Ei kahta ilman kolmatta. Putinin Venäjästä ja Trumpin Yhdysvalloista on luettu jo melkoisesti, joten on aika ottaa tarkempaan syyniin Xi ja nyky-Kiina.
”Kiina Xi Jinpingin aikakaudella” -teoksessa on melkoinen liuta tekijöitä ja Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen ja Niko Vartiainen lataavatkin sellaisen tietopläjäyksen että riittää.
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin yksityisine suuryrityksineen ja miljardööreineen Kiina ei nykyään näytä kovin kommunistiselta. Kuten kirjassa todetaan: ”…ideologisen sosialismin sijaan Kiinan järjestelmä onkin jonkinlainen sekoitus marxilaista retoriikkaa, autoritaarista kapitalismia ja etnisesti virittynyttä nationalismia.”
Ei siis varsinaisesti kommunistinen, mutta leninistinen kyllä. Toistaiseksi. Nimittäin: ”Varsinaisen sosialistisen yhteiskunnan pitäisi Xin mukaan valmistua vuonna 2049, ja marxilaisten teesien mukaan vasta sosialistisesta yhteiskunnasta voidaan ryhtyä siirtymään lopulliseen kommunismiin.”
Ja tässä piileekin suuri vihje siitä miksi Kiina on niin vaarallinen; se pelaa todella pitkää peliä yhden ainoan puolueen päämäärätietoisilla ja yksituumaisilla päätöksillä.
Käytännössä yksinvaltaisen Kiinan päätöksentekokyky ja -nopeus sekä politiikan jatkuvuus ovat ylivertaisia verrattuna esim. USA:n neljän vuoden välein ylösalaisin kääntyvään politiikkaan, tai EU:hun, jossa päätöksenteko kestää iäisyyden ja silloinkin se vesittyy, jotta kaikki maat saadaan tyytyväisiksi.
Kyse ei ole siitä että Kiina rikkoisi pelin sääntöjä, vaan siitä että he pelaavat ihan eri peliä omilla säännöillään ja liberaalit demokratiat häviävät tässä pelissä pahasti, jos Kiinassa kansa ei kaada diktatuuria.
Vaikka Kiinaan on kopioitu Venäjältä paljon propagandaan, sortoon ja valvontaan liittyviä oppeja (ja paljon on toki keksitty itsekin), muuten Kiina pyyhkii Venäjällä pöytää 16-0. Venäjä ei pääse lähellekään Kiinan tieteellistä, taloudellista ja sosiaalista voimaa.
Kiinassa valvonta ja erityisesti sosiaalinen pisteytys eivät ilmeisesti ole ihan sillä tasolla mitä mediassa on peloteltu, mutta tietysti tämäkin asia kehittyy jatkuvasti, eikä valvonta varmaan ainakaan vähene. Xinjiangin uiguurialueella se on jo painajaismaista.
Kiina teki ensin huonoa krääsää, sitten hyvää krääsää, myöhemmin mm. ensiluokkaisia älypuhelimia ja nyt vuorossa on autoteollisuuden valloitus sähköautoilla ja akuilla, sekä sotakoneiston kasvatus. Kiinalla on jo nyt maailman suurin laivasto, vaikka jenkit ovatkin teknologiassa vielä edellä. Mutta tällä menolla ei enää kauaa.
Kuten Trumpkin sai tullisekoilullaan huomata, ”maailman tehdas” on huippuunsa viritetyllä tuotantokoneistollaan sitonut muun maailman niin tiukasti itseensä, että meillä muilla ei ole mitään mahdollisuuksia luikerrella siitä irti, ainakaan kovin nopeasti. Onneksi tähän on jo vähän herätty ja esim. lääketeollisuutta yritetään pikkuhiljaa hivuttaa takaisin.
Kiinan erityishallintoalueita, Macaota ja Hongkongia, sekä käytännössä itsenäistä Taiwania kirjassa käsitellään melko paljon. Ja syystäkin. Etenkin Taiwanin kysymykseen liittyen kirjassa tuodaan esiin ainakin itselleni uusi, ihan looginen mutta huolestuttava näkökulma; Länsimaissa ollaan huolissaan siitä että Kiina hyökkää Taiwaniin, mutta ajatellaan toiseen maahan hyökkäämisen olevan niin äärimmäinen siirto, ettei Kiina siihen ryhdy.
Kiinan näkökulmasta Taiwan kuitenkin on aina kuulunut Kiinalle ja näin ollen kyse ei olisikaan hyökkäyksestä, vaan puolustuksesta. Jos Kiina katsoo osan alueestaan tulleen liiaksi ulkomaisen vaikutuksen alaiseksi, se saattaa haluta alueen tiukemmin omiin hyppysiinsä. Jos se ei onnistu diplomatian ja politiikan keinoin, niin sitten voimalla. Ja koska heidän näkökulmastaan kyse olisi puolustuksesta, kynnys voimakeinoihin lienee paljon pienempi kuin me haluamme lännessä uskoa.
Kirja tarjoaa analyyttisen katsauksen Kiinan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen Xi Jinpingin valtakausilla. Teos on selkeä ja helppolukuinen, ja sen vahvuuksia ovat sen tasapainoisuus ja asiantuntemus: se ei sorru yksinkertaistuksiin eikä poliittiseen retoriikkaan, vaan tarjoaa tutkittuun tietoon pohjautuvan analyysin. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, se on myös vähän tylsä.
Lukija: Sampo Kerola
Kesto: 15h 7min
