”Cherokeiden näkemyksen mukaan ensimmäiset ihmiset olivat veli ja sisar. Veli löi siskoaan kalalla ja käski tämän lisääntyä. Sen jälkeen nainen synnyttikin joka seitsemäs päivä. Liikakansoituksen estämiseksi kuitenkin kohta sovittiin, että vastedes naiset synnyttävät vain kerran vuodessa.”
Tämä taisikin sitten koitua Cherokeiden ja muiden alkuperäiskansojen kohtaloksi, kun eurooppalaiset määrällisellä ylivoimallaan valloittivat koko mantereen. Ja, kuten sanotaan, loppu on historiaa. Siitä kertoo ”Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia”.
Intiaanisodat, vapaussota ja sisällissota lienevät monille tuttuja ainakin leffoista, mutta hämmentävän paljon muitakin sotia Pohjois-Amerikassa on käyty. Isompia ja pienempiä kahakoita on ollut aikanaan lähes jatkuvalla syötöllä. On sodittu ainakin keskenään, kaikkien eri intiaanikansojen, brittien, ranskalaisten, kanadalaisten, espanjalaisten ja meksikolaisten ynnä muiden kanssa milloin mistäkin syystä. Kaikkien kanssa on kyllä välillä liittouduttukin. Sisällissodan aikaan jopa Venäjän laivasto oli suojaamassa New Yorkia!
Sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan välissä kärhämöitiin sitten pitkin Karibian merta ja Väli-Amerikkaa, sekä ilmeisesti paremman tekemisen puutteessa vähän Tyynellämerellä ja Aasiassakin.
Sotimisen lomassa valloitettiin myös länsi. Vaikka loppujen lopuksi intiaanien kohtaloa voinee kutsua lähinnä kansanmurhaksi, on yllättävää kuinka paljon he ajoittain tekivät valkoisten kanssa yhteistyötä, varsinkin ennen sisällissotaa. Lisäksi esim. Irokeesiliiton demokratiaa ja hallintomallia kopioitiin mittavissa määrin Yhdysvaltain perustuslakiin ja myöhemmin jopa YK:n hallintoon. Nämä ovatkin hyviä todisteita siitä, ettei intiaanienkaan kohdalla kyse ollut mistään ”sivistymättömistä villeistä”.
Nykypäivän näkökulmasta monia kulmakarvoja voi kohottaa tieto siitä, että orjuuden lakkauttamista vastustivat aikanaan demokraatit, eivät republikaanit. Samoin mustien äänioikeutta.
Ylipäätään liittovaltion muodostumisen alkuaikoina demokratiaa ja kansalaisoikeuksia ajettiin ihan tosissaan. Toki vain valkoisille miehille.
Muutenkin tuntuu, että naisia sekä intiaaneja, mustia ja muita vähemmistöjä on syrjitty, sorrettu ja jopa vainottu joka käänteessä läpi aikojen tähän päivään asti tässä kansojen sulatusuunissakin.
(Muuten, katso telkkarista hiljattain tullut erinomainen, Gene Hackmanin ja Willem Dafoen tähdittämä elokuva ”Mississippi palaa”. Se löytyy YLE Areenasta vielä vuoden loppuun asti.)
Silti sitä ei käy kiistäminen, että väitteissään demokratian puolustajana toimimisesta Yhdysvalloilla on historiassaan paljon pohjaa puheilleen. Suomeakin on autettu matkan varrella useasti, välillä myös salaa. Ja tukea tulee tänäänkin.
Orjien vapauttaminen ei heidän asemaansa heti parantanut, päinvastoin. Koska töitä ei noin vain löytynyt, he tekivät useimmiten samoja hommia samassa paikassa kuin aiemminkin, mutta joutuivat nyt maksamaan asumisesta ja ruoasta. Köyhyys lisääntyi, samoin rotusorto. Vapaampi ilmapiiri löytyi pohjoisempaa ja suurista kaupungeista, joihin mustia sitten lopulta paljon muuttikin. Eivät asiat silti hyvin olleet, eikä ole vieläkään.
Samaan aikaan raha ja valta valui yhä enenevissä määrin suuryrityksille ja rikkaille, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Se on surullista, sillä ei ole kovin demokraattista, kun käytännössä vain rikkaat pääsevät vaikuttamaan maan asioihin.
Kahteen kertaan maailmansodissa Euroopan ja muun vapaan maailman pelastettuaan, Yhdysvallat sortui suuriin virheisiin ulkopolitiikassaan, osin halvan öljyn ja vallanhimon, osin Neuvostoliiton harhauttamana. Seurauksina Korean ja Vietnamin sodat, Kuuba ja muut vallankaappaukset tai niiden yritykset Väli- ja Etelä-Amerikassa sekä Afrikassa, täydellinen epäonnistuminen Lähi-Idässä, Iran, Irak, Afganistan jne.
Eikä sisäpolitiikassakaan mennyt paljon paremmin. Rotuerottelu, mccarthyismi, kansalaisoikeusmellakat, Kennedyn veljesten ja Martin Luther King Jr:n murhat, Pentagonin paperit, Watergate, öljykriisi, huumeet, polarisaatio yms.
Yhdysvallat on saanut aikaan valtavan paljon hienoja asioita; luonut uutta tiedettä ja keksintöjä kaikkien hyödyksi, tuottanut upeaa taidetta, kirjallisuutta, elokuvia ja musiikkia, sekä puolustanut demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
Samaan aikaan Yhdysvallat on tehnyt hirmuisesti pahaa; pilannut ympäristöä ja ilmastoa enemmän kuin kukaan muu, rakentanut valtavasti aseita ja tappanut tai tapattanut niillä ja muilla toimillaan satoja tuhansia ellei miljoonia ihmisiä, sekä pitänyt demokratiaa ja ihmisoikeuksia pilkkanaan.
Ensin mainittuja asioita ovat saaneet aikaan tyypillisesti sivistyneet, tietoon ja tieteeseen uskovat, empaattiset, inhimilliset, suvaitsevaiset ja rohkeat ihmiset.
Jälkimmäisiä asioita ovat puolestaan yleensä tehneet ahneet, itsekkäät, vallanhimoiset, typerät, vanhoilliset, ääriuskonnolliset ja ahdasmieliset pelkurit.
Tässä kohtaa historiasta voisi ottaa oppia niin meillä kuin muuallakin ja katsoa tarkkaan keitä päästetään valtaan.
Kirjan aihepiiri on todella laaja ja vaikka se on aikamoinen järkäle (kuunneltunakin yli 30 tuntia), moni asia käsitellään pakostakin melko pintapuolisesti.
Vaikka taide- ja kulttuurihistoriassa on paljon mielenkiintoista, minusta sen olisi voinut jättää hieman vähemmälle ja käsitellä enemmän vaikka tieteiden ja tekniikan edistysaskelia. Sodatkin käsitellään aika nopeasti, mutta niistä onkin roppakaupalla muita kirjoja.
Kirjan aikajana alkaa intiaanien taruista ja päättyy Joe Bideniin.
Kevyempänä huomautuksena voi todeta ”lyhennevaltion” (USA) todellakin rakastavan lyhenteitä. Tässäkin kirjassa niitä mainitaan kymmeniä ellei satoja.
Joka tapauksessa ”Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia” on lukemisen arvoinen, mainio peruskattaus aiheesta kaikille Jenkkilästä, maailman politiikasta ja historiasta kiinnostuneille.
