👍 Jade McGlynn: Venäjän sota

Jade McGlynn ei kysy, tukevatko tavalliset venäläiset maansa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Hän kysyy, miksi venäläiset tukevat sitä.

Teos auttaa ymmärtämään, miksi niin monet venäläiset uskovat Kremlin narratiiveihin ja pitävät sotaa oikeutettuna. Hän kuvaa, kuinka suunnitelmallinen informaatiovaikuttaminen on muovannut kansan käsityksiä ja johtanut laajaan sodan hyväksyntään.
Toisin sanoen, kuten itsekin olen jo moneen otteeseen todennut, venäläiset ovat suurimmaksi osaksi aivopestyjä propagandan uhreja. Se ei ole mikään puolustus, mutta vaikeahan se on kuvitella miten itse ajattelisi, jos samaa valhetta tuupattaisiin joka tuutista vuosikymmeniä ja pidempäänkin jo päiväkodista alkaen.
Ihmettelen kyllä sitä, että kun Neuvostoliiton aikaan vastaavien naurettavan ristiriitaisten valheiden läpi nähtiin ja niistä kerrottiin siellä vitsejä, niin miksi nykyään kaikki uppoaa ilman mitään kriittisyyttä? Toisaalta ne, joille se ei uppoa, ovat paenneet maasta, pakotettu rintamalle kuolemaan tai vajonneet apatiaan.
Ihmettelen myös sitä, minkälainen pahuus asuu ihmisissä, jotka tätä propagandistista narratiivia kehittävät ja ylläpitävät, ja sitä myöden mahdollistavat kaikki muut hirvittävyydet.
Venäjän yhteiskunta on läpimätä, korruptoitunut, moraaliton, epäinhimillinen, kaunainen ja jämähtänyt paikkansa pitämättömiin historian tulkintoihin, valheelliseen isänmaallisuuteen sekä muka-uskonnollisuuteen.
McGlynnin mukaan asiat eivät tule muuttumaan ennen täydellistä romahdusta ja sitten yhteiskunnan uudelleen rakentamista historian vääryyksiä totuudenmukaisesti käsitellen, kuten esim. Saksa teki toisen maailmansodan jälkeen.
Toivottavasti muu maailma kestää siihen asti.

Jade McGlynn on Oxfordin yliopiston tohtori ja arvostettu tutkija, joka on perehtynyt Venäjän historiaan, politiikkaan, propagandaan ja informaatiovaikuttamiseen, joten hänen analyysinsä ei ole pelkkää mielipidekirjoittelua, vaan nojautuu laajaan aineistoon ja tutkimukseen.

Suosittelen lukemaan jos haluaa, ei hyväksyä, mutta ymmärtää Venäjän käsittämätöntä käytöstä.


Lukija: Laura Hänninen
Kesto: 10h 1min

👍 Timo J. Tuikka: Vitutuksen voima - Suomalaisen katkeruuden historia

Tämä teos päätyi virtuaaliseen kirjahyllyyni Niinan suosituksesta. Kiitos siitä!

Ilkikurisessa opuksessaan Timo J. Tuikka kertoo meille miten vitutus on mahtava voimavara ja lähes loputon motivaation ja inspiraation lähde.
Kuten kirjassa kerrotaan: ”Suomen mielenterveysseuran asiantuntija Elina Marjamäki on hienosti kiteyttänyt tämän muutosvoiman: ’Vitutus on se tunne, kun itselle riittää ja haluaa asioiden olevan toisin. Silloin alkaa tapahtua. Se on suuri moottori ja iso aikaansaava voima maailmassa.’”

Historioitsijana Tuikka tuo esiin monia hetkiä, jolloin elämää suurempi vitutus, katkeruus tai kauna on saanut historian pyörät pyörähtämään eri suuntaan kuin mihin ne alunperin olisivat olleet menossa.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka Suomen itsenäisyys; mikäpä muu siinä olisi ollut takana, kuin kettuuntuminen ruotsalaisten ”paremmuuteen” ja venäläisten kusipäisyyteen. ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.", kuten Adolf Ivar Arvidsson J.V. Snellmanin mukaan sanoi. Ja niin tarpeeksi paha kyrpiintyminen muuttui itsenäisyydeksi.
Myös sisällissodan yksi suurimpia syitä oli Tuikan mukaan ”massiivinen massavitutus” puolin ja toisin. Tosin sodan jälkeen osapuolia taisi ottaa aivoon entistä enemmän.

”Vitutuksen voima” siis sukeltaa suomalaisen mielenmaiseman syvimpään ja synkimpään sopukkaan: katkeruuteen, kateuteen, turhautumiseen ja yleiseen vitutukseen. Ja tekee sen vieläpä analysoiden, kuin olisi kyseessä kansallisaarre – mikä se ehkä onkin.
Kirjailijan hilpeän lempeä piikittely ja isällinen ote tähän aarteeseen huvittaa niin, että ihan huomaamattaan tulee käytyä läpi Suomen koko urheilu-, kulttuuri- ja poliittinen historia. Hyvä suoritus historiankirjalta! Osansa saavat niin urheilijat, taiteilijat kuin poliitikotkin. Tasapuolisesti.

Sitä paitsi kirja jossa siteerataan Eppu Normaalia, ei voi olla huono:
”Talo paloi, vaimo lähti ja auto räjähti
Pienehkö pyrstötähti koiraani mäjähti”
Ihmekös jos vituttaa.


Lukija: Pertti Koivula
Kesto: 9h 33min

👌 Mikko Porvali: Tiedustelun näkymätön historia - Antiikista maailmansotiin

Mikko Porvalin teos ”Tiedustelun näkymätön historia - Antiikista maailmansotiin” kertoo maailman toiseksi vanhimman ammatin synnystä ja kehityksestä. Jos siis halajat oman elämäsi James Bondiksi, tässä on mainio alan historian perusteos.

Vanhimmat säilyneet tiedot tiedustelusta ja vakoilusta ovat noin neljän tuhannen vuoden takaa faaraoiden Egyptistä. Sen jälkeen kertomuksia aiheesta on mm. antiikin Kreikasta ja Roomasta. Myös Raamattu, sekä uusi että vanha testamentti, on pullollaan vakoilutarinoita.
Assyrialaiset kehittivät kirjurilaitoksensa myötä ensimmäisen tiedustelupalvelua muistuttavan hallintohimmelin. Spartalaiset harrastivat sitten jo vastatiedustelua, valvontaa ja viestien salausta. Aleksanteri Suurikaan ei olisi pystynyt valloituksiinsa ilman hyvää tiedustelua.
Myöhemmin Rooman valtakunta kehitti tiedustelun huippuunsa tieverkoston avulla, se kun mahdollisti ennennäkemättömän tehokkaan tiedonvälityksen.
Rooman valtakunnan hajottua Eurooppa pirstaloitui pieniksi ruhtinaskunniksi ja varhaiskeskiajalta alkaen valtiollinen tiedustelutoiminta taantui luku- ja kirjoitustaidon kanssa vuosisadoiksi.
Ainoa taho, jossa kirjoitustaito oikeastaan säilyi, oli katolinen kirkko. Siten siitä tulikin tiedustelun, tiedon käsittelyn ja siirron mestari. Tässä sitä auttoi ympäri kristikuntaa levittäytynyt luostarilaitos ja siihen perustunut koulutusjärjestelmä, tehokas ja luotettava viestintäverkosto, rippi, sekä näitä kaikkia hyödyntänyt tutkintakoneisto eli inkvisitio.
Seuraavaksi sotimisessa vakoilua hyödynsivät viikingit, jotka onnistuivat sen avulla mm. piirittämään ja ryöstämään Pariisin vuonna 845.
Uuden ajan alussa salakirjoitusmenetelmät kehittyivät ja vakoilun valtikka siirtyi Englantiin, johtaen esimerkiksi Babingtonin salaliiton paljastumiseen ja Skotlannin kuningatar Maria Stuartin teloitukseen. Englannin tiedustelun onnistumisella oli myös suuri vaikutus Espanjan ”Voittamattoman armadan” rökäletappioon, joka puolestaan viitoitti osaltaan Englannin tietä merten herruuteen, kauppamahdiksi ja siirtomaavallaksi.
Sen jälkeen Ranskan esimerkkiä noudattaen monet valtiot ryhtyivät yhä enenevässä määrin vakoilemaan myös omia kansalaisiaan ja esim. postilähetysten avaamisesta ja lukemisesta hallinnon toimesta tuli yleinen käytäntö Euroopassa, keksijänään ”Kolme muskettisoturia” -romaanistakin tuttu kardinaali Richelieu.
Järjestelmä oli nimeltään ”Cabinet noir” ja se on sittemmin antanut nimensä esimerkiksi teleoperaattoreilla viranomaistarkkailua varten olemassa oleville tiloille, jotka tunnetaan englanninkielisissä maissa yleisesti nimellä ”Black room”. Suomessa tylsästi ”lakisääteisen telekuuntelun tila”.
Seuraavaksi tiedustelu nousi parrasvaloihin Napoleonin myötä, joka hyödynsi sitä taidokkaasti. Vaan ei ihan niin taidokkaasti kuin Waterloossa ranskalaiset päihittänyt Wellingtonin herttua.
Sitten oli vuorossa Yhdysvaltojen vapaus- ja sisällissodat ja Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisön synty. Sisällissodan aikaan tiedustelun kehittyminen oli suurelta osin Lucky Luke -sarjakuvista tutun Pinkertonin etsivätoimisto ansiota.

Poliisin rikostiedustelun käsittelyn jälkeen päästään lähemmäs nykyaikaa ja kirjan kiinnostavimpiin asioihin eli tunnetuimpien tiedustelupalveluiden synty, maailmansotien ja niiden välisen ajan vakoilu ja tiedustelu.
Useista kiinnostavista esimerkeistä huolimatta tätä aikaa käsitellään harmittavan vähän ja siihen kirja sitten nimensä mukaisesti ikävä kyllä päättyykin.

Vaikka tiedustelun varhaishistoriakin on kiinnostavaa, jäin kaipaamaan enemmän tietoa esim. Neuvostoliiton/Venäjän, Israelin, Kiinan ja muunkin maailman tiedustelukuvioista, sekä kylmän sodan ja sen jälkeisen ajan vakoilupeleistä.
Minusta kirja on siis oikein mainio, mutta loppuu pahasti kesken.


Lukija: Jarkko Pajunen
Kesto: 5h 8min