👍 Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Auschwitzin tatuoija kertoo romaanin muodossa Lale Sokolovin tarinan ja tositapahtumista Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä.

Slovakialainen Lale saa Auschwitziin jouduttuaan tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin

 

Vaikka aihe on synkkä, teos tuo Lalen henkilön kautta esiin miten rakkaus, päättäväisyys, toivo, ystävällisyys ja erityisesti myötätunto toisia kohtaan saattaa pelastaa jopa keskitysleiriltä.

Kertomuksessa vilahtaa jopa itse Kuoleman enkeli, Josef Mengele, mutta kaikkein kammottavimmilla epäinhimillisyyksillä kirjassa ei juuri mässäillä

 

Keskitysleirien kauheuksista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tässä ajassa herää kysymys, että miten Israel voi kohdella omia vähemmistöjään samalla otteella?


Lukija: Markus Niemi
Kesto: 6h 54min

💖 Liu Cixin: Muistoja planeetta Maasta -trilogia: Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä & Kuolema on ikuinen

 

Kesälukemiseksi suosittelen vaihteeksi romaania:

Liu Cixinin järkälemäinen ”Muistoja planeetta Maasta” Science Fiction -trilogia; ”Kolmen kappaleen probleema”, ”Synkkä metsä” ja ”Kuolema on ikuinen” on lyhyesti sanottuna nerokas!

Cixin kutoo fysiikasta, historiasta, matematiikasta, sosiologiasta, tähtitieteestä, evoluutiosta, teknologioista, politiikasta ja filosofiasta sekä fiktiivisistä keksinnöistä, salaliitoista ja vieraista sivilisaatioista niin salaperäisen vyyhdin että heikompaa hirvittää.
Ja tämä on vasta alkua, sillä ensimmäisen osan lopussa Liu Cixin vaihtaa isommalle ja kiihdyttää ihan sananmukaisesti uusiin ulottuvuuksiin. Meno myös jatkuu vähintään yhtä huimaavana toisessa ja kolmannessa osassa.
Tulevaisuuden tilanteet ja tunnelmat trilogiassa vaihtelevat laidasta laitaan, ahdistavasta epätoivosta auvoiseen elämään tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunta-utopiassa ja kaikkeen siltä väliltä.
Kuvitelmat arkielämästä erilaisissa tulevaisuuksissa ovat hirmu mielenkiintoisia, esimerkiksi asuminen, liikkuminen, pukeutuminen, teknologia ja jopa ihmisten ulkonäkö jne.

Toisinaan voi tuntua siltä, että Liu Cixcin sortuu jaarittelemaan, mutta kaikelle kyllä selviää tarkoitus. Ehkä paikoitellen olisi silti ollut mahdollisuus vähän tiivistää kerrontaa.
Toki kirjan aikajanakin on pitkä, Kiinan kulttuurivallankumouksesta 1960-luvulta piiiiiitkälle tulevaisuuteen, joten…
Osin samasta syystä trilogiassa on hengästyttävä määrä henkilöitä, ja kun suurimmalla osalla on tämmöisen länkkärin korvaan kovin samankaltaiselta kuulostavia kiinalaisia nimiä, niin aina ei meinaa pysyä kärryillä siitä kuka onkaan kuka. Onneksi E-kirjan ensimmäisen ja kolmannen osan alussa on edes lyhyt henkilöluettelo. Äänikirjan kuuntelijan kannattaakin ladata myös E-kirja ja vaikka ottaa kuvakaappaus luettelosta, niin siihen on helppo palata.

Trilogia on monella tasolla ajatuksia herättävä ja voimakkaasti kantaa ottava, tieteen ja erityisesti ympäristön puolesta sekä autoritäärisiä hallintoja ja valvontayhteiskuntia vastaan. Jopa siinä määrin, että ihmetyttää miten hän on voinut Kiinassa näin kirjoittaa.
En myöskään yllättyisi, jos kirjailija olisi tutustunut esim. Linkolan ja Unabomberin ihmisvastaisiin manifesteihin ynnä muihin vastaaviin ajatuksiin.
Uskoa, uskontoja tai ehkä oikeastaan sokeaa uskomista kritisoidaan myös varsin selvästi.
Kirja haastaa lisäksi nykyihmisen aikakäsityksen, jossa kaikki tärkeä tapahtuu juuri nyt, tai ainakin omana elinaikana, eikä historiaa kunnioiteta tai oman sukupolven jälkeisestä tulevaisuudesta oikeasti välitetä.
Kirjailija kyllä tuntuu tietävän tieteestä ja historiasta melkoisesti ja se tekeekin kirjan visioista uskottavia.

Yritän olla paljastamatta juonesta  liikoja, mutta sanotaanko vielä vaikka niin, että ehkä ihmiskunnan kannattaisi kuitenkin lopettaa se ulkoavaruuteen huhuileminen 😱


Lukija: Aku Laitinen
Kesto, I osa: 13h 26min
Kesto, II osa: 22h
Kesto, III osa: 24h 50min

💖 Bruce Springsteen: Born to Run - Omaelämäkerta (uusinta-arvio)

Kehuin tämän jo aikanaan kun kirja julkaistiin. Luin sen silloin sekä englanniksi että suomeksi ja nyt kuuntelin tulevan heinäkuun konsertin kunniaksi äänikirjan suomeksi. Pitäisiköhän kuunnella äänikirja vielä Pomon itsensä lukemana englanniksi…

Kirja on edelleen hyvä, suorastaan loistava. Tyyppi osaa kyllä kirjoittaa muutakin kuin lauluja.
Omaelämäkerta on koskettava, avoin ja hyvin rehellinen, jopa siihen pisteeseen asti että fani ei välttämättä kaikkea haluaisi kuulla. Mutta ehkä se on vain osoitus siitä, ettei kukaan ole täydellinen.

Tässä vielä aiempi arvioni vuodelta 2016:

”Vaikka et olisi ikinä tykännyt Brucen musiikista, suosittelen tätä äijän itsensä kirjoittamaa elämäkertaa jos sinua kiinnostaa rock-musiikki ja sen historia, musiikin tekeminen, kirjoittaminen yleensä tai vaikkapa se, miksi ja miten rock-tähti syntyy. 60- ja 70-lukujen USA:n itärannikon ajankuvasta, "road movie" -tunnelmasta ja aidoista ryysyistä rikkauksiin -tarinoista kiinnostuneet pitävät tästä myös.
Kirja on yllättävän rehellinen kuvaus yhden aikamme suurimpien rock-tähtien usein hämmentävän tavallisesta ja arkisestakin elämästä, vaikka on siellä ne yksityissuihkarit ja paparazzitkin.
Tämä omaelämäkerta tarjoaa myös huumoria, syvällistä pohdiskelua rakkaudesta, ystävyydestä, perhe- ja ihmissuhteista sekä synkkiä kokemuksia mielenterveysongelmista. Vihjeitä saa myös siitä miksi melkein seitsemänkymppinen monimiljonääri vetää täysillä  uuvuttavia neljän tunnin konsertteja.
Itse asiassa kirja on kuin Pomon konsertti; lopussa olo on voipunut mutta onnellinen, ja jäät silti kaipaamaan lisää.”


Lukija: Jussi Puhakka
Kesto: 17h 33min

👍 Juha Hurme: Niemi

Miksei aikanaan koulussa kerrottu historiasta näin hykerryttävästi? Olisi varmasti kiinnostanut enemmän, kuin ne kuivat vuosilukujen ulkoa pänttäykset.

Juha Hurmeen Finlandia-palkittu teos ”Niemi” kertoo ilkikurisesti Suomen ja siinä sivussa vähän muunkin maailman historiasta aina alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, jolloin Suomi joutui Venäjän vallan alle.
Kirjassa nykyisen Suomen aluetta kutsutaan Niemeksi ja täällä asuneita niemeläisiksi, koska Suomen valtiota ja siten oikeastaan suomalaisiakaan ei ollut olemassa sinä aikana jota kirja käsittelee.
Ruotsalaisten tullessa isommin mukaan kuvioihin tämän maailman kolkan nimi oli useimmiten Österlandet tai Nyland (Itämaa tai Uusimaa). Finland otettiin käyttöön vasta joskus 1500-luvun huitteilla.  Vielä myöhemmin Suomi saattoi tulla puheisiin, mutta silloinkin vain jossain peräkylissä.
Kirjassa kerrotaan muutenkin  mielenkiintoisia esimerkkejä muualta tulleista sanoista ja paikannimistä yms.
Tiesitkö että Espoo on alunperin Haapajoki? Ruotsiksi toki, eli Aspå. Entäpä Helsingin vaakunan laiva? No, ruotsalaiset tietysti ovat syypäitä siihenkin; siirtolaiset tulivat Helsinkiin Ruotsista laivalla, joten eikös joku hurri keksinyt ikuistaa sen vaakunaan. Helsingistä puheenollen, Hurme kysyy myös: ”Mikä v*tun Pasila?” Jos haluat tietää miksi, lue kirja.
Sana ”hana” puolestaan tulee Saksan kielestä. Olutta säilytettiin tynnyreissä, joiden suljinmekanismi muistutti kukkoa. Niinpä kukkoa tarkoittava Saksan kielen sana ”hahn” alkoi tarkoittaa myös hanaa ja lainattiin sitten meillekin.

Suuria osia kielestä ja paljolti myös osaaminen, tiede, taide, kulttuuri ja muu sivistys tuli siis aikanaan tälle niemelle muualta. Enemmän tai vähemmän väkisin päähän taottuna. Toki täällä varsinkin myöhemmin keksittiin ihan omiakin omituisuuksia.

Hurmeen mukaan jo 1300-luvulla maailman epäkohdat osattiin kertoa tutun kuuloisesti Piae Cantiones-lauluissa:

1) juopunut, villiintynyt nykyaika rakastaa kummallisia ja käsittämättömiä asioita
2) kaikki oli ennen paremmin; maailma huononee huononemistaan
3) vanhoja hyviä tapoja ei enää noudateta
4) väkivalta ja tyhmyys hallitsevat oikeuden ja viisauden sijasta
5) tyrannit nousevat, sota uhkaa
6) korruptio leviää
7) tuloerot kasvavat

Ei sitä turhaan sanota että historia toistaa itseään.

Alla pari näytettä Hurmeen hupaisasta tyylistä.
Ensimmäinen kertoo Turun piispa Hemmingin hyvästä ystävästä ja aikansa eurooppalaisesta julkkiksesta, pyhästä Birgitasta, jonka ukko heitti lusikan nurkkaan heidän palatessaan Santiago de Compostelasta pyhiinvaellukselta.
(Ei vielä silloin pyhällä) Birgitalla meni suru puseroon niin pahasti, että hän alkoi nähdä näkyjä ja keksi olevansa maailmaa pelastamaan lähetetty Jeesuksen morsian.

”Visio oli niin vahva, että monet uskoivat häntä, muiden muassa kuningas Magnus Eriksson, joka sai Birgitalta Jeesuksen sanelemat yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka tuli hyökätä Novgorodiin ja tuhota häijyt ortodoksit.
Magnus lähti atakkiin 1348, mutta tyhmät venäläiset eivät arvostaneet Jeesuksen ja Birgitan sotasuunnitelmaa, vaan liiskasivat ruotsalaisjoukot. Myös musta surma pilasi hyvän sodan, kun se iski molempiin osapuoliin. Magnuksen ja Birgitan välit menivät poikki; Birgitan mielestä Magnus ei ollut osannut noudattaa ohjeita, ja kuninkaan mielestä Birgitan ohjeet olivat perseestä.
Birgitta otti ja lähti Roomaan ja vietti siellä hurskasta ja iloista elämää kuolemaansa asti 1373. Kaikki olivat Roomassa sitä mieltä, että siinä oli pyhä mimmi jos kuka. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun paperit pantiin vetämään ja Birgitta kanonisoitiin pyhäksi 1391.”

Myöhemmin Martin Lutherin ideoiden jaettua läntisen kristikunnan kahtia suistui Eurooppa uskonsotiin yli sadaksi vuodeksi. Niissä oli oikeastaan enimmäkseen kyse politiikasta, aluevaltauksista ja muista hyödyistä, ”…mutta molempien osapuolten virallisten päiväkäskyjen mukaan tapeltiin siitä, minkälaisilla askelmerkeillä ja taikamenoilla kuuluisaa kolmikkoa, isää, poikaa ja pyhää kummitusta, pitää palvoa.”

Jos jotain kriittistä pitää kirjasta sanoa, niin kirjallisuushistoriaa yleensä ja erityisesti lainauksia Kalevalasta ja muista vanhoista teksteistä olisi voinut olla vähemmän, tai ainakin ne olisivat voineet olla lyhyempiä. Vaikka tekstit ovat paikoitellen aika hervottomia, on niitä tässä mitassa vähän raskasta kuunnella.
Joka tapauksessa tätä kuunnellessa joutuu hymyilemään ääneen useampaan kertaan.

Juha Hurme on kirjoittanut tälle myös jatko-osan nimellä ”Suomi”, joka jatkaa siitä mihin tämä päättyy. Se on lukulistalla jossain välissä.

Yhteenvetona tähän loppuun voisi lainata Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan (1583-1654) kuolematonta viisautta: ”Poikani, kunpa tietäisit kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Kuten Juha Hurme toteaa: ”Semmoista se on aina maailmassa. Kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään muutu ikinä.”


Lukija: Tomi Alatalo
Kesto: 16h 16min

👍 Heino Falcke & Jörg Römer: Valo pimeydessä – Mustat aukot, maailmankaikkeus ja me

Ensimmäisen mustan aukon kuvan tarina.

Radioastronomian ja astrohiukkasfysiikan professorin, Heino Falcken teos ”Valo pimeydessä - Mustat aukot, maailmankaikkeus ja me” kertoo mustien aukkojen jahtaamisesta, Event Horizon Telescopen pystyttämisestä ja ensimmäisestä mustan aukon kuvaamisesta. Kuvan saaminen vaati vuosien työn sadoilta astrofyysikoilta ja muilta asiantuntijoilta joka puolelta maailmaa.
Siihen nähden on ironista, että kirjan kannessa oleva kuva on ylösalaisin. Avaruudessa ei toki sinänsä tunneta käsitteitä ”ylös” tai ”alas”, mutta olisihan kuva silti voinut olla niin päin kuin sen luoneet tiedemiehet ovat kuvan julkaisseet vuonna 2019.

Alunperin ensimmäiseen kuvaan olisi haluttu oman Linnunratamme keskustan supermassiivinen musta aukko, Sagittarius A*. Sen neljä miljoonaa auringonmassaa ja 27000 valovuoden etäisyys maasta tekivät siitä kuitenkin liian pienen ja liian lähellä olevan, jotta se olisi tarpeeksi rauhallinen kuvattavaksi.
Niinpä kohteeksi valikoitui Neitsyen tähdistön 53 miljoonan valovuoden päässä maasta sijaitseva jättiläismäinen elliptinen galaksi Messier 87 ja sen keskustassa oleva musta aukko M87*.

Messier 87 -galaksi tunnetaan myös nimellä Virgo A ja se on 2000 kertaa suurempi kuin Linnunrata.
M87* mustan aukon massa on tajuttomat 6,4 miljardia auringonmassaa. Koko aurinkokuntamme, planeettojen kiertoratoineen, mahtuisi heittämällä sen tapahtumahorisontin sisään, vaikka mukaan laskettaisiin entisen planeetta Plutonkin kiertorata.
M87* ahmii suunnilleen 90 maan massan verran ainetta päivässä. Auringon massan mutusteluun kuluisi sentään kymmenen vuotta.
Melkoisia lukuja.

Värivalokuva mustasta aukosta ei muuten oikeastaan ole värivalokuva mustasta aukosta, muutamastakin eri syystä.
Ensinnäkin, kuten kaikki muistavat, mustan aukon painovoima on niin suuri, että valokaan ei pääse sieltä pois. Näin ollen itse mustaa aukkoa ei varsinaisesti voi nähdä, eikä siten (valo)kuvatakaan.
Kuvassa näkyykin sen sijaan mustan aukon tapahtumahorisonttia miltei valonnopeudella kiertävää ja säteilevää plasmaa hieman ennen syöksymistään mustaan aukkoon.
Heino Falcken sanoin musta läiskä kuvan keskellä on siis eräänlainen mustan aukon ”varjo”.
Toisekseen kuvan data on hankittu radioteleskoopeilla, siis radioaalloilla tai tarkemmin sanottuna 1,3 mm mikroaalloilla. Oletko koskaan nähnyt minkä värisiä mikroaaltoja mikroaaltouunissasi vilistää? Aivan, en minäkään. Kuva on siis väritetty ja värisävyt on vedetty hatusta. Hehkuvan raudan väriskaala vaikutti tiedetyyppien mielestä siisteimmältä, joten se valittiin.
Kuvassa näkyvä kohde näyttää suunnilleen saman kokoiselta kuin appelsiini näyttäisi kuussa maasta katsottuna.
Kahdeksasta eri puolella maapalloa sijaitsevasta radioteleskoopista kerättyä dataa oli niin paljon, että oli nopeampaa lähettää se kovalevyillä lentorahtina kuin tiedostosiirtoina internetin kautta Jenkkilään ja Saksaan analysoitavaksi. Silti, vaikka Etelämantereen South Pole Telescopen data saatiin vasta puolen vuoden kuluttua, koska sieltä ei lennetä talvella.

Mustien aukkojen ja niiden kuvaamisen jälkeen kirjassa käsitellään lyhyesti suhteellisuus- ja kvanttiteorioita yms. sekä maailmankaikkeutta yleisesti. Ikävä kyllä, lopuksi Falcke miltei pilaa kirjansa sekoittamalla uskonnolliset käsityksensä tieteeseen, mutta onneksi tämä osio on aika lyhyt.

Joka tapauksessa ensimmäisen mustan aukon kuvan tarina on kiehtova ja lukemisen arvoinen.

Sittemmin M87*:n kuvaa on saatu tarkennettua uudella datalla ja tekoälyn käytöllä, ja myös Sagittarius A* onnistuttiin lopulta kuvaamaan.


Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 11h 28min

💖 Ari Turunen: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit - Eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä

Ari Turusen kirja ”Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit - eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä” kertoo antiikin Miletoksen, Kleopatran kotikaupungin Aleksandrian, maailman ensimmäisen hyvinvointiyhteiskunta Pataliputran, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Bagdadin, Song-dynastian pääkaupungin Hangzhoun, renessanssin synnyinkaupungin Firenzen, satumaisen kauniin Isfahanin, maailman kaupan keskuksen Amsterdamin sekä vaihtoehtoisen elämäntapojen ja hippien San Franciscon ja Piilaakson tarinoiden kautta miten erilaisuuden sietäminen, ei välttämättä edes suosiminen tai suvaitseminen, vaan jopa pelkkä sietäminen tuottaa yhteiskunnalle valtavasti taloudellista, tieteellistä, taiteellista ja henkistä hyötyä.

Oli erilaisuus sitten uskonnollista, etnistä, poliittista, kulttuurista tai vaikka kieli, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai mielipide, toisiin törmätessään ne saavat aikaan sitä kuuluisaa pöhinää.

Kerta toisensa jälkeen vapaus olla erilainen, vapaus olla oma itsensä ja vapaus ajatella on koonnut lahjakkaimmat ja fiksuimmat ihmiset yhteen luomaan mitä merkittävämpiä asioita ja viemään maailmaa eteenpäin.
Kuten Turunen kirjoittaa ”…esittelen yhdeksän kaupunkia, jotka ovat hetken aikaa olleet maailman rikkaimpia ja kehittyneimpiä, koska niissä on uskallettu innostaa ja innostua toisten ideoista ja vaikutteista.”

Historia on toistanut itseään myös siten, että joka kerta kun näissä yhteiskunnissa on päässyt valtaan suvaitsematon ja itsekäs despootti, hän on tehnyt ahneuttaan tai ahdasmielisyyttään lopun kaikesta hyvästä alta aikayksikön.

Riku Rantalakin kirjoitti hiljattain Hesarin kolumnissaan tästä kirjasta ja erilaisuuden sietämisestä: ”Tietenkään kyse ei ole hyvesignaloinnista. Yksikään yritys ei nosta yhtäkään asiaa strategiaansa kuin yhdestä ainoasta syystä: rahan takia.”


Lukija: Ari Turunen
Kesto: 9h 57min

💖 Antero Holmila & Martti J. Kari: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii

Tämä oli hiton hyvä! Ja aika pelottava myös.

Historian proffa yhdessä viime syksynä edesmenneen tiedustelueverstin kanssa kertoo vakuuttavasti ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii”.

Suunnilleen puolet kirjasta käy läpi Venäjän historiaa 800-luvulta alkaen. Tämä mainio historian pikakurssi onkin tärkeä nykytilanteen ymmärtämiseksi. Venäjän väkivallan kulttuurin perustan ovat luoneet kaksi aiempaa väkivaltaa ihannoinutta kulttuuria; Rus:in 800-luvulla perustaneet viikingit ja Venäjän 1200-luvulla vallanneet mongolit, eli mm. Tšingis-kaani ja muut iloiset veikot. Sitä sitten jatkoivat mm. Iivana Julma, Pietari ja Katariina Suuri, Romanovit, Lenin, Stalin ja tässä ollaan.

Vaikka tavallisia, yksittäisiä venäläisiä on ehkä paha syyttää, kun kansa on viikinkien ajoista lähtien peloteltu puolikuoliaaksi, niin jotain outoa tuossa porukassa on. Väkeä aivopestään, tapatetaan sodissa, tiputetaan ikkunoista, myrkytetään tai murhataan muuten, lähetetään Siperiaan, sorretaan ja syrjitään joka käänteessä, valtion rikkaudet ryöstetään ja järkätään muutamille harvoille, sanan- ja muut vapaudet riistetään jne. jne.
Ja silti vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen siellä aina vaan pyydetään lisää samaa.

Kirjasta voi aika selkeästi vetää sen johtopäätöksen, että ihan heti homma ei tule muuttumaan, riippumatta siitä kuka siellä huseeraa wannabe-tsaarina.
Joten pitäkää hatuistanne kiinni, tämä pahenee vielä ennen kuin paranee. Jos paranee.


Lukija: Jussi Puhakka
Kesto: 11h 7min

💖 Markus Tiittula: Taistelu totuudesta - Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?

Markus Tiittulan tietoteos ”Taistelu totuudesta - Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?” käsittelee salaliittoteorioiden ja muiden ”vaihtoehtoisten totuuksien” syntyjä, syitä, seurauksia ja torjumista.

Sitä voi hihitellä litteän maan teoreetikoille ja muille foliohatuille, mutta kuten tämä kirja osoittaa,  niissä ei ole paljoa nauramista. Päinvastoin, salaliittoteoriat, dis- ja misinformaatio, propaganda, valehtelu ja silkka paskanpuhuminen rapauttavat luottamusta asiantuntijuuteen, tietoon, tieteeseen, mediaan ja demokratiaan, ja ovat suuri uhka yhteiskuntarauhalle, lisäävät polarisaatiota, voivat johtaa ja ovat johtaneetkin radikalisoitumiseen ja väkivaltaisuuksiin, jopa sotiin kuten Venäjällä nyt tai Saksassa 1939.

Vaikka tämä kirja keskittyy pääasiassa länsimaiseen ja erityisesti yhdysvaltalaiseen näkökulmaan, muun maailman tilannettakin sivutaan paikoin. Toki Suomen tilanne käydään myös läpi ja valitettavasti salaliittoteoriat ja muu huuhaa elää ja voi hyvin täälläkin. Eduskuntaa ja hallitusta myöden.

En tiedä kummat suututtavat minua enemmän, valheita keksivät ja levittävät oman edun tavoittelijat vai kaikkea roskaa uskovat todellisuuden kieltäjät. Mutta sen tiedän, että oikeistopopulistit ovat yliedustettuina kummassakin ryhmässä.

Ei kuitenkaan  pidä luulla että salaliittoteorioita kannattavat ovat varttihulluja tai muuten mieleltään järkkyneitä. Usein kyseessä ovat ihan fiksut ja tavalliset ihmiset. Luiskahtaminen kaninkoloon tapahtuu pikkuhiljaa ja myöhemmin ihmisten on todella vaikeaa myöntää edes itselleen olleensa väärässä ja uskoneensa päättömyyksiä.
Silti ihmetyttää tyypit, jotka vailla mitään lähdekritiikkiä uskovat mitä ihmeellisempiä juttuja, koska joku hörhö juutuubissa kertoi, tai joku trolli kirjoitti raflaavan tarinan somessa, MV-lehdessä, InfoWarsissa, Breitbartissa tms.

Kuten Tiittula kirjoittaa: ”On ymmärrettävää, että asiantuntijoiden lausunnot ärsyttävät, jos ne eivät osu yksiin omien mielipiteiden kanssa, mutta millä ne sitten korvattaisiin? Tunnettujen valehtelijoiden väitteillä? Internetistä löytyvillä anekdooteilla? Mutulla ja ideologialla? Horoskoopeilla ja Tarot-korteilla? Salaliittoteorioilla?”
Eihän mistään tule mitään, jos edes faktoista ja todellisuudesta ole yhteisymmärrystä, kuten USA:n politiikassa nähdään.
 
Voisiko näitä vastaan sitten kamppailla jotenkin? Ikävä kyllä, se taitaa olla kuin sitä kuuluisaa shakkia pulun kanssa. Ai mitä? No, pulu kaataa tai heittää lattialle kaikki nappulat, nokkii sinua sormille, paskoo pitkin shakkilautaa, julistaa voittaneensa ja lentää pois. Ja ainoa joka välittää säännöistä ja joutuu siivoamaan pelilaudan olet sinä.
Tätä samaa taktiikkaa käyttävät muuten myös Putler ja Trumpetti, vai mikä torvi se nyt oli?

Kirja on siis tärkeä ja ajatuksia herättävä lukukokemus, joka myös haastaa lukijaa pohtimaan omaa suhdettaan totuuteen, tietoon ja todellisuuteen. Se on myös kiukun ja huolen ilmaus siitä, mitä tapahtuu, kun valheet saavat vallan ja faktoilla ei ole enää mitään väliä.

Lue!


Lukija: Martti Ranin
Kesto: 10h 21min