”Hullun keisarin hovissa - Alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II:n Prahassa” ei ole, kuten esipuheessakin todetaan, varsinainen Rudolf II:n elämäkerta; ”...Rudolfin elämänvaiheet tulevat kyllä pääpiirteissään esille, mutta painopiste on häneen tavalla tai toisella liittyvissä henkilöissä, ilmiöissä ja tapahtumissa: aikakauden taiteilijoissa ja taideteoksissa, tiedemiehissä ja toisinajattelijoissa, uuteen loistoonsa yltäneessä Prahan kaupungissa sekä Eurooppaa ravistelleissa uskonnollisissa, poliittisissa ja dynastisissa kiistoissa, jotka pohjustivat tietä kuusi vuotta Rudolfin kuoleman jälkeen alkaneeseen suursotaan.”
Rudolf II oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Unkarin ja Böömin kuningas, sekä Itävallan arkkiherttua suurin piirtein 1570-luvulta 1610-luvulle.
Hän kuului Habsburgin sukuun, joka oli merkittävimpiä eurooppalaisia hallitsijasukuja 1400-luvulta 1700-luvulle ja jopa 1900-luvulle asti suvun Lothringen-haaran myötä. Habsburgien ollessa mahtavimmillaan sen jäsenet hallitsivat samanaikaisesti Itävaltaa, Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Saksan kuningaskuntaa, Unkaria, Kroatiaa, Böömiä, Espanjaa, Portugalia, Alankomaita ja Napolia.
Wienissä käyneet voivat muistaa mahtavan Hofburgin palatsin, joka oli kuuden ja puolen vuosisadan ajan Habsburg-suvun ”päämaja” ja josta käsin hallittiin ensin Itävallan herttuakuntaa, sitten Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja lopuksi Itävalta-Unkaria.
Myös Wienin upean Schönbrunnin linnan rakennutti uudelleen, korjautti ja laajensi nykyiseen asuunsa Habsburgilainen arkkiherttuatar, keisarinna Maria Teresia.
Myöhemmin, 1800-luvulla, noissa palatseissa liikuskeli myös elokuvista ja TV-sarjoista tuttu traaginen ja rakastettu Sissi, eli Itävallan keisarinna Elisabet. Hän ei ollut omaa sukua Habsburg, vaan päätyi sukuun naimalla Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosef I:n.
Nyt eksyin aiheesta eli takaisin Rudolf II:seen; muutaman vuoden vallassa oltuaan hän siirsi hovinsa ja hallintokeskuksensa Wienistä rauhallisempaan Prahaan. Habsburgien ikuisena kiusana olleiden Osmanien laajentumispyrkimysten aiheuttama vaara oli näin hieman kauempana ja toisaalta Rudolf oli lähempänä tärkeää Saksaa; "Prahasta pystyi matkustamaan Wieniä helpommin Pohjois-Saksaan, sillä Elbeä sai kulkea alavirtaan Hampuriin saakka, kun taas Wienistä pääsi Tonavaa pitkin vain Baijeriin, ja sekin matka oli purjehdittava ylävirtaan."
Rudolf II ei ollut hallitsijana kovin kummoinen, jahkailusta ja vetkuttelusta päätellen se oli ilmeisesti hänen mielestään vähän tylsää puuhaa. Niinpä aiemmin historioitsijat usein katsoivatkin, että Rudolfin tekemiset tai pikemminkin tekemättä jättämiset johtivat suoraan kolmikymmenvuotisen sodan syttymiseen. Toisaalta nykyään monet ajattelevat, että jos Rudolf II olisi ollut tiukempi ja tehokkaampi, sota olisi syttynyt jo paljon aiemmin.
Niin tai näin, Rudolf II:n hallitsijakyvyt jättivät tosiaan toivomisen varaa. Sen sijaan hänet tunnettiin tieteitä ja erityisesti taiteita suosivana hallitsijana, joka oli sivistynyt ja osasi useita kieliä.
Hovissa vaikutti useita merkittäviä kuvataiteilijoita, ja myös musiikkikulttuuri Prahassa kehittyi Rudolf II:n hallituskaudella. Hän oli lisäksi innokas kummallisuuksien sekä taide- ja arvoesineiden keräilijä, ja hänen loistava taidekokoelmansa oli aikoinaan Euroopan laajin.
Rudolf II haali hoviinsa myös runoilijoita, taiteilijoita, historian ja vanhojen tekstien tutkijoita, sekä monien eri alojen tiedemiehiä, heistä nimekkäimpinä ehkä tähtitieteilijät Tyko Brahe ja Johannes Kepler.
Tässä täytyy toki huomioida, että tuohon aikaan esimerkiksi matematiikan ja tähtitieteen kanssa tasa-arvoisiksi tieteiksi katsottiin myös vaikkapa astrologia, okkultismi, magia ja alkemia.
Rudolf oli siis kiinnostunut myös rajatiedosta ja salatieteistä, suosi ennustajia, mystikkoja ja astrologeja, ja hänen hoviinsa saapuikin runsain mitoin raudan muuttamista kullaksi yrittäviä ja viisasten kiveä etsiviä alkemisteja ja okkultisteja.
Joka tapauksessa Rudolf II:n on sanottu edistäneen tieteellistä vallankumousta melkoisesti ja taiteen ja taiteilijoiden arvostus kasvoi hänen aikanaan aivan uudelle tasolle: "Rudolf ei vain kerännyt vanhaa vaan myös teetti valtaisan määrän uutta taidetta. Rudolf rinnastettiinkin jo hänen omana aikanaan Maecenakseen, keisari Augustuksen neuvonantajaan ja taiteiden suosijaan, jolta mesenaatti-sanamme on periytynyt. Vasarin ja van Manderin teosten ilmestymisten välillä, noin viidessäkymmenessä vuodessa, taiteilijoiden arvostus muuttui ratkaisevasti, suuressa määrin Rudolfin megalomaanisen taideharrastuksen ansiosta. 1500-luvun alkupuoliskolla taiteilija rinnastui vielä käsityöläiseen ja insinööriin, käytännön tekijään. Vuosisadan lopulla taiteilijan status oli jo aivan toinen, yhtä arvostettu kuin humanistin, filosofin tai luonnontieteilijän, jollaisia osa taiteilijoista samalla olikin. Rudolf palkitsi taiteilijoitaan paitsi rahalla myös aatelisarvoilla ja hyvillä asemilla hovissaan. Keisarin ihailu taidetta kohtaan tunnettiin laajalti, ja vähäisemmätkin ruhtinaat pyrkivät hankkimaan arvostusta vertaistensa joukossa palkkaamalla itselleen hovitaiteilijoita tai tilaamalla töitä aikansa kuuluisuuksilta. Taiteilijasta oli tullut taiteilija sanan nykyisessä merkityksessä."
Vaikuttaa siltä että tuohon aikaan keisareita, kuninkaita, ruhtinaita, herttuoita, kreivejä sun muita silmää tekeviä oli pilvin pimein. He tekivät myös paljon lapsia. Yksi syy oli toki suuri lapsikuolleisuus, mutta lapsia tehtiin paljon myös naitettavaksi muihin sukuihin vallan laajentamiseksi. Usein nuorten naisten ainoa keino välttyä naimasta jotain vanhaa äijänkäppyrää, oli lähteä luostariin.
Vaikka hallitsijapiireissä oli myös yleistä naida lähisukua, erityisesti Habsburgit tunnetaan sukusiitoksesta. He avioituivat usein serkkujen, setien, veljentyttärien yms. kesken säilyttääkseen vallan suvussa ja estääkseen valtakunnan jakautumista osiin perimyskiistojen takia.
Habsburgien sisäsiittoisuudesta oli seurauksena tietysti vakavia terveysongelmia, pahimpana esimerkkinä Espanjan kuningas Kaarle II.
Nämä syyt mahdollisesti vaikuttivat myös Rudolf II:n mielenterveysongelmiin; ”Hän oli paitsi erikoinen hallitsija myös syvästi traaginen hahmo. Melankolisena luonteena hän vajosi usein masennukseen, ja depressiojaksot pahenivat, mitä pidemmälle hänen hallituskautensa kului. Epävakaan mielenlaatunsa osalta Rudolf ei eronnut monista muista Habsburgeista, mutta hänen kohdallaan kyse oli myös suvun mittapuulla arvioituna huomattavan vakavista mielenterveyden ongelmista. Lopulta Rudolf käänsi selkänsä maailmalle, niin pitkälle kuin se oli hänen asemassaan mahdollista.”
Mielenterveysongelmat, kiinnostus alkemiaan, astrologiaan ja okkultismiin, lemmikkileijona ja taidepakkomielle, sekä erikoisten esineiden keräily (mm. yksisarvisen sarvi, Mooseksen sauva, seireenin leukaluu, feenikslinnun höyheniä, sekä tietenkin Graalin malja löytyivät Rudolfin Kunstkammerista) toivat lopulta Rudolf II:lle liikanimen ”Hullu keisari”.
Rudolf II kuoli 59-vuotiaana, vain kolme päivää lemmikkileijonansa jälkeen, erakkona, veljensä Matiaksen pettämänä ja valtakuntansa menettäneenä vuonna 1612.
Rudolfin vertaansa vailla oleva taide- ja esinekokoelma osin katosi ja osin hajosi maailman tuuliin seuraajiensa ja pian alkaneen kolmikymmenvuotisen sodan ja ryöstelyn johdosta.
Ruotsi liittyi sotaan myöhemmin Kustaa II Aadolfin (johon paneudun seuraavassa kirjassa) johdolla ja Kustaan kuoltua Lützenin taistelussa vallan peri tytär Kristiina. Sodan lopulla kuningatar Kristiina määräsi ryöstämään kaiken mitä Rudolfin kokoelmasta oli jäljellä ja Hakkapeliittojen avustuksella ruotsalaiset hyökkäsivät Prahaan. Tosin Hakkapeliitat eivät mitä ilmeisemmin osallistuneet itse ryöstelyyn. Oli miten oli, suuri osa Rudolfin kokoelmasta päätyi Ruotsiin ja osa on yhä nähtävissä esimerkiksi Tukholman museoissa ja Uppsalan yliopistossa. Myöhemmin Kristiina luopui kruunusta, häippäsi Italiaan, vei osan kokoelmasta mukanaan ja jakeli teoksia eteenpäin lahjoina tai myi.
Kolmikymmenvuotisen sodan alkuun liittyy muuten muuan nykypäivään yhdistyvä makaaberi yksityiskohta. Rudolfin veljen Matiaksen kuoltua vallan peri kiihkokatolinen serkku Ferdinand II, joka ryhtyi rajoittamaan uskonnonvapautta. Tästä suivantuneet protestantit heittivät kolme katolista virkamiestä Prahan linnan ikkunasta ulos. Sen seurauksena alkanut sisällissota katolisten ja protestanttien välillä kärjistyi sitten lopulta kolmikymmenvuotiseksi sodaksi.
Ikkunasta heittämistä kutsutaan defenestraatioksi ja sitähän Venäjällä harrastetaan nykyään jatkuvasti..
Pekka Valtosen teos ”Hullun keisarin hovissa - Alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II:n Prahassa” tarjoaa mainion välähdyksen uuden ajan alun Keski-Euroopan politiikkaan, tieteeseen ja taiteeseen, sekä Prahaan ja Habsburgien hallitsijasukuun, juuri ennen kolmikymmenvuotisen sodan puhkeamista.
Lukija: Juhani Rajalin
Kesto: 8h 47min
