Vuonna 2014 Tieto-Finlandialla palkittu Mirkka Lappalaisen teos "Pohjolan leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632" kuvaa Ruotsin suurvalta-ajan alkua ja kuningas Kustaa II Aadolfin valtakautta Suomen näkökulmasta.
Teos kertoo, miten nuori ja energinen kuningas kanslerinsa Axel Oxenstiernan kanssa uudisti hallintoa, vahvisti armeijaa ja nosti Ruotsin Euroopan suurvaltojen joukkoon.
1600-luvun alussa Suomi oli maatalousvaltainen, köyhä, harvaan asuttu, 1590-luvun nuijasodan jäljiltä vielä osittain sekasortoinen ja väkivallan leimaama, sekä usein nälänhädän koettelema syrjäseutu. Elämää rytmittivät kirkko, vuodenajat ja ankarat luonnonolot.
Kustaan ja Oxenstiernan ansiosta yhteiskunta oli kuitenkin pikkuhiljaa järjestäytymässä uudelleen ja valtiovalta ulotti otettaan syrjäkyliin asti. Lukutaito alkoi hiljalleen levitä, mutta suurin osa väestöstä eli vielä perinteisen kyläyhteisön varassa. Papiston koulutus koheni ja ankara luterilainen kuri ulottui koko yhteiskuntaan (suurin paha oli tietenkin katolilaiset).
Sodankäynnin vaatimat resurssit oli joka tapauksessa saatava irti jostain. Suomen tehtäväksi sitten tulikin tuottaa verovaroja ja sotilaita (mm. hakkapeliitat) valtakunnan sotaretkiin Venäjällä, Puolassa ja 30-vuotisessa sodassa pitkin Eurooppaa.
Kustaa II Aadolfin aikaansaannoksista hallinnon kehittämisessä voi mainita esimerkiksi vuonna 1623 perustetun Turun hovioikeuden, joka oli ensimmäinen hovioikeus Ruotsin itäisessä osassa ja merkittävä askel oikeuslaitoksen kehityksessä, tuoden lainmukaisuutta ja suitsien paikallisten mahtimiehien mielivaltaa. Oikeudenmukaisena ja aikaansaavana Kustaa II Aadolf olikin varsin pidetty kuningas Suomessa sodista, pakkovärväyksestä ja veroista huolimatta.
Kustaa perusti Suomeen myös useita kaupunkeja, esim. Uusikaupunki 1616, Kokkola 1620, Uusikaarlepyy 1620 ja Tornio 1621 jotta hallinto ja kauppa saataisiin paremmin valvontaan ja jotta verotulot ja sotilaallinen liikenne voisivat toimia tehokkaammin.
Kustaa II Aadolf kuoli 6. marraskuuta 1632 käydyssä Lützenin taistelussa, johtaessaan joukkojaan tapansa mukaan edestä.
Karismaattisen kuninkaan myyttinen maine alkoi syntyä jo hänen elinaikanaan. Nimitys ”Pohjolan Leijona” on peräisin Paracelsuksen ennustuksesta, jonka mukaan Pohjolan leijona ”kukistaisi jumalattomat viholliset (tässä tapauksessa katolilaiset) ja perustaisi uuden valtakunnan”. Kustaa II Aadolf olikin yksi historian suurimmista sotapäälliköistä, jota ihailivat sekä Napoleon Bonaparte että sotateoreetikko Carl von Clausewitz.
Mirkka Lappalainen yhdistää poliittista historiaa ja arkielämän kuvausta: hän kertoo sodista, verotuksesta ja hallintouudistuksista, mutta myös siitä, millaista oli elää 1600-luvun Suomessa – nälänhädät, noitavainot ja ankara luterilainen kuri. Samalla hän tarkastelee, miten suomalaiset osallistuivat Kustaa II Aadolfin sotaretkiin ja miten Ruotsin nousu suurvallaksi vaikutti Suomen asemaan ja kehitykseen. Teos avaakin lukijalle uuden näkökulman siihen, mistä nykyaikaisen Suomen yhteiskunnalliset ja hallinnolliset perusteet kumpuavat.
Kirja ei ole pelkkä sankarikuvaus Kustaa II Aadolfista, vaan myös kriittinen analyysi hänen valtapolitiikastaan ja sen seurauksista.
