimet ja -kellot. Hänellä oli noin 300 patenttia.

Jossain leffassa kysytäänkin:

”Keksikö se Tesla oikeasti mitään?”

”Joo, 1900-luvun!”

 

Toisin kuin hänen nimeään kantavia autoja valmistava, lähinnä Bond-leffojen kahjon pahiksen karikatyyriä muistuttava toinen omalaatuinen tyyppi, Tesla oli sivistynyt herrasmies, humaani filosofian ja taiteen tuntija, joka puhui ainakin kahdeksaa kieltä. Ystäviin kuului mm. Mark Twain.

Toisaalta pelottavine maanjäristyslaitteineen ja salamakokeineen Tesla muistutti myös sellaista ”hullua tiedemiestä”, jolta Einstein näytti siinä kuuluisassa valokuvassa.

Ei Tesla toki täydellinen ollut, ei tosiaan. Hän osasi olla itsekeskeinen, kateellinen, ärsyttävä, ylimielinen ja neuroottinen. Hän mm. kiisti Einsteinin suhteellisuusteoriat, yms. mitä ei ollut itse hoksannut.

Hän myös väitti keksineensä kosmisilla säteillä toimivan moottorin, uuden energiamuodon, ajatusten valokuvauksen sekä kuoleman säteen, ja haaveili yhteyksistä toisiin planeettoihin.

Ehkä hullun ja neron ero on tosiaan hiuksenhieno.

Silti hän oli myös niin paljon aikaansa edellä, että ymmärtämättömät aikalaiset toisinaan leimasivat Teslan ajatuksia hourailuksi. Mutta vuosikymmeniä myöhemmin hänen ideoitaan on toteutettu yksi jos toinenkin

 

Nikola Teslan kohtaloksi koitui lopulta hyväuskoisuus ja onnettomat taidot liike-elämässä, sen huomanneet liikemiehet, sekä näistä joutuneet rahahuolet ja mielenterveyshaasteet.

Surullista kyllä, Nikola Tesla kuoli hieman höynähtäneenä, köyhänä, yksinäisenä ja osin unohdettuna.

 

Richard MunsonIn teos ”Tesla - Modernin luoja” kertoo melko perinpohjaisesti Nikola Teslan tarinan.


Lukija: Jussi Puhakka
Kesto: 9h 41min

💖 Daniel E. Lieberman: Ihmiskehon lyhyt historia - Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet

Hei! Sinä siellä! Joo, just sinä! Luepas tämä opus! Tää on mahdottoman hyvä!

Harvardin yliopiston paleoantropologi ja evoluutiobiologian proffa Daniel E. Liebermanin mielenkiintoinen teos ”Ihmiskehon lyhyt historia - Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet” kertoo ymmärrettävästi miten olemme tulleet sellaisiksi kuin olemme, miksi sairastumme ja mitä sille voi tehdä

 

Ihmisiä vaivaavat nykyään paljon sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, muistisairaudet, syövät, allergiat, suolistosairaudet jne. jne. Oletko pohtinut miksi olemme sairaampia kuin ennen?

Emme välttämättä ole, vaan ehkä jopa paljon terveempiä. Mutta ravinnon saatavuuden, lääketieteen ja muiden nykyajan edistysten ansiosta elämme paljon vanhemmiksi. Ja sitten sairastumme noihin elintasosairauksiin. Oikeampi termi on sopeumasairaudet, sillä ihmisen evoluutio ei ole pysynyt kehittämämme maailman muutosten perässä. Ehkä maanviljelyn keksiminen tosiaan oli ihmiskunnan suurin moka, kuten Yuval Noah Hararikin kirjoitti. 

 

Springsteen lauloi ”… baby we were born to run!”, ja oli kuin olikin oikeassa

Pari miljoonaa vuotta sitten, pian puusta laskeutumisen jälkeen ja paljon ennen työkalujen ja tulenkäsittelyn kehittymistä evoluutio, luonnonvalinta ja sopeumat tekivät esi-ihmisestä ennen kaikkea juoksijan. Se näkyy vielä tämäkin päivänä; ihminen on ainoa nisäkäs, joka pystyy juoksemaan maratonin 35 asteen helteessä.

Leijonaa pakoon juostessa se ei auta paljon (se auttaa, että juoksee nopeammin kuin kaveri), mutta antiloopista saa päivällisen, kun juoksee sen ensin uuvuksiin

 

Suuri oivallus tässä kirjassa lienee se, että evoluutio ja luonnonvalinta ei ole yrittänyt, eikä yritä jatkossakaan tehdä ihmisestä hoikkaa, onnellista, tervettä tai pitkäikäistä.

Tämä varmaan vääristää nykyihmisen odotuksia.

Liebermanin mukaan evoluution ainoa päämäärä on varmistaa (ihmisen) hengissä pysyminen sukukypsäksi asti ja siten lisääntyminen.

 

Vaikka kertaus onkin opintojen äiti, pikkuisen tässä kirjassa häiritsee jatkuva samojen yksityiskohtien toisto erityisesti kirjan alkupuolella. Oikolukija tms. olisi voinut siihen puuttua.

Muuten erinomainen oppitunti ihmisen kehittymiseen, kehoon ja sairauksien välttämiseen.


Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 16h 23min