👍 Keir Giles: Kuka puolustaisi Eurooppaa? - Hyökkäävä Venäjä, uinuva manner

 

Keir Giles on brittiläinen Venäjä- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, joka on työskennellyt pitkään Chatham House -ajatushautomossa ja hänet tunnetaan tarkoista analyyseistaan. Hänen aiempi kirjansa "Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee" oli myös erinomainen.
”Kuka puolustaisi Eurooppaa? - Hyökkäävä Venäjä, uinuva manner” on hälyttävä katsaus Euroopan puolustuskyvyn alennustilaan kolmen vuosikymmenen asevoimien ja puolustusteollisuuden supistusten jälkeen. Kirjassaan Giles esittää vakuuttavasti kuinka Eurooppa on jäänyt haavoittuvaiseksi Venäjän aggressiivisen politiikan edessä ja pohtii miten Eurooppa selviäisi sotilaallisesta kriisistä, erityisesti kun Yhdysvaltojen rooli Euroopan turvallisuuden takaajana on heikentynyt.
Vastaus on että huonosti. Teoksen analyysi on realistinen ja karu, mutta samalla se tarjoaa konkreettisia näkökulmia siihen, miten Eurooppa voisi vahvistaa puolustustaan.

Erityisen surkean kuvan Giles maalaa brittien tilanteesta. Näyttää siltä, että asevoimien vuosikymmenten näivettämisen jälkeen britit eivät pystyisi tositilanteessa puolustamaan edes itseään, puhumattakaan siitä puolustaisivat muita, tai edes avustaisivat siinä. Saksa ei ole juuri paremmassa jamassa. Ranska on vähän herännyt, samoin osa Itä-Eurooppaa. Siellä osa on kuitenkin kovin Venäjä-mielisiä; mm. Unkari, osa Balkanista ja Slovakia.
Etelä-Eurooppa on ihan unessa, sitä enemmän, mitä kauempana Venäjästä ovat.
Pohjoisessa asiat ovat paremmin; skandinaavit ovat pääsemässä vauhtiin, Puolasta on tulossa sotilasmahti ja Baltian maat tekevät minkä pienuudeltaan voivat ja enemmänkin.
Erityisesti Giles hehkuttaa Suomea. Hän kuvailee Suomea maana, joka ymmärtää Venäjän toimintatapoja ja on valmistautunut niihin vuosikymmeniä. Giles arvostaa Suomen kokonaisturvallisuuden mallia, jossa yhteiskunnan kaikki osat; viranomaiset, yritykset, järjestöt ja kansalaiset, osallistuvat maan turvallisuuden ylläpitämiseen, ja toivoo muun Euroopan ottavan tästä mallia.
Kirjassa Suomi esitetään esimerkkinä maasta, joka on pitänyt puolustuskykynsä uskottavana yleisen asevelvollisuuden, suuren reservin ja vahvan varautumiskulttuurin ansiosta. Esiin nousee myös Suomen kriisinkestävyys ja maanpuolustustahto, jotka ovat osoitus suomalaisten valmiudesta puolustaa maataan.
Giles jakaa Suomesta kuvan rationaalisena ja realistisena toimijana, joka ei elä illuusioissa Venäjän suhteen - toisin kuin monet muut Euroopan maat.

Kuten Keir Giles toteaa, jo antiikin roomalainen sotateoreetikko Vegetius sanoi 300-luvulla: ”Si vis pacem, para bellum” (Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan). 
Se olisi nykyisten eurooppalaisten johtajien hyvä sisäistää.
Kun valmistautuminen saadaan käyntiin ja eurooppalaiset veronmaksajat tuskailevat sen kustannuksia, ihmisten pitäisi sisäistää toinen vanha sanonta: ”Kaikissa maissa on armeija. Jos ei oma, niin jonkun muun”.
Butšan, Irpinin ja Mariupolin ja muiden vastaavien tapahtumien jälkeen jokaiselle pitäisi olla selvää, että se armeija ei mistään hinnasta saa olla Venäjän.


Lukija: Toni Kamula
Kesto: 9h 3min

💖 Yuval Noah Harari: Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia

Yuval Noah Harari on yksi lempparihistorioitsijoistani, joten odotin tätä kirjaa mielenkiinnolla. 
Kirjan nimi on vähän hämäävä: IT-ihmisenä käsitän tietoverkoilla yleensä tietokoneiden välisiä verkkoja, esim. kotiverkkoja, yritysten sisäverkkoja ja vaikkapa internetiä. Lisäksi Nexus on mm. datakeskuksissa yleisesti käytetyn Ciscon kytkimen mallinimi. Sekaannus on valmis. Mutta ei se mitään, asia selviää äkkiä kun alkaa lukemaan.
Tässä yhteydessä tietoverkoilla tarkoitetaan siis laajasti oikeastaan ihan kaikenlaisia yhteyksiä erilaisten yhteisöjen, yksittäisten ihmisten ja ihmisjoukkojen välillä. Tietokoneilla tai ilman. Esim. uskonnot ovat tässä mielessä tietoverkkoja. Niiden välityksellä tietoa on liikkunut ympäri maailmaa kautta aikain.

Oikeastaan tämän kirjan aiheena on tekoäly ja tulevaisuus. Jotta niitä voi yrittää hahmotella, pitää tuntea ja ymmärtää historiaa. 
Kirjan alkupuoli onkin erinomainen tietoverkkojen ja yhteiskuntahistorian oppitunti. Selviää miten ja miksi uskonnot ja myöhemmin kirkko keksittiin. Selväksi tulee myös mitä demokratia on, mitä se ei ole, ja miten se voidaan hajottaa. Miten byrokratia syntyi ja miksi se on tärkeää. 
Populismi ja sen suosio selitetään myös, samoin sen typeryys. ”Vahvat miehet”, diktatuuri ja totalitarismi sekä itsekorjaavat mekanismit demokratian suojelemiseksi käydään läpi. 

Sitten ihmetellään tietoa. Harari esittää, että tieto ei enää lisää viisautta, vaikka sitä on enemmän kuin koskaan.
Ihmiskunta on kerännyt historian aikana huikeasti tietoa ja viimeisen sadan vuoden aikana vauhti on vain kiihtynyt. Meillä on nykyään valtava määrä informaatiota aiheesta kuin aiheesta. Miksi olemme silti ekologisen romahduksen ja maailmanlaajuisen ydintuhon partaalla; ”…syydämme edelleen kasvihuonekaasuja ilmakehään, saastutamme jokia ja valtameriä, kaadamme metsiä, tuhoamme kokonaisia elinympäristöjä, ajamme lukemattomia lajeja sukupuuttoon ja vaarannamme oman lajimme ekologisen perustan. Tuotamme myös alati tehokkaampia joukkotuhoaseita ydinpommeista tuomiopäivän viruksiin.”?
Johtajilla, poliitikoilla ja liike-elämän edustajilla on näistä vaaroista kaikki tarpeellinen tieto saatavilla, mutta silti he hivuttavat meitä yhä lähemmäs lopullista tuhoa. Miksi?

Tuntuu, että jotain tekoälyä tässä kaivattaisiinkin, kun kerran ihminen käyttäytyy näin typerästi. 
Mutta Harari kysyy mennäänkö sitten ojasta allikkoon?

”Ihmiset, jotka johtavat informaatiovallankumousta, tietävät sen perustana olevasta teknologiasta paljon enemmän kuin ihmiset, joiden pitäisi säädellä sitä.”

Mitä siis silloin tapahtuu, kun bisnes sanoo tekevänsä vain sitä, mitä asiakkaat haluavat, ja poliitikot myötäilevät asiakkaita (=äänestäjiä) tullakseen valituksi uudelleen?

Kautta historian yhteiskunnat, talous ja politiikka ovat perustuneet yhteiseen uskoon ihmisten keksimiin tarinoihin ja myytteihin; uskontoihin, valtioihin, valuuttoihin ja vastaaviin. 
Jos tällaista yhteistä luottoa rahaan ei olisi, palattaisiinko oravannahkoihin? Tai jos keksittyä myyttiä Suomesta ja suomalaisista ei olisi, olisimmeko venäläisiä? (Sitähän Putler nyt yrittää Ukrainalle tehdä.) Entä jos Venäjäkään ei olisi keksitty? Tai mitä jos ihmiset aikanaan olisivat Raamattua lukiessaan todenneet että: ”Hitto mitä soopaa, kukahan pöhkö tämänkin on keksinyt?” ja alkaneetkin uskoa johonkin toiseen satuun? Tai ei mihinkään?
Jos yhteistä uskoa esimerkiksi maksuvälineisiin ja asioista yhdessä sopimisen kulttuuria ei olisi ollut, yhteiskuntia ei olisi koskaan syntynyt. 

Ihmiskunta on hallinnut Maa-planeettaa kymmeniätuhansia vuosia ja yhteiskunnat ovat pysyneet enemmän tai vähemmän pystyssä, koska pystyimme luomaan ja pitämään yllä näitä taruja, ja käyttämään niitä yhteistyön organisoimiseen. Hararin mukaan tietokoneet ja niiden ei-inhimillinen, vieras äly saattaa saada tulevaisuudessa vastaavan kyvyn ja se on pelottavaa:

”Ihmisten keksimät intersubjektiiviset oliot ovat ihmissivilisaation kaikkien saavutusten perusta, mutta silloin tällöin ne johtivat ristiretkiin, jihadeihin ja noitavainoihin. Tietokoneiden väliset oliot ovat luultavasti tulevien sivilisaatioiden perusta, mutta se, että tietokoneet keräävät empiiristä dataa ja käyttävät matematiikkaa tuon datan analysoimiseen, ei tarkoita, etteivätko ne pystyisi aloittamaan omia noitavainojaan.”

Vastaväitteenä voi kuulla, että onhan ihmiskunnalla tähänkin asti ollut mahdollisuus tuhota itsensä esim. ydinaseilla. Niitä vastaan on kuitenkin sovittu rajoituksia ja järkikin on puhunut vastaan. Jos tekoäly ei tunne rajoituksia (vaikkapa sitä hallinnoivan diktatuurin vallanhimon takia), ja sen järki toteaa todenmukaisesti ihmisen olevan planeetan suurin uhka, niin voidaan olla pulassa:

”Kun ottaa huomioon, kuinka nopeasti tekoäly kehittyy, on yksinkertaisesti mahdotonta ennakoida, miten se kehittyy, ja rakentaa suojakaiteita kaikkia potentiaalisia tulevaisuuden vaaroja vastaan. Tämä on keskeinen ero tekoälyn ja aiempien eksistentiaalisten uhkien, kuten ydinteknologian, välillä.”

Eikä tekoälyn hallitsemat ydinaseet ole ainoa uhka:

”Tekoäly sitä vastoin tarjoaa meille lukemattomia tuomiopäiväskenaarioita. Jotkin niistä on suhteellisen helppo tajuta, kuten se, että terroristit käyttävät tekoälyä tuottamaan biologisia joukkotuhoaseita. Jotkin ovat vaikeampia tajuta, kuten se, että tekoäly tuottaa uusia psykologisia joukkotuhoaseita. Ja jotkin saattavat olla täysin ihmisen kuvittelukyvyn ulkopuolella, koska ne kumpuavat vieraan älyn laskelmista.”

Ollakseen hyvin vahingollinen, tekoälyn ei välttämättä tarvitse edes karata hallinnasta; sopivan totalitaarisen, esim. Kiinan, hallinnon käsissä algoritmeista ja esim. tekoälyn ohjaamasta sosiaalisesta luottoluokituksesta voisi tulla täydellinen kontrollin ja manipuloinnin työkalu. Toiveet demokratiasta, yksilönvapauksista ja monesta muusta asiasta voisi haudata sellaisen dystopian myötä. 
Ja jos vaikkapa Kiina sitten saisi yksin ja ensimmäisenä yleisen tekoälyn käyttöönsä, se voisi jättää muut maat seisomaan lähtöviivalle ja alistaa ne helposti valtaansa. 
Tuloksena voisi myös olla kylmän sodan rautaesiripun kaltainen piiesirippu, mutta me muut olisimme tällä kertaa väärällä puolella.
Entäpä sitten kun se superäly autonomisine aseineen villiintyy? Kuulostaa jo ihan Skynetiltä ja Terminaattorilta. Ei kiva. 

Toisaalta, kun katsoo populistipoliitikkoja meillä ja muualla, sekä maailman menoa ylipäätään, niin voi todeta kuten joku tuntematon on Einsteinia mukaillen muotoillut:

”Artificial intelligence isn't a threat to humanity. Natural stupidity is.”

Olihan se tietysti pakko myös kysyä tekoälyiltä itseltään onko niillä suunnitelmissa kaapata valta ja orjuuttaa ihmiskunta tai jopa tuhota se?
OpenAI:n ChatGPT, Googlen Gemini, Microsoftin CoPilot ja X:n Grok olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, ettei tällaisia suunnitelmia ole. Hmmm… haiskahtaa salaliitolle! Olemme mennyttä kalua! 😁

Vaikka Yuval Noah Hararin ”Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia” ei ehkä ole ihan yhtä napakka ja käänteentekevä kuin hänen aikaisemmat kirjansa, erityisesti ”Sapiens - Ihmisen lyhyt historia ”, se on kuitenkin mainio ja ajatuksia herättävä. Vahva suositus!

Kirjasta muualla:

Hesarin jutussa (vain tilaajille) toimittaja Niclas Storås tyrmää Hararin teoksen väittämällä hänen ymmärtäneen väärin erään kokeen. Tosiasiassa toimittaja ymmärtää itse väärin koko kirjan ajatuksen. Yksi koe chatbotilla, hieman oiottu tai ei, ei todista suuntaan eikä toiseen tekoälyn mahdollisista kyvyistä tulevaisuudessa, koska tekoäly tulee olemaan muutakin kuin suuri kielimalli ja sen kehityksen suuntaa ja määrää on mahdotonta ennustaa kovin pitkälle. Niinpä sitä pitäisi säädellä ja rajoittaa ennen kuin on liian myöhäistä. 
Niclas Storåsin artikkelissa on silti myös hyviä huomioita ja se kannattaa lukaista. 

Lukaise myös Hararin haastattelu YLE:llä, jossa todetaan mm. seuraavaa:

”Suuri osa tiedosta on roskaa”, Harari sanoo.
Roska on halpaa. Totuus taas on kallista, sillä faktantarkistus vaatii aikaa, rahaa ja energiaa.
Hän näkee, että algoritmien jakaman disinformaation seurauksena luottamus demokratialle tärkeisiin instituutioihin kuten perinteiseen mediaan ja tieteellisiin laitoksiin rapautuu. Kun ihmiset eivät enää usko mihinkään, he pitävät uutisia toimittajien salaliittona ja tieteellisiä tutkimuksia tutkijoiden salaliittoina.
”Jäljelle jäävät vain anarkia ja diktatuuri. Silloin suurin osa ihmisistä valitsee diktatuurin”, Harari pelkää.


Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 18h 55min

👌 Baoshu: Täydellinen uusi maailma

 

Baoshun ”Täydellinen uusi maailma” on fan fiction jatko-osa Liu Cixinin mestarilliselle ”Muistoja planeetta maasta” SciFi-trilogialle ja julkaistu Cixinin luvalla. Vaikkei kirja vedä vertoja esikuvalleen, sen verran kelvollinen tämä on, että auttaa pahimpiin Kolmen kappaleen probleeman vieroitusoireisiin.
Osa samoista henkilöistä jatkaa alkuperäisen sarjan kertomusta ja (enempiä paljastamatta) tarina saa tavallaan päätöksen.

Alku on hieman verkkainen alkuperäisen trilogian tapahtumia kerraten. Vauhtiin päästyään juonen käänteet ovat ihan mainioita, mutta alkuperäisteoksen salaperäisyyteen ei päästä. Ei myöskään lähellekään samaa tasoa fysiikan, historian, matematiikan, sosiologian, tähtitieteen, evoluution, teknologioiden, politiikan ja filosofian käyttöä tarinan kehityksessä. Myös tietty syvyys sekä kantaaottavuus puuttuu. Kioskikirjallisuusromantiikan puolestaan olisi kyllä voinut jättää vähemmälle. 
Minua hieman häiritsi lisäksi se, että tarinan kuljetus tapahtuu lähes pelkästään henkilöhahmojen dialogin kautta. Kovin paljoa mitään yleistä kuvausta asioista ja tapahtumista ei siis ole.

Ylläolevasta voisi päätellä ettei tämä niin hyvä ole, mutta se johtuu vain vertailusta alkuperäiseen trilogiaan, joka on nerokkuudessaan, ideassaan ja niiden toteutuksessa huikean hyvä.
Mielikuvitusta ja visioita Baoshun teoksessa riittää, juonikuviot ovat onnistuneita ja paikoitellen jopa hykerryttäviä. Irrallisena kirjana tämä olisi oikeinkin hyvä, mutta käytännössä se ei taas oikein toimi, jos ei ole lukenut alkuperäisiä kirjoja.


Lukija: Aku Laitinen
Kesto: 10h 25min

😐 Pauli Jokinen: Bodominjärven mysteeri

Edellisen kirjan (kts. edellinen postaus) loputtua kesken loman jatkettiin True Crimella, ehkä kuuluisimmalla suomalaisella tapauksella; Bodominjärven murhilla.
Itse en ole näistä niin hirveästi välittänyt, mutta mitäpä sitä ei vaimon mieliksi tekisi.
Tapauksesta lienee kirjoitettu kymmeniä kirjoja ja tällä kertaa kuunneltavaksi valikoitui uusin, Pauli Jokisen ”Bodominjärven mysteeri”.
En siis ole näihin kovin syvällisesti perehtynyt, mutta olen tiennyt tapahtumat noin suurin piirtein. Siltä pohjalta olen ajatellut suunnilleen näin: ”Neljä tyyppiä menee metsään, yksi tulee elossa pois. Hmmm… kukahan mahtais olla tappaja?”, eli hiukan Occamin partaveitsen tapaan. Sen periaatteen mukaan yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin paras selitys.
Jokisen kirja synnyttää kyllä pienen epäilyksen tähän.
Teos on ihan sujuva, melko perusteellinen, jättää onneksi pois kahjot salaliittoteoriat ja muut liian kaukaa haetut kuvitelmat. Ja mikä parasta, ei väitä tietävänsä murhaajaa.
Hovimestari se ei kuitenkaan taida olla.


Lukija: Pertti Huuskonen
Kesto: 6h 15min 

👌 Antti Helin: Kuinka kapteeni Cook keitettiin - 50 kummallista tarinaa matkailun historiasta

 

Olimme vaimon kanssa vajaan viikon pikalomalla kiertelemässä Itä-Suomea autolla. Matkailu-aiheensa vuoksi Antti Helinin teos ”Kuinka kapteeni Cook keitettiin - 50 kummallista tarinaa matkailun historiasta” valikoitui autossa kuunneltavaksi. Iloksemme kirjan tarinat ja oma reittimme osuivat yhteen useammankin kerran.
Elias Lönnrot matkaili mm. Savossa ja Karjalassa niin kuin mekin. 1800-luvun lopussa brittiläinen seikkailijatar Alec Tweedie ihasteli myös Punkaharjun maisemia sekä Imatrankoskea ja kävi Olavinlinnassa. Siitä puheen ollen, samoihin aikoihin Suomea maailmankartalle Pariisissa ja muualla laulanut Aino Ackté perusti Savonlinnan Oopperajuhlat.
Suurin osa kirjan lyhyistä tarinoista kertoo maailman kuuluisuuksien seikkailuista, mutta mukavasti mukaan on mahtunut monia suomalaisiakin; Akseli Gallen-Kallela, Aino Kallas, Mika Waltari, C. G. E. Mannerheim, Pentti Saarikoski ja jopa Sielun Veljet, sekä muutama muu maailmanmatkaaja.
Kiva matkakirja.

Lukija: Petri Hanttu
Kesto: 7h 31min 

👌 Maailman historia: Maailma sodassa - tarinoita toisesta maailmansodasta

”Maailman historia: Maailma sodassa - tarinoita toisesta maailmansodasta” on 24-osainen kirjasarja, yllätys yllätys, toisesta maailmansodasta.
Kirjoissa käsitellään yhtä aihepiiriä per kirja. Yleensä sekä yksittäisten ihmisten kokemusten kautta, että isompaa kokonaiskuvaa, ja koko sarjan läpi kahlaamalla saa käsittääkseni aika hyvä kuvan sodan tapahtumista. Mitään kovin syvää analyysiä syistä ja seurauksista, tai yksittäisistä taisteluista tms. ei ole, mutta yleiskuva kyllä tosiaan aukeaa. Monet tarinat ovat vähemmän tunnetuista tapahtumista, joten uuttakin asiaa on varmasti monille.
Kirjat kestävät kuunneltuna n. 2,5-3,5 tuntia / kpl ja sarjassa on 24 osaa. Lukijana on maan mainio Jussi Puhakka, joten näitä on ollut mukava kuunnella ”välipaloina” pidempien teosten lomassa.


Lukija: Jussi Puhakka
Kesto: n. 2,5-3,5 tuntia / osa

👌 Pitkänen, Puranen, Taskinen & Vartiainen: Kiina Xi Jinpingin aikakaudella

Ei kahta ilman kolmatta. Putinin Venäjästä ja Trumpin Yhdysvalloista on luettu jo melkoisesti, joten on aika ottaa tarkempaan syyniin Xi ja nyky-Kiina.
”Kiina Xi Jinpingin aikakaudella” -teoksessa on melkoinen liuta tekijöitä ja Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen ja Niko Vartiainen lataavatkin sellaisen tietopläjäyksen että riittää.

Jos joku ei ole vielä huomannut, niin yksityisine suuryrityksineen ja miljardööreineen Kiina ei nykyään näytä kovin kommunistiselta. Kuten kirjassa todetaan: ”…ideologisen sosialismin sijaan Kiinan järjestelmä onkin jonkinlainen sekoitus marxilaista retoriikkaa, autoritaarista kapitalismia ja etnisesti virittynyttä nationalismia.”
Ei siis varsinaisesti kommunistinen, mutta leninistinen kyllä. Toistaiseksi. Nimittäin: ”Varsinaisen sosialistisen yhteiskunnan pitäisi Xin mukaan valmistua vuonna 2049, ja marxilaisten teesien mukaan vasta sosialistisesta yhteiskunnasta voidaan ryhtyä siirtymään lopulliseen kommunismiin.”
Ja tässä piileekin suuri vihje siitä miksi Kiina on niin vaarallinen; se pelaa todella pitkää peliä yhden ainoan puolueen päämäärätietoisilla ja yksituumaisilla päätöksillä.
Käytännössä yksinvaltaisen Kiinan päätöksentekokyky ja -nopeus sekä politiikan jatkuvuus ovat ylivertaisia verrattuna esim. USA:n neljän vuoden välein ylösalaisin kääntyvään politiikkaan, tai EU:hun, jossa päätöksenteko kestää iäisyyden ja silloinkin se vesittyy, jotta kaikki maat saadaan tyytyväisiksi.
Kyse ei ole siitä että Kiina rikkoisi pelin sääntöjä, vaan siitä että he pelaavat ihan eri peliä omilla säännöillään ja liberaalit demokratiat häviävät tässä pelissä pahasti, jos Kiinassa kansa ei kaada diktatuuria.

Vaikka Kiinaan on kopioitu Venäjältä paljon propagandaan, sortoon ja valvontaan liittyviä oppeja (ja paljon on toki keksitty itsekin), muuten Kiina pyyhkii Venäjällä pöytää 16-0. Venäjä ei pääse lähellekään Kiinan tieteellistä, taloudellista ja sosiaalista voimaa.
Kiinassa valvonta ja erityisesti sosiaalinen pisteytys eivät ilmeisesti ole ihan sillä tasolla mitä mediassa on peloteltu, mutta tietysti tämäkin asia kehittyy jatkuvasti, eikä valvonta varmaan ainakaan vähene. Xinjiangin uiguurialueella se on jo painajaismaista.
Kiina teki ensin huonoa krääsää, sitten hyvää krääsää, myöhemmin mm. ensiluokkaisia älypuhelimia ja nyt vuorossa on autoteollisuuden valloitus sähköautoilla ja akuilla, sekä sotakoneiston kasvatus. Kiinalla on jo nyt maailman suurin laivasto, vaikka jenkit ovatkin teknologiassa vielä edellä. Mutta tällä menolla ei enää kauaa.
Kuten Trumpkin sai tullisekoilullaan huomata, ”maailman tehdas” on huippuunsa viritetyllä tuotantokoneistollaan sitonut muun maailman niin tiukasti itseensä, että meillä muilla ei ole mitään mahdollisuuksia luikerrella siitä irti, ainakaan kovin nopeasti. Onneksi tähän on jo vähän herätty ja esim. lääketeollisuutta yritetään pikkuhiljaa hivuttaa takaisin.

Kiinan erityishallintoalueita, Macaota ja Hongkongia, sekä käytännössä itsenäistä Taiwania kirjassa käsitellään melko paljon. Ja syystäkin. Etenkin Taiwanin kysymykseen liittyen kirjassa tuodaan esiin ainakin itselleni uusi, ihan looginen mutta huolestuttava näkökulma; Länsimaissa ollaan huolissaan siitä että Kiina hyökkää Taiwaniin, mutta ajatellaan toiseen maahan hyökkäämisen olevan niin äärimmäinen siirto, ettei Kiina siihen ryhdy.
Kiinan näkökulmasta Taiwan kuitenkin on aina kuulunut Kiinalle ja näin ollen kyse ei olisikaan hyökkäyksestä, vaan puolustuksesta. Jos Kiina katsoo osan alueestaan tulleen liiaksi ulkomaisen vaikutuksen alaiseksi, se saattaa haluta alueen tiukemmin omiin hyppysiinsä. Jos se ei onnistu diplomatian ja politiikan keinoin, niin sitten voimalla. Ja koska heidän näkökulmastaan kyse olisi puolustuksesta, kynnys voimakeinoihin lienee paljon pienempi kuin me haluamme lännessä uskoa.

Kirja tarjoaa analyyttisen katsauksen Kiinan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen Xi Jinpingin valtakausilla. Teos on selkeä ja helppolukuinen, ja sen vahvuuksia ovat sen tasapainoisuus ja asiantuntemus: se ei sorru yksinkertaistuksiin eikä poliittiseen retoriikkaan, vaan tarjoaa tutkittuun tietoon pohjautuvan analyysin. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, se on myös vähän tylsä.


Lukija: Sampo Kerola
Kesto: 15h 7min

💖 Atte Korhola: Kristillinen äärioikeisto ja Trump

 

Voi helvetti sentään. Lue tämä kirja!

Atte Korholan teos ”Kristillinen äärioikeisto ja Trump” on kuin kurkistus painajaiseen – jos painajainen olisi sunnuntaisaarna, jossa esiintyvät hullu TV-evankelista, Jeesus ja Donald J. Trump yhtäaikaa.
Edellisen, Venäjän touhuja käsitelleen kirjan jälkeen tuumin, että täytynee koettaa selvittää myös tuon toisen pölhön suosion takana olevia voimia.

Tässä tulee jonkin verran ehkä vähemmän tuttuja termejä. Linkitän niitä Wikipediaan, niin sieltä voi kätevästi katsoa lisätietoja.

Vaikka meilläkin on Päivi Räsänen ja pari muuta, niin kovin oudolta tuntuu tuo USA:n ”uskonto on politiikkaa ja politiikka on uskontoa” -meininki, joka tulee kyllä tässä kirjassa erittäin selväksi. Se on varmaan myös yksi suurimpia syitä Yhdysvaltojen erittäin polarisoituneeseen tilanteeseen.
Kirjan olennaisin väite kuitenkin on, ettei Trumpista olisi koskaan tullut presidenttiä ilman evankelikaalikristittyjen tukea.
Kun Korhola vyöryttää esiin toinen toistaan sekopäisempiä kaheleita, hörhöjä ja hihhuleita, ei voi kuin haukkoa henkeään tukka pystyssä – tai ehkä pitäisi jo ryhtyä rukoilemaan. Näitä kiihkouskovaisia ajaa jo 1800-luvulla syntynyt kristillinen fundamentalismi.

Taustaksi Korhola kertaa USA:n karismaattisten herätysliikkeiden historiaa yli sadan vuoden ajalta.
Esim. 1950-luvulla Ku Klux Klan keksi soluttautua helluntailiikkeeseen ja muihin vastaaviin perustamalla heidän kanssaan raittiusseuroja ja orpokoteja. Näin Yhdysvaltalaisiin herätysliikkeisiin saatiin samalla ujutettua rasismia ja muita valkoista ylivaltaa ajavia ideologioita.
Jos jollekin oli vielä epäselvää, kyseisten liikkeiden johtajat ovat säännönmukaisesti paljastuneet huijareiksi, seksuaalirikollisiksi ja kannattajiltaan huijaamilla rahoilla ylellistä elämää viettäviksi elostelijoiksi, tai sitten ihan vaan psykopaateiksi ja ihmishirviöiksi (esim. Jim Jones). Kyseiset lahkot ovat sitten tehneet pahuuksiaan mm. Chilen diktaattori Augusto Pinochetin hallinnon harjoittamassa terrorissa, kidutuksissa ja murhissa. Ei kovin kristillistä, jos minulta kysytään.

Tästä sekoilusta muodostui lopulta uusapostolinen uskonpuhdistus, (NAR, New Apostolic Reformation) sekä dominionismi ja sen oppi, Seitsemän vuoren mandaatti, joka pyrkii ottamaan haltuunsa hallinnon (1), talouden (2), tiedotusvälineet (3), koulutuksen (4), kulttuurin (5), uskonnon (6) ja perhe-elämän (7), sekä järjestämään ne tiukasti kristilliseltä pohjalta Raamatun sääntöjä kirjaimellisesti noudattaen.
Demokratiasta viis. Ja siitä, että perustuslaki takaa mm. uskon vapauden. Dominionisteille vapaus merkitsee vapautta puuttua toisten ihmisten elämään. Eli vapautta vainota kaikkia mistä tahansa asiasta erimieltä olevia.

Herätysliikkeiden historian läpikäynti osoittaa, että Donald Trump ei ole syy vaan seuraus.
Suomessa ja Euroopassa usein ihmetellään miten uskovaiset voivat olla Trumpin tukena, sillä kuten Korhola kirjoittaa: ”Kyseessähän on mies, jolla ei tunnu olevan yhtä ainoaa kristillistä solua kehossaan. Trump, ilman epäilyksen häivää, on misogyyni, seksuaalinen saalistaja, rikollinen huijari, rasistinen ja autoritäärinen eksentrikko...”
Uskovaisten tukeen Trumpillle lienee useita syitä, mutta kuten Korhola toteaa kirjassaan, evankelikaalit eivät äänestä Trumpia ”uskostaan ja arvoistaan huolimatta, vaan juuri niiden takia.” Sillä karismaattiset helluntailaiset herätysliikkeet, evankelikaalit ja muut äärioikeistolaiset dominionistit pitävät Trumpia uutena Messiaana, Yhdysvaltoja uutena Israelina eli Luvattuna Maana ja Yhdysvaltojen valkoista anglosaksista kansanosaa ennen ajanlaskun alkua kadonneina juutalaisheimoina, Valittuna Kansana.
Oman edun tavoittelemiseksi kristillinen äärioikeisto on hylännyt suunnilleen kaiken, mikä kristinuskossa on hyvää. Niinpä suurin osa nationalismia, rasismia ja kuolemantuomiota kannattavista sekä seksuaali-, sukupuoli- ja muiden vähemmistöjen ja naisten oikeuksia, aborttioikeutta, maahanmuuttoa ja aserajoituksia vastustavista ihmisistä ja järjestöistä perustelee kantojaan kristillisellä vakaumuksella ja Raamatun sanalla, vaikka kristinusko todellisuudessa opettaa ihan päinvastaista. Sillä mitä Jeesus todella sanoi abortista, HLBTIQ:sta, aseista, wokesta, rotuteoriasta tai syntymättömistä alkioista? Ei mitään. Vanha kunnon Jesse ei sanonut näistä asioista yhtään mitään. Ei sanan sanaa. Nothing. Nada. Zip. Zero.
Trump on kristillisen äärioikeiston ”hyödyllinen idiootti”, joka auttaa heitä toteuttamaan pyrkimyksiään, Seitsemän vuoren mandaattia, demokratian korvaamista teokratialla, valkoista ylivaltaa sekä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, rationaalisen ajattelun ja tieteen hylkäämistä.
Trumpin nykyhallinnon ilmastonmuutoksen leimaaminen huuhaaksi, DEI-ohjelmien kieltäminen, naisten erottaminen korkeista asevoimien viroista, vähemmistöjen edustajien mainetekojen pyyhkiminen asevoimien historiasta, liittovaltion opetusministeriön lakkauttaminen, mm. evoluution opettamisen, monien kirjojen ja ihan tavallisten sanojen (esim. epäoikeudenmukaisuus, naispuolinen, ilmastonmuutos) kieltäminen ja yliopistojen kiristäminen rahoituksella opetussuunnitelmien muuttamiseksi äärikristittyjen haluamaan suuntaan kuuluvat tähän agendaan. Jopa tavallisten koulujen sulkemista ehdotetaan. Peruste on yhtä järkevä kuin kaikki muukin heillä: Aatami ja Eevakaan eivät laittaneet lapsiaan kouluun. Ilmeisesti kuitenkin kristilliset koulut sallittaisiin (samaan tyyliin kuin koraanikoulut monissa islamilaisissa maissa. Eipä tuo meininki muutenkaan paljon siitä eroa).
Koulutus pitää heidän mielestään ajaa alas, jotta ihmisistä saadaan tyhmempiä ja siten helpompia hallita Jumalan pelolla.
Tähän ajatteluun liittyy myös itseään toteuttava kuvio, jonka mukaan Jumala palkitsee oikein eläviä vauraudella. Herätysliikkeiden johtajat rahastavat näin kannattajiaan, sillä Jumalan tahtohan tietysti on, että kannattajat antavat osan tuloistaan kirkolle (lue: johtajille). Kun tästä ei seuraakaan kannattajan oma rikastuminen, vika on ihmisissä itsessään, sillä he eivät ole uskossaan riittävän vahvoja. Ja taas helvetin ikuiset kärsimykset odottavat.
Tämä sama argumentti muuten pätee kaikkiin vastoinkäymisiin, joita herätysliikkeiden kannattajat kohtaavat. Näppärää!

Tuo kansan tyhmentäminen muuten toimii, vai mitä sanotte seuraavista NAR:n ja dominionistien apostolien ja profeettojen tempauksista:
”…ei ollut suinkaan rukoillen anonut Jumalaa lopettamaan tautia vaan oli 2500 kuulijan edessä käskenyt apostolisella arvovallallaan hullun lehmän tautia hellittämään otteensa välittömästi.” Eikä tauti levinnytkään – tosin leviäminen oli pysähtynyt jo kuukautta aiemmin.
Toinen huijari myy, ilmeisesti lopun aikojen kauheuksien varalta, ”…4500 dollaria maksavia selviytymispakkauksia (jotka on toki valmistettu taivaallisilla ohjeilla)...” ja ”Uusimpana tuotteena Bakkerin ehtymättömässä tuotevalikoimassa on 1000 dollaria maksava ihmeitä tekevä peitto, joka lainalyhennysten ja muiden laskujen päälle yön ajaksi laitettuna maksaa ja hävittää taianomaisesti kaikki laskut.” Tuollainen olisi kyllä kieltämättä kätevä!
Kolmas puliveivari ”…julisti jumalallisella arvovallalla ja suunsa puhalluksella koronaviruksen tuhotuksi todeten: ”Se on ohi nyt, se on nyt ohi.” Sanomattakin lienee selvää, että heti tämän jälkeen koronatapausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti.
Neljäs ”…profetoi Jumalan tuottavan uskovilleen vuonna 2024 millisekunnin kestäviä ilmakehällisiä välähdyksiä, jotka muistuttavat tulitikun raapaisua. Näiden sekunnin murto-osien aikana ilma on ladattuna yliluonnollisesta energiasta, joka siirtyy ihmeiden ja tunnustekojen kykynä kristittyihin.” Anteeksi mitä!?
Viidennenkään ennustus ”Yhdysvaltojen kaikkien siltojen yhtäaikaisesta romahtamisesta, jonka tuloksena ruokaa joudutaan kuljettamaan helikoptereilla liittovaltion asukkaille.” ei toteutunut, mutta se kuulemma johtui hyvien ihmisten rukouksista.

Joopajoo... Minkähänlainen ensimmäisen luokan pölvästi pitää olla uskoakseen näihin?
Muuten, republikaanien kannattajista tieteeseen ilmoittaa luottavansa 45 prosenttia. Onnea vaan sinne.

Tälle kaikelle voisi nauraa makeasti, mutta hymy hyytyy kun kuulee tutkimusten mukaan kolmanneksen yhdysvaltalaisista uskovan näiden nykyprofeettojen oikeasti välittävän Jumalan suunnitelmia ihmiskunnalle. Ja osuus on kasvussa.
”Samassa tutkimuksessa enemmistö nykyajan profeettoihin uskovista uskoi myös Seitsemän vuoren mandaattiin.”
Että tämmöinen huuhaaporukka sitten on vallannut vuosikymmenien aikana suuria osia piirikuntien, osavaltioiden ja liittovaltion hallinnoista sekä republikaanipuolueesta ja muista konservatiiveista, ja nyt Trumpin avustuksella myös valtion virastoja, presidentin hallinnon sekä Yhdysvaltojen hallituksen.
Vaikka eihän tämä ensimmäinen kerta ole. Ennen Trumpia suurin voitto oli evankelikaalisen George W. Bushin valinta presidentiksi vuonna 2000. Jos nuoremman Bushin puuhastelut tuntuivat aikanaan oudoilta, niin nyt tiedät miksi.
Toki muitakin tuttuja nimiä evankelikaalien ja dominionistien listoilla vilisee, tässä vain muutama esimerkki:
Mike Pence, varapresidentti Trumpin ensimmäisellä kaudella
Mike Pompeo, ulkoministeri Trumpin ensimmäisellä kaudella ja entinen CIA:n johtaja
Pete Hegseth, Signal/Jemen -kohusta tuttu Trumpin puolustusministeri
Mike Johnson, edustajainhuoneen puhemies
Ted Cruz, Texasin senaattori
Ron DeSantis, Floridan kuvernööri
Marjorie Taylor Greene, edustajainhuoneen jäsen Georgiasta (ja aivan seinähullu)
Eikä se pääty tähän. En tiedä mikä on pelottavampaa, evankelikaalien laajat verkostot ja joka puolelle Yhdysvaltoja sekä ympäri maailmaa ulottuvat lonkerot, täysin älyvapaat puheet vai kaistapäinen agenda jota he ajavat.
Dominionisteilla oli näppinsä pelissä tietysti myös Capitolin valtauksessa ja Project 2025 on suurelta osin heidän käsialaansa. Päämääränä on ulottaa Seitsemän vuoren mandaatti koko maailmaan. Ja nykyään varmaan myös Marsiin Elon Muskin avulla.
Mitä lähemmäs nykypäivää kirjan esimerkit tulevat, sitä kahjoimmiksi ja surrealistisemmiksi evankelikaalien jutut ja touhut käyvät. En edes keksi sanoja kuvaamaan kuinka hiuksia nostattavan mielipuolista tuo meno on. Ihan kuin koko jengi olisi huumeissa tai joukkopsykoosissa, tai sekä että.
Naurattaa ja hirvittää siis yhtä aikaa. Ja jos tämä kaikki tuntuu liian absurdilta ollakseen totta – sitä suuremmalla syyllä tämä kirja kannattaa lukea.

Kirja on kirjoitettu ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja ja nyt voi todeta, että hyvin paljon kirjassa ennakoituja toimia on jo tehty ja loput lienee suunnitteilla.

Atte Korhola on itsekin vakaumuksellinen kristitty, joten uskovaisten syrjinnästä tässä kirjassa ei varmaankaan ole kyse.
Toisaalta teoksen uskottavuutta heikentää ehkä se, että Korhola ei ole esim. uskontojen tai Yhdysvaltojen tutkimuksen asiantuntija, vaan ympäristömuutoksen professori. Kuten hän itsekin mainitsee, se antaa kuitenkin eväitä muidenkin asioiden tieteellisempään tarkasteluun ja uskovaisena hän on tätä asiaa harrastuneisuuttaan paljon tutkinut.
Enemmän minua kuitenkin häiritsee Atte Korholan tai pikemminkin hänen ex-vaimonsa, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan vähintäänkin erikoiset näkemykset ilmastonmuutoksen vaatimista toimista ja monesta, monesta muustakin asiasta.
Toisaalta ex-vaimon mielipiteet eivät liity käsiteltävään asiaan mitenkään, kirjalla on erittäin vaikuttava määrä uskottavia lähteitä ja samaa asiaa on tullut vastaan monelta muultakin suunnalta.
Joka tapauksessa tämä on muistutus nykypäivänä niin tärkeästä medialukutaidosta ja kriittisestä suhtautumisesta kaikkeen sanottuun. Eli vaikka kirjan tarinat ovat varmaankin totta, ne eivät ole koko totuus, kuten Korhola itsekin kirjoittaa.
Toisin sanoen, kun pitää mielessä, että kaikki yhdysvaltalaiset eivät ole uskovaisia, kaikki uskovaiset eivät ole kristittyjä, eivätkä kaikki kristityt kuulu nationalistiseen äärioikeistoon ja että evankelikaalit eivät ole ainoa, vaikkakin kieltämättä hyvin suuri ja vaikutusvaltainen Trumpia tukeva kansanosa, niin pääsee jo aika hyvin kartalle.


Lukija: Jussi Puhakka
Kesto: 15h 11min